Auton mä myyn, ja rahaa saan!

Rahapulassa sitä lopulta kyllästyy ja sortuu autokauppiaaksi. En tiedä kumpi valehtelee paremmin, minä vai oikea autokauppias, mutta jääkön se lukijan tuomittavaksi.
Tässä kaikki tarpeellinen tieto:

Auto jolla on ranskalainen sielu, mutta johon tällainen maalaismies ei ole saanut aina täyttä kontaktia.
Tuo kummallinen ranskalainen auto on ottanut hiukan pidemmän siestan ja istuskellut vuoden päivät tuossa pihalla. Kulkee kyllä eteen ja taakse, jos vain pyytää, eikä se katsastusmieskään viimeistä tuomiota antanut silloin viimekerralla. Toivotti vain hyvää matkaa ja iloisia ajokelejä ilmoitellen että vuoden päästä taas sitten tavataan.
Auto oli kovin perso bensiinille ja koska meillä on aina hyvää matkaseuraa, kilometrejä kertyy. Ujona ihmisenä en välttämättä kehtaisi myöntää, mutta vaihdoimme siksi dieseliin.
No tällaisen helmen myynnillä saa iloisen mielen(tuskin) ja ison nipun rahaa(ihan varmasti).
Ja tulipa tuossa vuosi sitten mieleen että; Niin, onhan se nettiauto!
Mutta autolla oli pikku flunssa, eikä kipeää autoa viitsisi myydä, kuin synkkinä öinä. Se nimittäin tahtoi tiputtaa jäähdytysnestettä pikkuhiljaa. Ilmeisesti sitä osaa kutsutaan vesipumpuksi, mikä on pultattu kiinni tuonne konepellin alle? Siitä se niiskutti, tiivisteen välistä, ei paljoa, mutta niin että aina toisinaan oli nestettä lisättävä.
Ja kaikki tietää että tauti on aina helpompi hoitaa lääkkeillä kuin, korjaamalla itse vika.
Niinpä painelin autojen apteekkiin, ostin pullollisen jotakin syylärinpaikkausainetta, joka kuulemma tehoaisi flunssaan. Ei tehonnut, joten toinen vain sisään.
Mutta tässä kohtaa haluaisin palata siihen ranskalaiseen sieluun, jota en ymmärrä. Ilmeisesti joko mieltään osoittaakseen, tai laiskuuttaan lopetti koko veden pyörittämisen.
Ja itse ajattelin että olkoon, viettäköön sitten siestaa. Ei ole itsekseen lopettanut, vaikka vuoden olen odottanut. Ne on sisukkaita noissa hommissa.
Mutta toista vuotta en enään jaksaisi katsella.
Se siis kyllä lähtee kulkemaan avainta vääntämällä, mutta kovin pitkälle en uskaltaisi lähteä, jotta narunpäässä kai joutuu taluttamaan täältä pois. Voi nimittäin olla että jo ensimmäisten kilometrien jälkeen alkaa hermostuksissaan lämmetä ja ryhtyy totaaliseen lakkoon, eli sydän pettää, kun vesi ei kierrä.

En tiedä tartteeko kukaan tällaista vanhusta, mutta jos joku vaikka säälistä hankkisi, niin en moittisi.
Itse en kamalasti koe viehtymystä noihin autolääkärileikkeihin, mutta ymmärrän hyvin jos joku sellaisesta tykkää.
Lisäkuvat taikka kysymykset eivät maksa mitään. Autonkin saa ihan ilman eestä mutta allekirjoituksesta paperiin veloittaisin jonkun verran. Ja on senverran harvoin tapahtuva juttu että ajattelin jonkun siitä hyvillä mielin neljä- ja puolisataa maksavan?
Mutta hullujakin liikkuu, joten en valita jos enemmänkin haluaa maksaa.

ps. sopii 15 vuotiaalle teinille synttärilahjaksi, sinne mahtuu kaikki sen kuusi kaveria istumaan ja kuuntelemaan strereoita. Tietää ainakin missä ne liikkuu.
Eikä tuo toisaalta nyt koirankoppinakaan mikään hullumpi ole? Ihan miten tykkää.




Ja tässä vielä linkki tuonne nettiautoon!

Kielletyt leikit!

Maailma on muuttunut perin hassuksi paikaksi. Siellä aikuiset ihmiset, tai ainakin minusta he näyttävät aikuisilta, puhuvat kummia?
Nykyään on kai jo paheksuttavaa kajauttaa Maamme-lauluja, saati viettää vapaa-aikaa kaloja narraten.

Mutta tässä kummallisessa maailmassa kasvaa uusi uljas sukupolvi. Heistä kasvatetaan suvaitsevia porsaita, joiden henkinen puoli on valjastettu taistelemaan menestyksestä, samalla kun he tuottavat vanhemmilleen kunniakkaan statuksen ja yhteiskunnalle maksimaalisen hyödyn. Ei enään epäonnistumisia, ei vihaa. Kaikki pyritään vetämään samasta taikurinhatusta. Tunnepuoli voidaan hoitaa lääkärin vastaanotolla rasiallisella kauniita pillereitä!
Ken kelkasta tippuu, se heitettäköön kadulle!
Ihmiskunnasta tehdään keittoa, joka mahtuu samaan kattilaan, ymmärtämättä että juurikin ne erilaiset keitot ja puurot tekevät aamupalasta vaihtelevan.

Ehkäpä asiasta voisi pohtia syvällisemmin, mutta kenpä viitsisi rasittaa ajatuksia nokkelilla sivistyssanakirjasta noukituilla sanoilla, niinkuin hyvä tapa vaatisi.
Pikkurikollinen kasvoi naaivissa ympyröissä ja sai osakseen sinisilmäisyyden, josta on ollut pelkkää vahinkoa ainakin yritysmaailmassa. Mutta vaikka välistä on turpaan tullut, niin aina jostakin on pala laastaria löytynyt.

Mutta miten karistaa tuo naiivi realismi? Miten sulautua keittoon sen suurimmaksi nauriinpalaksi? Olla suurin ja kaunein?
Yle, tuo valtion lihava porsas, näytti tiededokumentin Leikin Loppu(näkyy syyskuun 2011 loppuun, kannattaa katsoa). Ja se on oikein hyvä dokumentti. Se kertoo kuinka lapsilta on viety leikki ja lapsuus, aikatauluttamalla se erilaisille harrastuksille. Vanhemmat pelkäävät että lapsille sattuu leikeissä kolhuja ja että jos heidän valmennustaan aikuisten maailmaan ei aloiteta jo varhain, eivät he menesty koskaan.
Piinallista!
Eikö lapset saa enään täräyttää pyörällä päin seinää ja istuutua äidin tai isän syliin?

Mutta ehkei Nalle tahi tuo yliopiston dosentti saaneet lapsena täräyttää pyörällä päin seinää ja käpertyä tuon jälkeen äidin tai isän syliin? Se olisi tehnyt hyvää. Se äidin syli! Ja epäonnistuminen ja laastari.
Ehkä joku sukupolvi jätti sadut lukematta ja siksi unohtui tarina Keisarin uusista vaatteista? Tai ehkäpä kieli vain kehittyi ja tarinasta tuli Keisarin uudet vaateet?
Nyt sitten erilaisilla vaateilla rakennetaan maailmaa?
Hävytöntä!

Tosiaan. Tällaista pikkurikollista ei paljoa kiinnosta kiristellä kravattia hienossa seurassa. Se viihtyy edelleen ennemmin vaikka keikkuen kuusenlatvassa saalistaen oravia, kuin jonkun alakuloisen dosentin seurassa, jossa edes laulu ei saa raikua, saati kertoa pilkallisia tarinoita itsestään ja muista.
Päinvastoin, minä kutsun rouva dosentin ja herra rahan tänne junttien maahan. Ollaan kerran lapsia, kiivetään puuhun, tiputaan, itketään, lauletaan, kunnes lopulta nauretaan.
Minä hankin palasen laastaria. Ollaan tosi vihaisia!

Ps. Tässä kesän aikana lompasta on löytynyt vain koiperhosia, emmekä ole ottaneet suuntimaa kovinkaan pitkälle. Mutta tännepä on eksynyt paljon iloisia seikkailijoita, jotka ovat puhuneet outoja kieliä. Tuo sohvasurffaus on kiva tapa tutustua uusiin ihmisiin.
Eräs hauska porukka kuvasi täältä pätkän videota. Koetin itsekin pyydettäessä avata vaiteliasta suutani. Kyllä englannin opettaja hyppisi seinille, mutta ehkä se tekisi sillekin vain hyvää?
Nyt en onnistunut videon suoraa linkitystä, mutta löytyy täältä(vaatii Facebook-tilin)

Illan tullen lapset sammuivat matolle.

Muistan viime syksyltä erään hauskan tapahtuman. Se palautui mieleeni, kun koululaisia kutsui taas kesälaidun.
Lapset muistavat paljon. Kuulemma kesän koittaessa oli luvattu banaanipirtelöä, vesimelonia ja jätskiä.
Eskarilaisemme lopetteli eilen hauskan vuoden, joka oli aloittanut matkan elämään ja oppiin.
Niinpä tuo herkkä miehenalku aloitti kesän iloisin, mutta myös hiukan kaihoisin mielin. Yksi eskarikaveri muuttaisi toiselle paikkakunnalle ja yhteinen vietetty vuosi tallentui kaihoisaan mieleen.
Samoin Johanna-opettaja, joka oli vuoden ohjannut vilkasta ryhmää, tuntui tuosta nuoresta pojasta kovin läheiseltä. Huomasin todella, kuinka arvokkaina lapset kokevat läheiset sosiaaliset suhteet. Ja miltä ne polun haarautuessa tuntuvat. Mutta elämä kuljettaa. Eskari ja siellä solmitut läheiset suhteet tallentuvat jonnekin. Ehkä ne muistot auttavat joskus, jos polulla on kiviä. Ehkä ne ovat niitä elämän pieniä, mutta joskus tarpeellisia kolhuja.

Mutta jos elämä on joskus luopumista, on se myöskin iloa.
Ja niinpä kesä alkoi banaanipirtelöllä. Mutta se ei ollut ainoa lupaus. Se lupaus muistui lapsilla mieleen. Sai nukkua ihan missä huvitti ja niinpä taloon syntyi illan tullen, mutta auringon vielä paistaessa jokunen maja. Tuoleista ja lakanoista. Matto vain patjana.

Joku voisi luulla, että matto patjana tuo rauhattoman unen. Mutta minä luulen, että se ei olekaan niin, vaan vapaus antaa parhaimman unen.
Olen seurannut viiden lapsen kasvua ja pannut merkille erään seikan. Kaikki pyrkivät jossakin välissä itsenäisiin ratkaisuihin.
Ja eräs sellainen tapahtui viime syksynä. Kuopus ei halunnut mennä omaan sänkyyn. Hän halusi nukkua yksin salissa, ilman patjaa, vain oma tyyny pään alla.
Ja tiedättekö kuinka kävi?
Kolmevuotiaan anomus hyväksyttiin ja ilosta hihkuva kuopus kantoi tyynynsä tuohon suureen saliin. Ja nukkui jo muutamassa minuutissa suupielet korvissa.

Meillä on säännöt, mutta ei kovin ahtaat. Ja noista säännöistä voidaan tarpeen mukaan joustaa. Ja säännöt, mitkä äiti ja isä määrittelevät, eivät ole aina siksi ehdottomia. Lattiallakin saa siis nukkua, kunhan siihen on kysytty lupa.
Ja tuo lupa heltiää tilanteesta riippuen. Ja lupa lattialla, omassa majassa nukkumiseen oli kuulemma myönnetty, kunhan kesäloma alkaisi.
Miksipä ei. Ja niinpä lapset nukahtivat lattialle, kuka minnekin. Ja huomattavasti nopeammin ja helpommin kuin normaalisti.

Tänään ilmestyi Meidän Perhe-lehti ja artikkeli jostakin Huvikummusta. Tuntui jotenkin tutulta. Kuvatkin oli kuin meiltä. Loogisesti ja rationaalisesti ajateltuna sen ehkä jopa täytyi olla täältä. Ehkä sielläkin lapset saavat joskus nukkua lattialla? Luulen kyllä;)




Esikoinen, kolmatta luokkaa käyvä tyttönen kantoi viimeviikolla koulusta kotiin lappusen, hymy korvillaan. Koulussa olisi kuulemma joku talentti esitys. Saisi tehdä mitä haluaisi.
Aikoi tuo tyttö ensin laulaa, mutta päätyi lopulta vaijerilla kävelyyn. Vaan ei kuulemma koululla ollut vaijeria.
Lupasin kuvata videon vaijerilla kävelystä, jos koululta löytyisi laitteet, jolla tuo vaijeri sitten heijastettaisiin tyttöineen koulun seinälle, niin eiköhän sekin onnistuisi.
Kuvasin nopeasti muutaman otoksen temppuiluista ja lupasin tehdä niistä pariminuuttisen videon.
Ja muistin sen tietysti vasta yömyöhällä. Niinpä toissayönä, noin kello kolme, oli nopeasti yhteen liitettyä päivän temppuilua.
Musiikki löytyi Huvikummusta. Kello on taas kohta jo kaksi yöllä. Lapset nukkuvat sikeästi, kuka milläkin matolla ja varmasti nähden kauniita unia, jotka ehkä kertovat kesästä.
Huomenna syödään vesimelonia. Ehkäpä pöydän alla.
Hauskaa kesän alkua joka ikiselle! :D

Arvoisat ituhipit ja paskapoliisit!

Pidän nyt kunniakkaan puheen!
Tunkekaapa nyt porkkana suuhunne ja syventykää hetkeksi kuuntelemaan. Muutoin seuraava taisto käydään tasaisella maalla.
Pikkurikollinen voi heittää pyydettäessä kuperkeikkaa, mutta jos ryhdytään kiristykseen ja lykätään ase ohimolle, sillä on ilkeä tapa nousta varpailleen.
Siispä pistä se porkkana nyt kiltisti suuhun ja kuuntele!

Minulle on tehty tarjous. Maksa nyt 5000 tai maksa huomenna tuplaten.
Pikkurikollinen on ahdasmielinen juntti, joka kyllä maksaa velkaansa. Maksaa ilolla tai itkee ja maksaa, mutta maksaa kyllä.
Mutta jos hölmöyksiä vedetään hatusta, kuin kaniineita pipoista, voitte olla aivan varmoja, että joku nousee varpailleen.
Ja nyt on käynyt niin. Vaikka kovasti toivon että ei.
Eikä siinä, että tuo pyssy asetettaisiin pelkästään minun ohimolleni. Tasa-arvon nimissä se asetetaan jokaisen ohimolle. Jos ei vielä jo asetettu, niin usko pois, se ehkä tapahtuu jo huomenna.
Niinpä sinullekin, joka et ole paskapoliisi tai tyhjänpäiväinen ituhippi, tai et edes pidä porkkanoista, annan ystävän neuvon:
Tunge se porkkana nyt vain kiltisti suuhusi, jolloin turpasi pysyy tukossa ja voit kuunnella hetken hiljaa.
Niille ihmisille, joilla on laskutikkuja taskut täynnä, laittakoon ne hetkeksi syrjään. Sillä laskutikku on hankala taisteluväline tasaisella maalla, sapelia vastaan!

Nyt kun sinulla on se porkkana suussa, kerron salaisuuden.
Se sattuu sisältämään lähes pelkkää paskaa. Paska on hyvää ravinnetta. Luonto niin hienosti valmistaa tuosta paskasta porkkanaa. Se on hienolta nimeltään biologiaa. Ihminen ei siihen yksikseen kykene.
Ja te laskutikkuja takataskuissa pitävät tahot. Te kyllä hienosti huiputatte ihmisiä, vetämällä aina sen laskutikun sieltä hihastanne.
Nyt tuo todiste ei enään kelpaa, vaan minä asetan taikurille tehtävän.
Minä paskannan ämpäriin, ja sinä teet siitä porkkanan, jonka myös syöt? Kelpaako?

Luonnossa kaikki toimii yksinkertaisen kiertokulun mukaan. Orgaanisesta jätteestä syntyy aina jotakin uutta. Se on arvokasta tavaraa, vaikka se sinisessä kravatissa tai Cuccin käsilaukussa haisisi kuinka.
Ne on siis arvokkaita ravinteita, jotka kuuluvat luontoon.
Jos ihminen tahtoen sotkee tuota kiertokulkua, maksaa se siitä aina. Tälläkertaa sen maksajiksi ovat joutuneet rannikon asukkaat, jotka kesäisin kelluvat levälautoillaan.
Mutta turha on kylähullua tai mökinmummoa katsoa. Siinähän kellutte levälautoillanne, niitätte kiltisti sitä kaislaa, mutta älkää vain vedelkö niitä laskutikkuja. Älkää etsikö syyllistä kylänmummoista, tai tallaisista pikkurikollisista. Syyllinen on tyhmyys, joka niin ikävän usein on piiloutunut silitetyn kravatin taakse.
Älä anna sen hämätä. Ne levälautat on siellä toki ongelma, sen minäkin tiedän ja pyrin siinäkin auttamaan. Kyse ei ole siitä. Minäkin uin samassa vedessä.

Mutta minä ymmärrän yksinkertaista matematiikkaa ja jopa hiukan biologiaa. Minä osaan tehdä johtopäätöksiä ja miettiä asioiden syy-seuraus suhteita. Mutta olenpa myös hävyttömän ilkeä sadisti, jos sen tahtoo tasaisella maalla laskutikulla mitata. Molemmat on huonoja vaihtoehtoja kömpelölle hölmölle, joka piiloutuu suloisen rusetin taakse laskutikkuineen ja taikurinelkeineen.

Voitte syöttää kaikennäköistä paskaa jollekin yksinkertaiselle hölmölle, mutta pikkurikollinen ei suuhunsa tunge tuota paskaa kuin porkkanan muodossa. Eikä siihen paskakasaan tarvitse sitä laskutikkua tökätä, jotta sen voisi syödä. Luonto kyllä hoitaa.

Luulin että koko paskalaki vedettiin jo hölmöyden viemäristä ulos, mutta ilmeisesti toisin kävi ja toivottavasti olen väärässä.
Nyt siis tuo täysin käsittämätön paskalaki on kuulemani mukaan täällä taas tänään.
Se on käynyt uuteen uljaaseen taistoon!
Ja siihen haisevaan kasaan on vain lykätty lisää niitä laskutikkuja. Siihen on lisätty kiristystikku ja tasa-arvotikku. Nättejä tikkuja, ei siinä mitään.

Mutta minä olen istunut pokeripöydässä ja tunnen pelin. Tasa-arvon nimissä siihen siis nyt istutetaan mummot ja kylähullutkin. Se on jo silkkaa kusetusta!
Siispä sinä, joka asetit sen porkkanan suuhusi ja kuuntelit kiltisti, muttet ymmärrä jätelaista mitään. Ei paskalaissa ole tippaakaan kyse mistää ympäristöasioista. Kyse on siitä että sinut vain saadaan maksamaan siitä ilosta että saat kerran päivässä helpottaa oloasi.
Mutta tiedätkö myös erään pienen seikan?
Se on tulevaisuudessa melko arvokasta tavaraa! Usko pois!
Sinut houkutellaan nyt uhkaamalla maksamaan tuosta pienestä ilosta. Mutta muistapa neuvo; Se sama tavara myydään sinulle taas kohta kovaan hintaan. Tai sitten se dumpataan suureksi läjäksi jonnekin takapihalle, josta se taatusti saadaan valumaan sinne Itämereen. Sellainen on Tyhmyys, jumalista suurin, ja jonka jäljissä astelee aina poikansa Ahneus.
Usko pois, nyt peliä pelataan puhtaalla rahastuksella. Aiemmin kun siitä syntyi pientä pulinaa, niin nyt on ruuvia vain alettu kiristämään. Niinpä jokainen tullaan nyt kiristämällä rahastamaan. Ja kun koira oppii helpon tempun, se jatkaa.
Niinpä se kiristää sinua kohta taas jollakin uudella hauskalla pilalla. Yhtä hyvin sinä voit vaatia jo nyt jotakin iloista hölmöä joka kekkuloi kravatin kanssa ostamaan paskasi.
Ja usko pois se vielä oppii vaatimaan että sinun on syötävä jotakin hengityksen raikastus pillereitä. Pilaahan sekin ilmaa. Siis ne pillerit.

Sinun, jonkun mummon tai puolihullun pikkurikollisen paska jossakin Itämeressä on kuin kärpäsen jätös ikkunalaudalle.
Ne herrat on hyvät ja löysäävät hiukan nyt sitä kravaattiaan, sylkäisevät kerran kravattiinsa ja pyyhkivät tuon kärpäsen jätön kiltisti pois! Miettivät mistä ja miksi ne levälautat ja kaislikot oikeasti tulevat ja toimivat sen eteen.
Roomalaiset osasivat jo parituhatta vuotta sitten rakentaa akvedukteja. Ihan näppärä systeemi. Mutta jos roomalaiset insinöörit osasivat jotakin, ei täällä voi hurrata insinööreille ja millelie virkamiehille, jotka piirtelevät paskaputkia ristiinrastiin. Se on kyllä ihan oiva ratkaisu taajamissa, muttei ilmeisesti sielläkään riittävä, kun se tavara ei olekaan päätynyt putkiin ja puhdistamoille, vaan noussut päähän asti.
Sitä kutsutaan kauniisti kapillaari-ilmiöksi ja johtuu pääkopan pienistä putkista. Mutta se on taas anatomiaa ja lääkärin asia.

Voit nyt ottaa porkkanan pois suusta, mutta älä lakkaa kuuntelemasta. Minä en ikinä suostu siihen että paskani pumpataan erilaisilla kiiltävillä pumpuilla kymmenien kilometrien päähän ja lopulta läjitetään sinne.
Kas kun minä tiedän, luonto osaa hoitaa tuon hienommin ja yksinkertaisemmin. Ja minä ostan tuolla viidellä tonnilla vaikka ruusupuskia, annan paskani valua sitten vaikka suoraan takapihalle, jonne nuo ruusupuskat lopulta istutan. Tai vaikka Crassula ovata:n. Saatte vapaasti poimia.
Ei luonto siihen tarvitse kiiltävää pumppua, jota täytyy huoltaa joka toinen lauantai. Se että Itämerta täytyisi nyt huoltaa, ei johdu luonnosta tai sen normaalista kiertokulusta. Se johtuu hölmöydestä, jota vain pyritään maksimoimaan.
Ei kiitos!
Minä tosiaan voin tehdä kuperkeikkoja pyynnöstä, mutta raja kulkee jossakin. Jos minut kammetaan ja kiristetään sotaan luontoa ja ihmistä vastaan, tyhmyyden puolesta, niin minulla on ässiä hihassa tähänkin taistoon.
Enkä siis suosittele jatkamaan peliä.

Suomalainen on melko rauhaa rakastava ihminen. Silloin kun muu maailma viskelee polttopulloja ja rikkoo paikkoja, suomalainen on vaiti ja puree ilolla kapeaa leipäänsä. Ja rakentaa.
Mutta jossakin kulkee raja, ja se kulkee usein jo kovin lähellä.

Jos siis todella pitää paikkansa että tuo haiseva kasa, eli koko paskalaki on vedetty entistä uljaampana pöydälle, savuavat pian laakerit jossakin.
Jos jonkun mummon tai kylähullun paskat halutaan ostaa, niin siitä voidaan kyllä neuvotella. Se että se hankitaan kiristyksellä tai houkuttelemalla joku hölmö pokeripöytään, alkaa tällaista umpimielistä ahdistamaan.
Jos se ei riitä vakuuttamaan ketään että nuo hölmöt prässihousut bluffavat ja vetelevät ässiä hihoistaan, niin tämäkin poika osaa pelin. Se tulee olemaan iloinen päivä, kun taivaalta sataa paskaa!

Terveisin pikkurikollinen
ja Oikeutta Porkkanoille ry.


ps. Vaikka putket eivät sinua koskisikaan, niin porkkanoita syö jokainen. Hyvä ainakin olisi.
Siksi sinullakin on tärkeä tehtävä, vastustaa älyttömyyksiä. Tee se tänään.
Pss.Osa ihmisistä on jostakin syystä hämmästyttävän ahtaissa tynnyreissä kasvaneita ja on todennäköistä että joku löytää tekstistä sellaisen kohdan, jossa kuvittelee viestiin sisältyvän fyysistä uhkaa. Se on tosiaan kuvittelua, ja silloin kannattaa ensiapuna löysätä hiukan pipoa ja kysyä sitten lääkäriltä lisätietoa tuosta anatomiasta ja pyrkiä selvittämään kapillaari-ilmiön salaisuus.


Tässäpä vielä kaunis kuva tuosta roomalaisesta insinööritaidosta. Ja näyttää muuten kukatkin kukkivan. Kuva on pöllitty täältä.

Vapaus ja tasa-arvo

(Tämä kirjoitus liittyy kirjoitussarjaan Unelma)

Oli kaunis ajatus kirjoittaa vapaudesta ja tasa-arvosta. Ne on jaloja hyveitä, ja niistä saa kauniita kirjailuja. Mutta eiköhän sellaisia ole jo kirjoitettu aivan riittävästi.
Olen siksi aloittanut kesän pukemalla hameen ylleni, ja aion kulkea niin aina syksyyn asti.
Mutta miksi?
Se liittyy oleellisesti tasa-arvoon ja vapauteen. Syksyn lopulla aion nimittäin neuvotella tasa-arvosta.

Mutta kuinka tuohon päädyttiin? Mietitään ensin sitä.

Ihminen on aina yksilö.
2 ihmistä on jo yhteisö.
Perhe on yleistäen pienin ja luontaisin yhteisö.
Kun puhutaan yhteisön tasa-arvosta ja demokratiasta on syytä kiinnittää aina ensin huomio siihen, kuinka se tuossa pienimmässä yhteisössä toteutuu. Eli kuinka yksilöt kohtelevat siipirikkoja ja heikompiaan. Tai naisia ja lapsia.
Ja jos jauhot on homeessa, niin turha siitä on kovin kummoista kakkua lähteä leipomaan.

Siksi lyönkin heti alkuun kalterit kiinni, niin että hiukan kolahtaa, mutta toivon että fiksu lukija vielä löytää avaimensa jostakin. Ja voipa olla että kolisuttelen niitä välillä kovaakin, mutta eipä minua haittaa jos jonkun kengässä kivi hiertää. Ottaa sen kiltisti pois ja lakkaa valittamasta.

Yksilönvapaudet ja yksilönoikeudet on hulluutta pahimmillaan. Vapautta ei ole, tasa-arvoa ei ole, on vain vastuuta ja velvollisuuksia, joita voi vaihtaa sopimuksilla vapauteen ja tasa-arvoon.
Jos hyvä tuuri käy.
On siis vain rajoja ja velvollisuuksia. Ja jos maalatut rajat eivät jotakin pidättele, niin lopulta nuo rajat pystytetään aina raudalla ja väkivallalla. Ja se ei ole kivaa, ainakaan minun mielestä.

Enkä suinkaan ole kiistämässä oikeuksia, sillä onpa roskakuskillakin on oikeus kesälomaansa, kunhan on ensin täyttänyt velvollisuutensa.

Mutta jos roskakuski tietää tuon, liberalisti ei. Hän haluaa ensin oikeudet ja vapaudet, mutta ilman vastuuta ja velvollisuuksia. Ja roskakuski maksaa sen lopulta, isolla autolla kun ajaa. Sillä isokin auto palaa.

Liberalismi on hyvin kaunis aate, mutta se huutaa usein suloisen seireenin suulla. Sen äänen tunnistaa huudosta joka vaatii oikeuksia ja vapauksia, mutta ei puhu velvollisuuksista ja rajoista lainkaan. Ja siksi se onkin niin suloinen ja vastustamaton.
Eräs sen piirre on havaita kuinka kaikilla pitäisi olla oikeus johonkin. Vähintään itsellä ja sillä viiteryhmällä johonka itse kuuluu.
En tiedä eivätkö ihmiset käy enään vessassa? Jos muutoin on laiska ajattelemaan, niin vessa voi olla sopiva paikka ajatteluun. Vain tovi päivässä, ja jokainen sen tietää.
Liberalismi on hölynpölyä.

Pikkurikollinen voi olla ahdasmielinen konservatiivi, joka hakkaa vaimonsa aina viikonpäätteksi. Mutta onnekseen hän ei ole liberalisti, jolla on siihenkin oikeus ja vapaus. Tuo ahdasmielinen konservatiivi tietää, että tuollakin vapaudella ja oikeudella on hinta.
Ja se on raskas, jota hän ei ole valmis maksamaan. Siksipä tuon ahdasmielisen konservatiivin on täytynyt tehdä valinta. Hän on vaihtanut yksilönoikeutensa vapauteen, eikä ole koskaan nostanut nyrkkiään heikompaa vastaan.

Mutta, luonnossa toimii vapaus, liberalismi ja anarkia. Kanalla on vapaus, ketulla on vapaus, mutta tuolla vapaudella on aina hinta. Eikä kumpikaan, kana tai kettu ole väärässä.

Mutta käännetään katse heikoimpiin. Täydellisessä vapaudessa, eli luonnossa heikoin maksaa aina korkeimman hinnan. Siksi siipirikko lintu on arka, ja haavoittunut susi on vaarallinen.

Ihmiselle annattiin järki, mutta perin hullusti hän tuota monesti käyttää. Rajojen tarkoitus on suojella heikompia, eikä suinkaan rajoittaa vapauksia. Päinvastoin rajat ja vastuu tuovat vapauksia.
Ja jos huomaat, siellä missä heikoimpien asema on parempi, siellä myös vapaus on laajempi.
Kysynkin liberaalilta, onko sinulla oikeus imurointiin? Onko sinulla oikeus tiskaamiseen?
Vai onko se vain jonkun velvollisuus, jos se kerran kuitenkin on tehtävä?
Entäpä tasa-arvo? Mihin se päättyy?
Niin, öljynvaihtoonpa tietenkin.

Seireenin äänen arvaa siitä että se pyrkii huutamaan koviten ja kauneimmin. Sillä se luulee, että se joka huutaa koviten ja kauneimmin voittaa.
Höpöhöpö.
Vapaus ja tasa-arvo tulevat vain rajojen, velvollisuuksien ja sopimusten kautta. Mutta jos ei ole rajoja, eikä velvollisuuksia, on vain oikeuksia, niin sopiminen on yllättävän vaikeaa.
Siksi minä olen ottanut imurin kauniisiin kätösiini, vaikka se tällaiselle umpimieliselle onkin naisten puuhaa.
Enkä minä vaadi ketään vaihtamaan öljyjä, vaikka tiedänkin että liberaali niin tekisi. Liberaalilla on toki siihenkin oikeus.
Minä ahdasmielisenä konservatiivinä tiedän että velvollisuus ja vastuu tulevat ensin, ja vasta sitten voidaan neuvotella vapauksista ja tasa-arvosta. Pyrin siis täyttämään jokaisen velvollisuuden, mutta tietäen etten siihen koskaan pysty. Mutta yritänpähän kuitenkin. Se antaa minulle oikeuden neuvotteluun. Ei huutamaan: Minä olen oikeassa!
Vasta kun olen ensin imuroinut, voin neuvotella kenen vuoro se seuraavaksi on. Ja tiedätkö, neuvottelu on yleensä helppoa.

Ei tarvitse kaivaa kirvestä tai nyrkkiä, niinkuin liberaalin ja hullujen on aina lopulta tehtävä. Umpimieliset hölmöt toki tarttuvat nyrkkiin, mutta se on hölmöyttä, eikä hölmöys kuole koskaan.
Päinvastoin, se näyttää lisääntyvän päivä päivältä.
Ja tuo varsin ikävä piirre, että konservatiivisissa ihmisissä on toki paljon umpimielisiä idiootteja, jotka katsovat vain omaa napaansa, ja hallitsevat pelolla, ei ole konservatismin vika. Syy on taas tyhmyys.
Mutta minä en halua nähdä sitä päivää, jolloin nuo umpimieliset hullut ryhtyvät liberaaleiksi. Siitä se vasta hulina alkaakin.

Onneksi Suomessa on oppivelvollisuus, eikä oppivapautta. Onneksi Suomessa on velvollisuus noudattaa lakia ja asetuksia, eikä vapautta noudattaa niitä.
Onneksi parkkipaikat ovat perin konservatiivisia. Niissä on maalatut rajat ja tarkoin merkityt invapaikat, eikä kenelläkään ole vapautta parkkeerata miten lystää. Onneksi jonot ovat aina yleensä perin konservatiivisia ja harva ottaa liberaalisia vapauksia ja ryhmittyy kassajonossa miten tahtoo.
Kaikkialla on tarkat rajat ja ne ovat perin konservatiivisia.
On perin hienoa että kaupungit ovat konservatiivisia. Sielläkin on tarkat rajat ja säännöt joiden puitteissa elää ja ajaa.
Liberaalissa kaupungissa roskakuski ei lopulta aja. Se ei yksinkertaisesti pysty ajamaan, sillä auto paloi jo pari korttelia takaperin.
Liberalismi johtaa lopulta anarkiaan. Viimeistään silloin kun ne konservatiiviset pölvästi kääntyvät liberaaleiksi. Ja se on aivan samanlaista vastuuttomuutta, kuin antaisi lapsille tulitikut heinäladossa.

Mutta niitä tarkkoja rajoja on joskus vaikea havaita, sillä ne sisäistetään usein jo lapsena. Esimerkin kautta.

Mutta nuo rajat ja sopimukset ovat hyvin kulttuurisidonnaisia, Ne opitaan pääsääntöisesti lapsuudessa. Ja lapset on loistavia oppimaan.
Lapsuuteen kuuluu tiukat rajat. Pipo vedetään pakkasella päähän. Nurkkiin ei syljetä, eikä paikkoja tahallaan rikota, ketään ei lyödä.
Kun lapsi oppii nuo rajat ja säännöt, voidaan sille antaa vastuuta, joka tuo vapauksia. Se voi vapaasti siis kulkea ulos ja sisälle. Se voi vapaasti leikkiä hiekkalaatikolla, jossa se oppii ymmärtämään miksi hiekkalaatikossa on tiukat rajat.
Kun lapsi oppii nuo rajat, sekä osaa ottaa vastuun tekemisistään, se saa vapauksia.
Ja lapset oppivat nuo hyvin helposti. Ei siihen tarvita pelkoa tai väkivaltaa.
Pelolla on helppo hallita, mutta pelolla oppii lapsikin silloin hallitsemaan.

Mutta mitä isommaksi ihminen kasvaa, sitä tyhmemmäksi se usein käy. Ja mitä tyhmempi on ihminen, sitä korkeammat rajat se tarvitsee. Ja tyhmyyden paljastaa yleensä täydellinen itsekritiikin puute. Heti menee herne nenään, kun kuulee kritiikkiä.
Täydellisen hölmön voi helposti löytää sellaisesta, joka ajattelee joko itseään tai sitä viiteryhmään, johon kuuluu. Se ei ota muita huomioon.

Niinpä mitä vanhemmalle niitä rajoja joudutaan opettamaan, sitä työläämpää se on. Ja silloin keinotkin on kovemmat. Ei se ole perin harvinaista että joku hölmö parkkeeraa invapaikalle tai kaupan ovien eteen. Se voi olla jopa erään ryhmän erityispiirre. Ei se mitään vapautta tai tasa-arvoa ole. Se on silkkaa hölmöyttä. Ei se ole harvinaista että joku alistaa naisia tai lapsia ja nauttii vallasta. Se on hölmöyttä ja hulluutta.
Turpaan vaan, huusi muuten se pikkurikollinen tähän väliin.

Mutta kuten tuossa mainitsin, kaikki säännöt, rajat, vastuut ja vapaudet ovat hyvin kulttuurisidonnaisia juttuja.
Mikä ei toimi hiekkalaatikolla, ei toimi muuallakaan. Niinpä sellaiset kulttuurit, jossa nainen on miehen omaisuutta ja lapset eläimiin verrattavia, on hankalia. Niinpä ensiarvoisen tärkeää työtä noille liberaaleille ja tasa-arvon kannattajille olisikin ensisijaisesti puuttua fyysisesti heikompien, eli yleensä naisten, lasten asemaan. Voisivat jättää homojen oikeudet hetkeksi pöytälaatikkoon, sillä ei kukaan heitä uhkaa tai ole kivittämässä. Ei heitä kukaan alista.
Harva kissojakaan vihaa, siksi että ne hiekkalaatikolle tekevät tarpeensa. Kyllä minä ymmärrän että kissan on vaikeaa olla niin tekemättä. Vastuu on minulla. Minä voin laittaa pressun hiekkalaatikon päälle, eikä se ole kissojen oikeuksien rajoittamista. En minä ole ole sodassa ketään vastaan, mutta taatusti nousen takajaloille jos kissa käy päälleni siksi että peittelen hiekkalaatikon muovilla ja muka rajoitan sen vapauksia.
Niin en ole koskaan tekemässä, mutta hölynpöly on hölynpölyä, vaikka se sanoisi montakin kirjaa lukenutkin ihminen.

Kissa ei siis koskaan opi olemaan paskomatta hiekkalaatikkoon, mutta lapsi oppii. Hiekkalaatikko on hyvin rajattu alue. Ja jokainen hiekkalaatikolla leikkinyt tietää miksi nuo rajat, eli neljä lautaa sen ympärillä on.
Liberaaleille ne on usein suuri rajoitus.
Mutta jos ihminen oppii kaiken helpoiten lapsena ja vieläpä esimerkistä, on kulttuurilla suuri merkitys.
Ja edelleenkin hulluille tuulenhuutajille lausun. Minä pidän erilaisista kulttuureista. Minä pidän kovasti myös kissoista, vaikka ne ei hiekkalaatikon rajoja kunnioitakaan.
Minun etiikkani on aina valmis jakamaan ruokansa heikomman kanssa, ja antamaan jokaiselle siipirikolle suojan. Mutta minä en ole nähnyt yhtäkään liberaalia, joka olisi valmis samaan.

Jokaisella tulisi olla oikeus ruokaan, ja turvaan, eli elämään ilman pelkoa. Se sisältää koskemattomuudeen, niin henkiseen kuin fyysisen, mitään muita oikeuksia ei ole. Sen jälkeen on vain velvollisuuksia jotka voi vaihtaa vapauteen. Jos ei opi leikkimään hiekkalaatikolla rikkomatta toisten juttuja, tai olemaan heittelemättä hiekkaa kenenkään silmille, otetaan lapiot pois. Ei se niin vaikeaa ole.
Kaikki muut oikeudet on vain hölynpölyä taikka sopimuksia.. Tuon jälkeen on vain rajoja ja velvollisuuksia jotka opittava täyttämään. Vasta sitten tulevat vapaudet.
Niinpä jokaiselle siipirikolle ja pelon keskeltä pakenevalle on annettava keittoa, ja turvattava tuolta pelolta.
Mutta tämän jälkeen on kerrottava että tästä eteenpäin on velvollisuuksia. On opittava ne hiekkalaatikon rajat, jonka jälkeen siellä kaikki voivat ilolla rakentaa lähes mitä tahtoo.
Se tuo vapauksia.
Ja tiedätkö. Kun ihminen kokee että sillä on ymmärrettävät rajat, se oppii hyväksymään ne, se kokee turvallisuutta ja hyväksyntää. Silloin ihminen voi selvitä hyvinkin raaoista kokemuksista. Mutta turha ”paapominen” voi vain pahentaa asiaa.

Mutta liberaalit ovat siinäkin erimieltä. Sinulla on oikeus siihen ja tähän ja tuohon. He eivät ymmärrä yhtään minkään vertaa psykologiasta, eikä vähääkään erilaisista kulttuureista. Kaikki kulttuurit ovat omalla tavallaan hienoja, mutta joka kulttuurissa on umpimieliset heikkoutensa. Niin suomalaisessa kuin ranskalaisessakin, mutta käännäpä katse kauemmaksi, niin puhutaan jo rasismista.
Kissa on ihan kiva, mutta ei se kamalan kivaa ole jos se keventää oloaan sinne hiekkalaatikolle. Eikä se sitä tee pahuuttaan. Se ei vain ymmärrä niitä sääntöjä ja rajoja.
On ensisijaisen tärkeää pyrkiä opettamaan ne rajat. Jos ei opi, niin tehdään korkeammat rajat.
Mutta jos oikeita asioita vain hymistellään ja piilotetaan ne, niin joku lopulta keksii ajaa sen kissan yli.
Ei ihminen pohjimmiltaan mikään lammas ole. Se on kesytetty susi, jonka luontaisen vaistot nousevat pintaan muuttuneessa tilanteessa. Tai ne toimivat juuri niin kuin se on pennusta asti opetettu.
Jos ei koskaan ole oppinut itsekritiikkiä tai vaihtamaan kasettia, niin taatusti se sama nauha pyörii aina.

Mutta hölmöt liberaalit eivät myöskään ymmärrä. Luulenpa että kissatkin saattavat toisinaan olla fiksumpia kuin liberaalit. Heidän mielestään kaikilla, ja tietysti ennenkaikkea itsellä ja sillä omalla viiteryhmällä pitäisi olla oikeus kaikkeen ja täydellinen vapaus.

Vapaus ja tasa-arvo ovat äärimmäisen tärkeitä asioita. Mutta ne tulevat aina velvollisuuksien rajojen ja hyväksynnän kautta, joita arvot ja etiikka kuljettavat.

Raamattua pidetään usein hyvin umpimielisenä opuksena, ja varmasti niin onkin.
Raamatun etiikan voi nimittäin helposti typistää kahteen lauseeseen.
Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi. Tee lähimmäisellesi se minkä tahtoisit itsellesi tehtävän.
Se on hyvin hankalaa etiikkaa, jos peili on vain oman naaman tuijotteluun.
Mutta etiikasta puhuttaessa olisi hyvä tiedostaa miksi ne rajat siinä hiekkalaatikossa ovat. Ei ne rajoita kenenkään oikeuksia. Päinvastoin, ne on tärkeitä pelisääntöjä, joiden tarkoitus on hyvä. Se että kaikilla on kivaa.
Mutta etiikka ja arvot kulkevat nyt hassuun suuntaan. Yhtäkkiä kaikilla pitäisi olla vapaus kantaa sinne laatikolle oma tivoli. En minä sitä kiellä etteikö se hauskaa voisi olla, mutta onko se järkevää onkin jo tarkan pohdinnan paikka. Silloin sen hiekkalaatikon ja niiden laitojen alkuperäinen tarkoitus katoaa. Siitä on kyse, ei sen kummemmasta.


Jaa.
Nyt tuli paasattua, ja meinasi se hamehommakin unohtua kokonaan.
Ja jos sanoin olevani ahdasmielinen ihminen, mutta en aivan umpihölmö, käskee etiikkani tekemään itse niin, kuin haluaisin muidenkin tekevän. Siksi puin hameen päälle, mutta riisun sen nyt.
Jokainen pukeutukoon kuten tahtoo. Jos joku kokee siveäksi pukeutumiseksi hameen, niin olkoon niin. Jos mies vaatii vaimoaan pukeutumaan hameeseen, tehköön ensin itse niin.
Muutoin hän on pelkkä hölmö, eikä homeisista jauhoista synny koskaan kovin kummoista kakkua.
Teillä liberaaleilla on paljon työsarkaa.
Tällainen konservatiivi leikkii hymyssäsuin hiekkalaatikollaan ja yrittää näyttää esimerkkiä.
Eikä se siirrä joka huutelijan pyynnöstä niitä laitoja tai tee tivolille tilaa.


Ps. Tuo työtoverini ja alteregoni, pikkurikollinen pui minulle nyt nyrkkiä. Se antoi minulle vapauden tulla hiekkalaatikolleen, koska lupasin kuulemma kolisutella hiukan kaltereita ja piirtää tyhmälle roskakuskille syvemmät rajat. Se sanoo että kiertelin asiaa pitkäveteisesti kuin hullu tunkiota, tökkäämättä kertaakaan.
Annan siis tuolle pikkurikolliselle viimeisen sanan:
Roskakuskit joutuvat helvettiin! Ainakin liberaalit, jos ajelevat laitoja kumoon.
Ja pistäkää kaikki taaperoikäiset diskoon, niin oppivat statustaan kohottelemaan ja sisäistämään aikuisten maailman. Poltetaan laidat ja toivotetaan tivoli tervetulleeksi! Tervetuloa uuteen ja vapaampaan maailmaan!

Lapsuus

(Tämä kirjoitus liittyy kirjoitussarjaan Unelma)

Niin, hyvät asiakkaat. Tehän tiedätte kuinka hyvä kakku valmistuu.
Kaikki alkaa jo aamusella, ennenkuin aurinko nousee. Silloin leipuri avaa silmänsä, haukottelee viimeisen väsymyksensä ulos ja huuhtoo silmänsä raikkaalla vedellä.
Siitä alkaa päivä, joka kulkee erilaisten reseptien, jauhojen ja ainesosien kautta kohti kaunista lasista vitriiniä. Siihen hetkeen jossa kakku ja sinä tapaatte. Juuri sillä hetkellä te teette arvion kakusta. Ja tuo arvionne pohjaa niihin kauniisiin kynttilöihin ja kermavaahtoon.

Mutta, hyvät asiakkaat. Tehän tiedätte että se on valetta. Nimittäin juuri sillä hetkellä kun avaatte suunne asettaen sinne lusikallisen kakkua, toteatte ettei kermavaahdolla tai kynttilöillä ole paljoakaan merkitystä. Te tiedätte totuuden.

Mutta tiedättekö erään mielenkiintoisen jutun?
Syvyyspsykologit ovat lopulta havainneet että jauhoja ja sokeria on turha lisätä jälkeenpäin. Kun kermavaahto on päällä, on reseptiä vaikea muuttaa. Siispä on tärkeää kiinnittää katse sinne aamuhämärään, ja pestä silmänsä paremmin, kuin asettaa kauniita kynttilöitä.
Pese siis nyt silmäsi ja avaa korvasi ja kuuntele alkeellinen resepti.

Lapsuus on elämän tärkein vaihe. Syvyyspsykologia on siis havainnut että oikeastaan kaikki mitä opimme tapahtuu lapsuudessa. Loppu on vain kynttilöitä ja kermavaahtoa.

Ja teille, jotka peräätte hyvää lastenkasvatusta, kerron pienen salaisuuden. Lasta ei oikeastaan tarvitse kasvattaa. Lapsenne on perin hyvä, ellei jopa loistava oppimaan ja kopioimaan erilaisia toimintatapoja.

Ja te voitte tehdä helpon kokeen. Asettakaa maitopurkki pöydänkulmalle. Tönäiskää muka vahingossa tuo maitopurkki lattialle.
Kun tapahtuu jotakin yllättävää, ihmisen vaistot ja selkäytimessä oleva toimintakaava asettuvat tietoisuuden edelle. Ihminen ei toimi enään tietoisesti, vaan opittujen vaistojen avulla. Reaktionopeus on valtava.
Noh, nyt kun tuo maitopurkki putoaa kohti lattiaa, on sinulla muutama sekunti toiminta-aikaa. Nyt mitataan oma reaktionopeutesi, jonka lapsesi kopio.
Ennenkuin tuo kaikki maito on valunut lattialle, karjaiskaa täysillä VI@#%#”!. Syöksykää lähimmän tuolin luokse, sylkekää sen päälle ja syyttäkää sitä kaikesta mistä vain voitte jotakin syyttää.
Toistakaa sama mahdollisimman monta kertaa.

Ja kas, tästä seuraa varsin mielenkiintoista!
Jo melko pian voitte huvittuneena seurata kuinka muutaman vuoden ikäinen taapero, kaataessaan maitolasinsa tai potkaistessaan varpaansa kiveen toimii valtavalla reaktionopeudella. Aluksi se huutaa VI@#%#”! Sitten se luo hyvin nopeassa tahdissa silmäyksen lähistöllä oleviin tuoleihin ja säntää sinne sylkemään ja syyttämään tuota tuolia. Ja kyllä, aivan kaikesta mitä se ikinä voi keksiäkään.
Se on hassua ja todella hauskaa! Kokeilkaa ihmeessä!

No, kaikkeen ei aina kerkiä kiireessä paneutua, ja luonto on usein julma. Niinpä tuon toimintakaavan epäonnistumisen todennäköisyyden minimoimiseksi, luonto on päättänyt hajauttaa oppimisen.
Ihminen on hassu laumaeläin ja laumasielu. Siispä se kopio tapansa laumasta. Sinulle jää vain ratkaisu ulkoistatko toimintatapojen opettelun päiväkodille, Hollywoodiin, HabboHotelliin tai jollekin muulle mielenkiintoiselle taholle.
Tärkeää on kuitenkin muistaa että ihminen oppii sosiaaliset taitonsa laumassa. Siksi sen on saatava elää laumassa, ei nurkassa.
Mutta samoin on tärkeää muistaa, että aina mennään helpoimman kaavan kautta. Tuon lauman suhteiden on oltava vakaita. Muutoin ihminen valitsee sen helpoimman tavan menestyä. Eli kuka on vahvin, se voittaa!
Jos nuo sosiaaliset suhteet toimivat kohtalaisen stabiileina ja turvallisina, säilyy ihmisen uteliaisuus ja ennakkoluuloton empaattisuus.
Jos sosiaaliset suhteet ovat rikkinäiset ja epävakaat, ja aina ilmassa leijuu uhka, ottaa ihminen selkäytimessä ja perimässä olevan varasuunnitelman käyttöön: Vain vahvin voittaa!

Niinpä jos tahdotte lapsistanne menestyjiä on toimintakaava helppo. Syöttäkää lapsillenne steroideja, jotta hänestä kasvaa vahva. Erotkaa, riidelkää, kiukutelkaa! Kyllä se pärjää, kunhan ette unohda niitä anabolisia steroideja!

Jos haluatte edeteä vaikeamman kaavan kautta ja olette sitä mieltä ettei kynttilät ja kermavaahto ole lopulta kovinkaan tärkeää, edetkää toisella tapaa.
Aluksi te joudutte pesemään silmänne ja katsomaan itseänne peilistä. Joudutte tarkastelemaan kriittisesti omaa toimintakaavanne ja tekemään valintanne sen mukaan mikä on teille tärkeää.
Siitä riippuu oppiiko lapsenne sanomaan VI@#%#”!, vai pyyhkimään sotkunsa sylkemättä nurkkiin.
Se alkaa hyväksynnän, rakkauden ja selkeiden rajojen kautta.
Joskus leipurilla ovat tarvikkeet olleet vähissä. Tänään sillä on kaikki.
Mutta tänään ei ole enään merkitystä niillä. Miksi?
Miksi vain kynttilät ja kermavaahto ratkaisevat jotakin?
Tänään kaikella on hinta, mutta millään ei mitään arvoa!

Kiitos, kun jaksoitte lukea loppuun. Nyt saa sylkeäkin, ja kertoa omasta lapsuudestaan ja elämästään oikein luvan kanssa.
Minä seuraan mielenkiinnolla.

Unelma

Olin joskus pikkupoika ja minulla oli unelma!
Kaikki ovat joskus pieniä ja kaikilla on unelmia. Niin ainakin pitäisi.

Tuo pikkupoika oli lukenut Rasmus Nallea.
Tuossa tarinassa Rasmus Nalle ystävineen rakensi laivaa. Laivanrakennus oli helppoa. Äiti paistoi hänen ystävilleen pannukakkuja sillä välin kun ystävykset sahasivat, naulasivat ja lopulta asettivat puisen tynnyrin savupiipuksi.
Kun laiva oli valmis he lähtivät seikkailuun.

Minä unelmoin. Unelmoin rakentavani samanlaisen laivan ja lähteväni joskus itsekin seikkailuun.
En muista omaa ikääni, mutta sen vieläkin muistan, että tuo laiva oli helppo rakentaa.
Ensin etsittiin kölipuu. Tuon päälle naulattiin kärrynpyöristä tehdyt kaaret. Seuraavaksi runko vuorattiin muutamalla laudalla. Kansi, hytti ja lopulta puutynnyreistä tehdyt savupiiput.
Ja silloin olisi oma laiva valmis seikkailuun. Luulin että elämä on tekemistä, elämä on seikkailua, elämä on vapautta.

Eilen, kun aloittelin tätä kirjoitusta, jostakin kuului hento ja iloinen ääni-
- Äiti, Katso! Tein sulle auringon!
Sitten ääneen livahti pientä epätoivoa: - Äiti, ne tippuu!
Kuului äidin ääni: - Onpa se hieno!
Kannustusta seurasi kysymys: - Millä ne on kiinnitetty?
Syljellä, vastasi tuo hento ääni.

Tässä kohtaa kaikuu usein monen nauru. Tässä kohtaa asettuu tarinaan aina hölmöys!
Eihän mitään voi kiinnittää syljellä?

Tyttäreni, viisi kesää nähnyt hymyilijä oli siis leikannut äidille auringon. Säteet oli kiinnitetty syljellä. Mutta mitä vastasikaan äiti?
- Se on tosi hieno! Kiinnitetään säteet yhdessä liimalla, silloin ne pysyy! Jatkui äidin ääni.

Kaikilla pitäisi olla unelma. Unelmat eivät aina toteudu, jos koskaan. Joskus nuo unelmat on liimattu syljellä. Mutta ilman unelmia, ei ole huomista.
Syljen kastelemat auringonsäteet kiinnitettiin uudelleen liimalla. Yksi kaunis aurinko oli tehty, eikä kukaan voisi puhaltaa sen säteitä pois.

Mutta astutaan mielikuvissa hetkeksi toiselle mantereelle.
Usa on monessa suhteessa ristiriitaisuuksien maa. Mutta mikä yhdistää kaikkia amerikkalaisia, ja mikä yhdistää Amerikan Yhdysvaltoihin pyrkiviä ihmisiä?
Unelma!

Yhdysvallat sai alkunsa vapaudesta, toivosta parempaan huomiseen ja lujasta työstä. Ja tuo vapaus ja unelma elää siellä edelleen. Jokainen amerikkalainen on omalla tavallaan nationalisti. He nostavat tilanteessa kuin tilanteessa maansa lipun ylpeänä kohti korkeuksia. Sillä on vahva symbolinen arvo. Se on merkki vapaudesta, unelmasta.
Ehkä tuo amerikkalainen unelma on usein kiinnitetty syljellä, eikä nuo säteet tule koskaan pysymään. Mutta silti jokainen uskoo siihen. Se on tärkeintä, uskoa unelmaan ja kiinnittää ne aluksi vaikka syljellä. Ehkä joskus löytyy liimaa, joskus ei, mutta ilman unelmaa ei tarvita edes liimaa.

Palatkaamme takaisin tänne vanhalle mantereelle. Onko meillä Unelma?
Euroopan Unioni syntyi unelmasta. Se oli unelma paremmasta Euroopasta. Suomi itsenäistyi yhteisistä unelmista, sodanjälkeinen maa rakennettiin kovalla työllä ja unelmista. Yhteistyöllä.
Mutta mitä tapahtui sitten?

Moni unelma on toki liimattu syljellä.
Mutta harva etsii edes liimaa. Kaikki ovat keskittyneet tasoittamaan tietä, niin ettei kukaan erehtyisi kiinnittämään Unelmiaan syljellä. Kaikkialle rakennetaan säännöstöjä, hullua byrokratiaa, virastoa ja konttoria, joiden tarkoitus on tasoittaa polkuja, ettei vain kukaan liimaisi säteitä syljellä. Mutta nuo tyhjänpohtijat ovat ryhtyneet pohtimaan kaikkea millä muulla tapaa voidaan säteet kiinnittää heidän mielestään väärin. Niinpä aikaa haaskataan täysin hukkaan. (Ehkäpä joskus vielä kriminalisoidaan sakset ja sylki?, kuittaa Narri tähän väliin)
Ja se vaivaa Suomea. Se vaivaa Eurooppaa.
Kyynisyys ja itsekkyys vie kaikkea eteenpäin. Kaiken takana täytyy olla ehdoton varmuus, ettei säteet vain tipu. Siksi Eurooppa ja Suomi on pysähtynyt. Täällä ei ole Unelmaa. Täällä pyritään tuhoamaan unelmat. Eihän ne kuitenkaan onnistu. Kaikki odottavat että joku muu tekee, mutta kuka rakentaa?
Onko niin että hölmöys on vanginnut aikuiset ihmiset? Onko syntynyt tarve löytää lapsi joka toteaa ettei Kuninkaalla ole vaatteita?

Mutta minulla on edelleen Unelma. Se sama pikkupoika, joka aikanaan unelmoi rakentavansa joskus laivan, ja joskus astuvansa seikkailuun, on rakentanut unelmaa.
Elämä on seikkailu. Ehkäpä jo purjehdin Mary-laivalla Rasmus Nallen tapaan?

Monta kertaa olen kiinnittänyt säteet syljellä. Liian monta kertaa olen kysynyt neuvoa ja saanut vastaukseksi naurua. Ei säteet voi pysyä syljellä!
Liian monta kertaa olen saanut kuulla ettei tuon laivan rakennus olekaan niin helppoa. Liian monta kertaa kölipuuta etsiessäni olen kuullut ettei se noin onnistu! Tarvitaan jotakin muuta.
Liian monta kertaa asettaessani puisia tynnyreitä savupiipuiksi on kaikunut nauru.
Liian monta kertaa kukaan ei ole vastannut kysymykseen, mikä toimii paremmin savupiippuna kuin puutynnyri? Liian moni huutaa että ratkaisu on väärä ja huono. Liian moni sanoo tietävänsä, mutta liian monella tuo ”tieto” kätkeytyy nauruun.
Eivät he oikeasti tiedä. Ei heille ole merkitystä sillä, mikä on se oikea ratkaisu. Heille on vain tärkeintä huutaa ja mölytä! Vailla yhtään minkäänlaista tietoa, kunhan saavat huutaa tunkion päällä, sen korkeimmalla kohdalla.
Roskasakki on pukeutunut asiantuntijoiksi ja keikareiksi, joita ihmiset uskovat. Vai uskovatko?

Mutta minulla on edelleen unelma. Monilla on unelmia. Kaikilla on Unelmia! Mutta liian monella ei ole rohkeutta liimata noita unelmia. Moni pelkää kiinnittävänsä ne syljellä. Moni pelkää sanoa, ja kysyä. Ja vain siksi, ettei kukaan nauraisi.
Minä en!
Minä olen valmis iskemään ajokoiran tavoin jokaisen kylkeen, joka nauraa puiselle savupiipulle, mutta ei tarjoa tilalle yhtään mitään.

Olkoon tämä koko kirjoitus naiivia idealismia, olkoon niissä hiukan sylkeä, mutta; Ilman huomista ei ole tätäkään päivää! Ilman tätä päivää ei ole huomista, mutta ilman eilistä ei ole tätä päivää, eikä myöskään huomista!
Kaikki kytkeytyy yhteen, ja liimana on Unelma!

Mutta mikä onkaan tuo oma unelmani?
Palaan siihen myöhemmin kirjoittamalla sarjan kirjoituksia. Niitä on ainakin Perhe, Lapsuus, Vapaus ja tasa-arvo Aikuisuus, Rajat, Rakkaus, Arvot, Yrittäjyys ja tekeminen.
Kiireisenä noiden kirjoitusten aikataulu voi joustaa. Niin moni muu reaalielämän asia asettuu niiden edelle.
Samoin välillä voin ajautua muihinkin aiheisiin Pikkurikollisen ja Narrin asussa. Ja ehkäpä he auttavat minua lausumaan teräviä sanoja.

Samalla haastan jokaisen pohtimaan omaa unelmaansa. Onko se toteutunut ja mitä olisi tehtävä jotta se toteutuisi?
En pyydä ketään kirjoittamaan unelmistaan. Haastan jokaisen pohtimaan omassa mielessään, mutta ilahdun toki myös jokaisesta kirjoitetusta sanasta!

Tänään, tätä pikaisesti kirjoittaessani avasin uutisvirran maailmalta. Kirjoittaessani ajattelin pysyä kaukana itse asioista. Pohjustaen vain tätä seuraavaa kirjoitussarjaa.
Mutta jos lupasin käydä ajokoiran tavoin jokaisen, naurajan ja tyhjänpuhujan kylkeen, tahdon samalla nostaa lipun korkealle ja kannustaa sellaisia, joilla on Unelma!
Ja juuri samaa oli pohtinut Uuden Suomen blogisti Inna Patrakova kirjoituksellaan Lapset, vammaiset ja maahanmuuttajat.
En tunne henkilöä, enkä ole aiemmin törmännyt hänen teksteihinsä tai ajatuksiinsa, mutta tuon tekstin lukiessani löysin sen takaa ajatuksia, tulisia sanoja, mutta ennenkaikkea Hienon Naisen joka haluaa rakentaa talon! Haluaa rakentaa unelmaa!
Hattuni nousi ja sanon isosti KIITOS!
Maailma ja Suomi tarvitsevat juuri sinunlaisiasi!


Ja tässä vielä kuva tuosta äidille tehdystä auringosta. Nyt säteet on liimattu liimalla ja ne pysyvät, vaikka tuuli välillä puhaltaisi!
Sen voi edelleen repiä ja tuhota, mutta minulla on syyni taistella tuota vastaan!
Minulla on syyni teroittaa myös kynääni, ja lausua tulisia ja kipinöiviä kirjoituksia!
Olen isä, ja niin moni koettaa repiä aurinkoja!
Ja sieltä radikalismi kumpuaa. Se kumpuaa tuhotuista ja päälle nauretuista unelmista. Sellaisista jotka on ehkä kiinnitetty syljellä, mutta kukaan ei ole tarjonnut liimaa, on vain antanut tuulen käydä ja nauranut. Silloin se usein muuttuu peloksi, vihaksi, katkeruudeksi ja kyynisyydeksi.
Ja minä olen huolestunut radikalismista . Ja sellainen nostaa päätään kaikkialla. Ja puisista tynnyreistä tehdyt savupiiput savuavat jo!
Siksi tarvitaan unelmia, olkoonpa ne kuinka lapsellisia tahansa!

Munille potkimisviikot!

Nyt on avattu puoluepoliittiset munille potkimisviikot, jossa Keskusta johtaa kilpaa 6-0!

Monen kansalaisen silmissä politiikka on tyhjänpäiväistä sanailua, jossa luvataan suuria, mutta teot on pieniä.
Eikä tuo mielikuva ole aivan tuuleen kylvetty. Demokratia on sellaista.
Se on aina mielipiteiden hiomista yhteen, kompromisseja, sekä dialogia. Keskustelua joka johtaa konsensukseen, eli yhteenhiottuun ratkaisuun. Ei aina, eikä niin ole tarvekkaan.

Demokratia ei ole sitä, että se joka huutaa koviten, johtaa orkesteria. Se ei myöskään ole sitä, että ”asiantuntijat” kabineteissaan päättävät mikä on oikea tapa kulloinkin toimia. Asiantuntijoiden neuvot ministeriöissä ja kabineteissa on tarpeellisia, mutta ne eivät ole aina totuuksia.
Koskaan asiat eivät ole mustavalkoisia.
Itse, tällaisena pohtijana olen liian usein huomannut kuinka ”asiantuntijoiden” ajatukset pohjaavat hyvin kevyisiin argumentteihin, jos niitä ensinkään koskaan on edes ollut?
Monelle ”asiantuntijalle” on riittänyt se että on lukaissut pari pölyistä kirjaa, saanut paperiin leiman yliopistolta ja ryhtynyt ”asiantuntijaksi tietämään” kuinka asiat on.
Aina ensimmäinen seikka, mikä paljastaa ihmisen suuren hölmöyden, on se, että hän väittää ”tietävänsä” jotakin. Jokaisen joka on avannut elämässään enemmän kuin kaksi pölyistä kirjaa, ja edes kerran elämässään istunut paikalleen ja ajatellut, on täytynyt huomata että tiedon takana avautuu rajaton maailma.
Kysymykset ja vastaukset eivät koskaan ole mustavalkoisia. Mikä on ketulle parasta, ei välttämättä ole kanalle parasta. Silti molemmat voivat olla oikeassa.

Demokratiassa valtiopäiville valittujen edustajien on kuunneltava kansaa, heidän on kuunneltava asiantuntijoita. Luotava konsensus, niin omien mielipiteiden, sekä asiantuntijoiden, että kansan mielipiteistä.
Tuo mielipide, ajatus, ratkaisu ja sen suunta on neuvoteltava niin että enemmistö valtiopäiville, eli eduskuntaan valituista ihmisistä voi sen hyväksyä.
Tiukka änkyrä on lopulta aina häviäjä. Vain sellainen joka kykenee yhteistyöhön, kompromisseihin, mutta säilyttää myöskin omia tuntojaan, voi selvitä voittajana.
Itse en ole koskaan ollut poliittisesti aktiivinen, mutta tunnen jotakuinkin poliittisen päätöksenteon toimintakaavan.


Vaikka itse en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut politiikasta, niin politiikka on Narrille unelmien purjehduskenttä.
Narri voi olla puhtaasti populistinen, perustelematta sen kummemmin mielipiteitään. Narrin työ ei ole julistaa totuuksia, vaan ajaa ihmisiä ajattelemaan.

Keskustapuolue on unohtanut kokonaan mikä on opposition tehtävä.
Oppositio on vastavoima hallitukselle, ja sillä on lupa välistä käydä rakkikoiran tavoin hallituksen jalkaan.
Mutta mitä tekee Keskusta?

Siellä on ryhdytty seilaamaan heppoisilla säilyketölkeillä, jotka pystyy upottamaan hernepyssyllä!
Ja Keskusta avasi poliittisen hernesodan.
Keskustan pikkukakara Antti Kaikonen julisti alkaneeksi takinkääntöviikot. Mutta samalla Kaikkonen paljasti oman kokemattomuutensa ja hölmöytensä ja avasi samalla juhlallisesti Narrin Munille potkimisviikot!
Jos Keskusta ajoi karille hölmöyttään, joskus aikoinaan niin hienona olleen laivansa, on puoluejohto aloittanut omatoimisesti sen lopullisen tuhoamisen. He hakkaavat innolla laivan kylkeen reikiä, niin että se taatusti uppoaa.
Minä en murehdi. Se mistä Keskusta sai aikanaan alkunsa, on jo myyty.
On toki totta, että kaiken vanhan on uusiuduttava, suuntaa on osattava joskus muuttaa, mutta mitä on tehnyt Keskusta?
Kaikki vanha on unohdettu ja päälle rakennettu sirkuslaivaa, jossa vanhoja rakenteita on halveksittu. Minusta silloin onkin syytä uputtaa laiva. Niinpä mielelläni otan kirveen olalle ja ryhdyn pilkkomaan, ennen niin uljasta paattia. Minä en halveksi yhtäkään poliittista liikettä, mutta halveksin opportunismia, individualismia ja kaikkea sitä roskaa mitä niin monesti nykyään syötetään.
Kaikella on hinta, mutta millään ei mitään arvoa, tapaa eräs Rouva toistella. Minä olen huolestunut samasta ilmiöstä.

Keskustan purjeet laskettiin viimeistään jo edellisen hallituskauden aikana. Ehkä jo 90-luvun lamassa ja sen vaikeilla aalloilla. Ehkä aidoista syistä, sillä myrskyllä on syytä hiukan reivata purjeita, mutta revittiinkö ne lopulta kappaleiksi?
Nyt kun tuo jäljellä oleva vanha ruosteinen säilyketölkki ohjattiin kaikkia taiteensääntöjä mukaillen tukevasti kiville, aloitti puheenjohtaja iloisen kiukuttelun.
Politiikan huipulla olleen naisen takaa paljastui kiukutteleva pikkutyttö, jonka vaaleanpunainen hiekkakakkumuotti oli hävinnyt, ja hän paiskasi lapion maahan ja ilmoitti: Enään en leiki!. (Narri ei tässä ota kantaa itse asiaan, vaan Kiviniemen toimintatapaan)
Näin miehen näkökulmasta tuo lähenteli täydellistä munattomuutta. Hyljeksittävää opprtunismia ja populismia. Se missä tuo tytönhupakko kailotti ennen vaaleja poliittista vastuuta ja suoraselkäisyyttä, oli hän sen ensimmäisenä myymässä. Kiukuttelulla ei politiikassa edetä, vaikka se kuinka olisi joskus kulissien takana toiminut(minä en tiedä, mutta näin voin olettaa??).

Tuota kiukuttelua on näkynyt monen poliitikon puheissa. Sitä on näkynyt ”journalistien” kynissä ja nyt Keskustan oman pikkupojan, Antti Kaikkosen puheissa.
Kuten aiemmin sanoin, on opposition tehtävä käydä välillä retoriikan ja populismin keinoin ehdollistamaan hallituksen päätökset. Käydä tuliseen hyökkäykseen kansan mielipiteet kainalossaan.

Mutta onko Kiviniemen tai Kaikkosen sanat taitavaa politiikkaa tai tulista hyökkäystä? Onko sanoja aseteltu kritisoimaan, ja mitä ne on aseteltu kritisoimaan?
Minusta noiden sanojen takana ei löydy minkäänlaista ajatusta. Pelkkää tuuleen huutamista, jossa arvostellaan enemmän demokratian toimintatapaa, kuin itse politiikkaa. Minä koen puheissa puhdasta opportunismia ja poliittista ymmärtämättömyyttä. Hölmöyttä jossa ei ymmärretä demokratian toimintatapojen perusasioita.
Ja jos tuollaisissa käsissä on ollut jotakin poliittista vastuuta, se ruostunut säilyketölkki onkin syytä upottaa ja pian!
Alkutahdit poliittisen puolueen ja liikkeen tuhoon on soitettu puolueen sisältä. Olkaapa siis tarkkoina Keskusta aktiivit!

Mutta entäpä lehdistö?

Savon Sanomien toimituspäällikkö, journalismin ”ammattilainen” pyrkii toteuttamaan poliittista tehtäväänsä. Hän on vallan vahtikoira, jonka kuuluukin käydä hallituksen nilkkaan, jos oppositio ei sitä taiten tee.
Mutta mikä on tyyli?
Hohhoijaa, lausuu taas Narri. Kuinka pääkirjoitukseen voidaan heittää köykäistä populismia, vailla minkäänlaista kritiikkiä yhtään mistään? (No oli siellä pari asiallista lausetta rasismista)
Niin, hänhän yrittää kritisoida perussuomalaisia, mutta onnistuuko? Höpöhöpö, sanoo jokainen Aku Ankkaa lukenut ihminen.
Alussa hän lähtee kertomaan huomioita, mitä polittiikka on ja mitä se merkitsee. Sen toistelu ei varmasti ole turhaa, mutta hiukan napakampaa otetta siihen soisi. Siis journalismin ammattilaiselta. Narri painii aina omassa sarjassaan.

Tuon jälkeen ”journalismin ammattilainen” siirtyy poliittiseen tehtäväänsä, eli vallan vahtikoiraksi.
Mutta millätapaa?

"Perussuomalaisten kannatus on vain 19 prosenttia. Vaaleissa 81 prosenttia äänestäjistä ei luottanut perussuomalaisiin ja puolueen ehdokkaisiin.

Suomi ei ole muuttunut maaksi, jossa perussuomalaisilla olisi kansalta saatu lupa tehdä mitä tahansa, vaikka sellaistakin jo kuultu. Perussuomalaiset vaikuttavat eduskunnassa sillä voimalla, jonka 39 kansanedustajaa antaa.

Vaalivoitto ei esimerkiksi tarkoita sitä, että puolue voisi panna maakuntalehdet kuriin, niin kuin on uhottu."

Siis hetkinen? Minä ostin kaupasta Adidaksen verkkarit. Tarkoittaako se sitä etten luottanut Niken verkkareihin? Nyt olisi journalistin ostettava itselleen uusi tuulitakki ja luettava aluksi vaikka sitä Aku Ankkaa.
Luottamus on aivan väärä sana kuvaamaan tuota. Sen voi sallia joltakin hölmöltä, mutta entäpä ”journalismin ammattilaiselta”?
Entäpä kuinka teksti jatkuu?
Höpöhöpö luuloilla ja hölmöllä uholla. Jos tätä on journalismin taso, siihen arkkuun on syytäkin lyödä pari naulaa, jos ja kun sitä kerran on joku uhonnut.
Ja minä tiedän ainakin yhden kuka on uhonnut, sillä kävin pitkästä aikaa tätä pohjustaakseni lukaisemassa Halla-ahon blogia.
Ja toden totta sieltä se löytyi. Mutta tuolta politiikan keltanokalta löytyi myös selkeästi enemmän journalistin kykyjä ja jopa tuntemusta politiikasta kuin Savon Sanomien toimituspäälliköltä.

Itse en ole ”halla-aholainen”, enkä koe maahanmuuttoa niin isona ongelmana kuin se monelle on. Mutta näen siinä kyllä paljon ongelmia, joista on avoimesti puhuttava. Mutta näen siinä myös mahdollisuuksia.
Ja kyllä, vähimpänä ongelmana en näe uskontojen ja erilaisten kultturien yhteentörmäystä, mutta tiedän myöskin, että silloin kun puhutaan uskonnoista ja kulttuureista, seilataan ihmisen tunteiden syvillä vesillä. Siellä kaikki kauppa käydään päänahoilla.(olet joko samalla tai väärällä puolella)
Ja Narriparalla niitä on vain yksi.
Rakentavaan vuoropuheluun harva uskaltautuu.

Narri on vapaa muiden ajatuksista ja poliittisesti kytkeytymätön, mutta näkee kuinka Halla-aholle, jota niin kovin vastustetaan, mutta ei edes kuunnella, levitetään punaista mattoa vastapuolen taholta.
Eikä siinä, minä en pelkää halla-ahoja. Minusta heillä on vahvoja mielipiteitä, usein todella hyvin perusteltuja, mutta itselläni erilaisia.
En pelkää erilaisia mielipiteitä, mutta minulla on aina pieni varovaisuus taustalla. Kas kun niin moni on lukenut vain Aku Ankkaa, ajattelematta koskaan muuta kuin itseään.
Heille ei ole tärkeää ajatella. Heille on tärkeää julistaa yhtä ainoaa totuutta. Sellaiseksi on paljastunut ainakin yksi persu, mutta sellaiseksi on paljastunut monen muunkin puolueen jäsenet.
Hölmöys ei ole koskaan katoavaa!

Vaan uskokaa nyt Narrin sanaa. Jos tällainen sirkus jatkuu vielä neljä tai peräti kahdeksan vuotta, niin kansa on valmis huutamaan kuninkaaksi kenet tahansa, kunhan se on edes jotakin mieltä.
Eikä persujen rivit näytä rakoilevan, vaikka sinne joku propellipääkin on mukaan otettu. Soini tuntee poliittisen pelin, mutta niin näyttää tuntevan Halla-ahokin.
Ja he pelaavat sitä tällähetkellä etevämmin kuin moni muu.
Ihmiseen jolla on mielipiteitä on helpompi luottaa, kuin sellaiseen, jolla on yksi mielipide, vailla minkäänlaista perustelua.
Sellaisen toimintaa voi ennakoida. Niinpä minun on helpompi ennakoida Soinin ja Halla-ahon tekemisiä(eli niitä poliittisia kompromisseja ja niiden seurauksia), kuin politiikan ja journalismin pikkupoikia ja -tyttöjä.
Ja niin toimii ihmismieli. Ei kaikki ole kiinnostuneita politiikasta. He tekevät poliittiset ratkaisunsa(eli äänestävät) ja antavat luottamuksensa, melko vähin perustein.

Mutta suuni kuivaa poliittisesta höpötyksestä. Seuraavaan teksti on saanut jo alkunsa, ja se on ”Unelma”. Se on matka unelmien maailmaan, ilman politiikkaa. Niitä tulee jokaisella olla.
Siispä ensikertaan!
Ja hauskaa vappua, aivan joka ikiselle! Hymyillään kun nauretaan;)

Täällä juotiin munkkeja ja paistettiin simaa!



edit:
Ja pidettiin tietysti työväen juhlaa!

Helikopteri lentää, siinä taikuri saapuu...

...ja lahjoittaa 500 jätskiä!

Noh, toisaalta lippalakkiin kiinnitetyllä pikkupropellilla ei kovin korkealle nousta.
Mutta ääntä siitä näköjään lähtee?
Itse olisin uskaltanut kuvitella että sahurilta löytyy elämänkokemusta sen verran, että havainnoi sirkkelinterän jo hehkuessa, sekä sahan hyytyessä, että sinne on turha lykätä lautaa kahta kovemmalla voimalla.
Mutta jos sahurilta on lautaa tilattu, sahatkoon miten tahtoo.
Elämän hiekkalaatikolla kyllä oppii! Jos oppii?

Tästä voi kukin halutessaan repäistä tausta musiikin. (ja omistaa sen päivänsankarille, eli vaikka Herra Hakkaraiselle)

Ja tässä linkki itse videoon.

Hovinarri.

”Sen (hyvä tarina) tulisi olla hyvin runollinen ja hyvin sekava, niinkuin hyvä taide aina on, sillä taitava tarinankertoja herättää aina pöyristyttävillä virheillään paljon enemmän huomiota kuin rehellinen tylsimys.” Lause on suora lainaus erään kirjan sivulta 424.
Mutta mikä on otsikossa mainittu hovinarri?

Teksteissäni en tue ajatuksia lähdeviitteillä, vaan vetelen niitä takataskusta. Tälläkertaa yritin kyllä löytää hovinarrista ja sen merkityksestä hiukan lähdeviitteitä ja pohjatietoa, mutta sellaista en juuri löytänyt.
Niinpä tämänkin tekstin heittelen takataskusta täysin perstuntumalta.
Mutta alkuun kuuluu puolustuspuhe ja hento varoitus.

Vaikka olenkin vain tallirenki ja maalaispoika, niin toisinaan ajatuksissa saattaa hiukan olla evidenssiä puolikkaaksi. Ja sana ”evidenssi” on vain poimittu ilahduttamaan älykköjä, sillä itsekin olen joskus pyhäiltana juonut kahvia mokkakupista.
Mutta mutta, vaikka osakseni olen kokenut käsillä tekemisen ja paskan lapioimisen, on lukeminen ollut myös mieluisa harrastus. Ja niinpä voin nostaa sulan hattuuni ja kertoa että joskus alakoulun viidennellä luokalla lukaisin Waltarin Ihmiskunnan viholliset, ymmärtämättä siitä yhtään mitään. Mutta joku pakkomielle oli silti se lukea.
Tuota ennen olin jo vuosikausia tykännyt lukea ties mitä uutisia.
Se siitä evidenssistä. Tänä päivänä seuraan lähinnä uutisia johannatukiaisista.

Minusta maailma on muuttunut, tai ehkä olen itse jäänyt menneisyyteen? Minä arvostan historiaa ja koen että vain ymmärtämällä menneisyyttä, voi ymmärtää tätä päivää. Ymmärtämällä hiukan psykologiaa, voi ymmärtää hiukan ihmistä ja itseä.
Mutta kokonaiskuvan tarpeellisuus on minusta monelta unohtunut. Tiedosta on tullut vain pyhäillan snoppailu tavaraa, mutta sen ymmärrys on toisarvoista.
Minä olen oikeassa, sinä väärässä! Näillä sanoilla ihmiskunta käy taistoon individualismin näyttämöllä. Haha, ja taas olen poiminut sulan hattuuni hienosta sanasta!

Aikanaan rahvas oli enemmistönä ja kuninkaat ja hoviherrat hovineiteineen ja hännystelijöineen valtaapitävänä vähemmistönä. Nykyään on toisin. Jokaisesta pyritään rakentamaan hoviherraa ja jokainen tarvitsee muutaman hännystelijän apupojakseen, mutta hovinarrit ovat unohtuneet.

Jos aikanaan Rooman keisarilla oli vaunuissaan henkilö joka jupisi korvaan lausetta ”Sinä olet vain ihminen!”, niin myös synkällä keskiajalla hovissa toimi Hovinarri.
Ja hovinarrilla oli oikeus sanoa!
Hovinarrin tehtävä oli toki ilveillä ja hauskuuttaa, mutta hänen tehtäviinsä kuului myös arvostella hovia ja hännystelijöitä. Muistuttaa että kaikki me olemme vain erehtyväisiä ihmisiä. Hän ei ollut uhka kuninkaalle, eikä hänellä ollut miekkaa kuningasta vastaan.

Mutta sellaisen tarpeellisuus on unohtunut.
Jokainen haluaa olla vähintään hoviherra, keräten joukon hännystelijöitä ympärilleen, mutta hovinarreja ei suvaita. Miksi?
Minä väitän, ettei kenestäkään nahjuksesta kasva hoviherraa, eikä edes kunnon hännystelijää, ilman että hän uskaltaa sallia hovinarria rinnalleen.
Kritiikki ja itsekritiikki on tarpeellisia ominaisuuksia. Vaikka peiliä mielellään jokainen tuijottaakin, niin sen tarpeellisuutta hymistellään. Ja vain siksi että peilin merkitys, eli sen kaksisuuntainen tarkoitus on ymmärretty väärin. Peili, josta me näemme itsemme, on tarpeellinen. Sieltä on hyvä myös katsoa omia ajatuksia ja arvoja kriittisesti. Vasta silloin omat arvot ja ajatukset pukevat meille vaatteet, joita voimme esitellä hovissamme.

Siksi minä olen vetänyt puisen miekkani esiin ja toisinaan käyn Sancho Panzana, Don Quijoten rinnalla kohti tuulimyllyjä. Ja aina hymyssä suin.
Mutta vielä on maailmassa hoveja, joita kohti ei sovi käydä edes puisella miekalla. Vielä on paikkoja joissa hovinarreja ei suvaita, vaan hovinarri on ensimmäinen jolta kaula katkaistaan. Ja maailma on täynnä hoviherroja ja hovineitoja hännystelijöineen, mutta he vieroksuvat hovinarreja.

Siksi hovinarri on tänäpäivänä tarpeellisempi kuin koskaan.
Ryhtykää siis hovinarreiksi, sellaisista on tänäpäivänä(koska hoviherroja ja hännystelijöitä paljon) pulaa!
Tai ryhtykää rahvaaksi ja kutokaa vaikka sukkia, mutta älkäät ottako kaikkea aivan tosissaan ja luulko että hovinarreilla olisi keppihevosta kummempaa ratsukseen. Ikävä että niitä keppihevosia käyttää usein jo koko hovi hännystelijöineen.
Siksi rahvaalle, joka mieluummin kutoo sukkia ja leikkii hiekkalaatikolla, avautuu tilaa asettua joskus hovinarriksikin. Ilman että siihen tarvitsee minkäänlaista evidenssiä. Senkun vetelee asioita takataskusta, niin johan on helppoa rikkoa pyhäillan mokkakuppeja.

Joku kuva piti löytää ja löytyihän se. Arvostettu (niin väitetään) talouslehti julkaisi todella osuvan kuvan. Samanlaista satiirin rohkeutta soisin kotimaankin lehtiin, mutta tuo osa on jätetty yksin pilakuvien piirtäjille. Minä repäisen nyt tuon kuvan asiayhteydestään ja osoitan sen jokaiselle hoviherralle ja hännystelijälle! Ole hyvä! ;)
Rahvaalla on lupa joskus nauraa.

Jyrkii!! Ammu maaliin!!

Nyt aukesi Jyrkille taas paikka!
Jyrkii!! Tee maali!!!

Kaikki kääpiöt äkkiä kuokanvarteen! Missä on Jorma Ollila ja Suomen ”bräntityöryhmä”?

IS:Kääpiöt hallitsevat Suomea...






edit: jyrki kaivoi kravatin taskustaan.

Pako Impivaarasta!

Soutava mieleni ei ole koskaan kirjoittanut kiveen puoluekantaani. Olen aina ollut hunningolla oleva äänestäjä, joka on kuitenkin aina antanut äänensä.
Ajatuksia politiikasta tuli ennen vaaleja, mutta jätin siitä sanani lausumatta, vaikka moneen otteeseen mieli niin teki.

Näin vaalit protestina, mutta ennenkaikkea demokratian heräämisenä. Ja näin siinä kävi ja sille liputan!

Minä uskon aidosti että Suomi on nyt tiellä avoimempaan suuntaan. Pako Impivaarasta on alkanut.
Vaikka protestin laajuus yllättikin, niin suurin yllätys oli Facebookista löytyvät ”Muutetaan äkkiä Suomesta pois” ryhmät.
Todellakin minua yllätti, että täältä löytyy kymmeniätuhansia Impivaarassa eläviä ihmisiä, jotka nyt haluavat löytää uuden sulkeutuneen maan?
Toivotaan että kyse on vain nuoruuden naivismista.

Minä ihmettelen jopa politiikan tutkijoita? Mitä ne tutkii? Katselee jossakin Impivaaran hiekkakuopassa kuopan pohjaa? Haloo! Nostakaa päätä ja katsokaa ympärille, katsokaa maailmaa!

Jos Suomi eli aikanaan voimakasta suomettumisen aikaa, niin nyt se todella on elänyt jotakin impivaaralaisuutta. Politiikkaa on hallinnut kyllä vahva konsensuspolitiikka, mutta tuohon konsensukseen ei ole päästy dialogin kautta. Erilaisuutta ei ole hyväksytty, sitä on pelätty.
Demokratia on nimenomaan dialogia, kipeistä ja vaikeistakin asioista. Keskustellaan siis, ja käydään avointa dialogia. Nyt se on ollut poliittista nukketeatteria jossa oppositiokin on ollut vain osana ennalta käsikirjoitettua näytelmää.
Oppositio on tuiki tarpeellinen demokratiassa. Valtiopäiville valitaan edustajat edustamaan kansaa, ei esittämään mitään virkamiesten vetelemää nukketeatteria.

Kun tuo dialogi on unohdettu, on padassa alkanut kiehumaan. Se näkyy protestina.
Tuossa protestissa iso tekijä on ollut maahanmuutto. Ja älä hämmästy. Keskustelu maahanmuutosta ei ole ollut avointa. Kiehuvan kattilan kantta on vain suljettu tiukemmalle. Sellainen räjähtää.
Totuus suomalaisesta parlamentarismista on jotakin ihan muuta kuin luullaan.
Tiedän että kansanedustajan työ on rankkaa. Mutta tiedän myöskin mistä tuo rankkuus osittain juontaa. Se tulee virkamieskoneiston ja asiantuntijoiden takaa. Sieltä suolletaan niitä ”konsensuksen totuuksia”, eikä kenelläkään ole aikaa niihin oikeasti paneutua. Niinpä kansanedustajat toteuttavat virkamiesten päätöksiä. He ovat vain näennäisdemokratian kumileimasin.
Perussuomalaiset toimivat aitona oppositiona, kuten kuuluikin. Nyt tulevaan mahdolliseen hallitukseen tulee hyvin erilaisia mielipiteitä. Syntyy keskustelua, syntyy toivoakseni aitoa dialogia. Se on avoimuutta ja demokratiaa, kun erilaisia mielipiteitä hiotaan yhteen.

Entäpä rasismi? Perussuomalaisten äänestäjät on leimattu punaniskoiksi rasisteiksi, mutta onko siinä perää?
Uskon, että Persujen kannattajissa, kuin ehdokkaissakin, on enemmän propellipäitä kuin muualla. Mutta vähän siihen mittakaavaan nähden, mitä on annettu ymmärtää. Persujen leirissä näen päinvastoin enemmän avoimuutta ja keskustelua, kuin muulla.
Maahanmuutostakin on keskusteltava.

Ja kaikkein pahimpina rasismiin lietsojina pidän niitä ”hyödyllisiä idiootteja”, eli impivaaralaisia, jotka joka nurkalla huutelevat kuinka rasistinen ja suvaitsematon suomalainen kulttuuri on.
Ei se ole sellainen. Suomalaiset voivat olla hiukan juroja, mutta uteliaita. Kyllä täällä on hyvin harvassa sellaiset ihmiset jotka katsovat että erilaisella naamalla varustetut ovat huonompia. Ei sille mitään voi, että hölmöys ei koskaan kuole, mutta te lietsotte sitä hölmöyttä! Miksi?

Kaikilla meillä on heikot kohtamme. Jollekin on sattunut luoja muovaamaan isommat korvat. Moni sellainen voi ajatella että ihmiset tuijottavat, koska on isot korvat ja nauravat. Totuus ei yleensä ole näin. Koulukiusaajat ja ylipäänsä hölmöt ihmiset puuttuvat sellaiseen. He peittävät sillä omaa tyhmyyttään. Minä valitsisin isot korvat, jos ne pitäisi hölmöyden rinnalta valita.
Mutta mitä tekevät impivaaralaiset?
No tietenkin menevät sinne kadunkulmaan pysäyttelemään isokorvaisia; Hei, huomaatko täällä on paljon rasisteja jotka vihaavat sinua korviesi takia!
Mitä tuolla isokorvaisella silloin mielessä liikkuu? -No näinpäs onkin.
Ja häntä vaivaa se entistä enemmän. Jos sen jälkeen on kaupasta loppunut eskimotuutit, niin sekin menee syrjinnän ja isojen korvien piikkiin. Siten on ihmisen psyyke rakennettu.

Mutta miksi tuolla impivaaralaisella oli niin suuri tarve mennä sinne kadunkulmaan? Minä veikkaan että kyse on sosiaalisesta statuksesta. Hyödyllisen idiootin sosiaalinen status nousee, kun yksi hölmö ideologia, joka on nielty koukkuineen ja kohoineen, humahtaa tajuntaan. Ja sosiaalinen status nousee. Vai nouseeko?

Ihminen tarvitsee ensisijaisesti turvallisuutta, ruokaa ja lämpöä. Kun joku niistä puuttuu, elää ihminen kurjuudessa.
Kun ensisijainen tarve on täytetty, tarvitsee ihminen hyväksyntää. Hyväksyntää itseltä, hyväksyntää muilta.
Tuota hyväksyntää ei saavuteta tarjoamalla lautasantenneja. Hyväksyntä on ensisijaisesti itsensä hyväksymistä sellaisenaan, ja siinä ympäristössä missä milloinkin elää.
Turvallisuutta luovat rajat ja säännöt, jotka ihmiset ymmärtävät.

Ei elämä rakennu pelkistä iloista ja oikeuksista. Se rakentuu iloista ja suruista, jota haaveet kuljettavat, ja minne rajat ja vastuu rakentaa laidat. Haaveet saavat tekemään ja toimimaan. Jos tämä päivä ei näyttänyt parastaan, huominen tekee sen.

Minusta suomalainen kulttuuri on hienoa. Tänne mahtuu porukkaa vaikka hurumycket. Meidän on tarjottava tulijoille unelmia ja toivoa! Unelmia aivan jostakin muusta kuin onnelasta, jossa keittokin lusikoidaan suuhun. Unelmia siitä että täällä on vapaus ja turvallisuus, mutta onni on rakennettava itse.
Jos me emme ole aidosti ylpeitä omasta minuudestamme, emme voi tarjota kenellekään yhtään mitään.
Ollaan siis ylpeitä suomalaisia. Meillä on kaunis maa, meillä on hieno kulttuuri! Täällä on jokaisella tilaa tehdä ja rakentaa!
Eikä suomalainen kulttuuri ole mikään menneisyyden Kalevala. Se on juuri sellainen kuin kukin sen merkityksen näkee. Ja aina on plussaa, mitä enemmän hyvää siitä kukin löytää, unohtamatta koskaan katsoa pinellä kritiikillä peiliin.
Ei konservatismi ole välttämättä mikään joukko änkyröitä(noh, mahtuu joukkoon heitäkin), jotka pelkäävät tulevaisuutta. Se on joukko arvoja, osaa minuutta. Perustukset talolle.
Olen aina sanonut että liberalismi on kuin laiva ilman peräsintä. Sillä pääsee periaatteessa ihan minne vain.
Hieno ja kaunis ideologia kommunismin rinnalla, mutta vain ajatuksen tasolla.

Annoin oman ääneni persuille, vaikken sieltä yhtään täysin samanmielistä löytänyt. En ole koskaan vaatinut muita ajattelemaan kuten itse ajattelen. Siksi uskallan hyväksyä myös erilaiset mielipiteet. Sitä on demokratia, ja sitä on vapaus!
Muutto impivaarasta avoimempaan suuntaan on toivoakseni alkanut!
Minua ei hävetä tänäänkään olla suomalainen, olen ylpeä siitä!
Olen ehkä jonkun mielestä änkyräkonservatiivi ja punaniska perämetsien mies. Mutta olen nähnyt maailmaa, olen nähnyt elämää. Arvot jotka minulla on, pukee minuuteeni vaatteet. Ne ei tee minusta parempaa kuin muut, vaan yhden kulkijan isoon joukkoon.
Tykkään kyllä käydä sanoineni taistoon, mutta niin pahoja vihollisia minulla ei ole, ettenkö hymyä ja kupillista kahvia jokaiselle soisi!

Onnittelut siis Soinille! Ja pidä koiralaumasi kurissa;)

Ja pakko oli tämä kuva poimia tännekin, vaikka siinä hiukan epäkorrektia kieltäkin esiintyy.
Kuva on poimittu uutisvirrasta ja jaksaa naurattaa:D Rakastan sarkasmia, ja sitä kuva on kravatteja myöten.

Vapaa-aika ja korkoossänky.

Kaikki ihmiset odottavat eläkkeelle pääsyä.
Sitä hetkeä jolloin voi istahtaa riippukeinuun ja ryhtyä juomaan pillillä ananasmehua.
Tällaisissa haaveissa elämäänsä elävä ihminen kuluttaa suunnilleen koko elämänsä haaveillen yhdestä ahvenesta joka nappaa joskus eläkkellä laiturinnokkaan sidottuun onkeen.
Alkakaa yrittäjiksi, niin kaikki muu teille sen ohella annetaan. Yrittäjyys tuo golfmailat, riipukeinut, kesämökit laitureineen ja kaiken tuon kruunaa hyvät uudet ystävät.
Ainut ongelma on ettet tiedä kulutatko vapaa-aikasi golfkentällä vai riipukeinussa.
Uudet ystäväsi, voudit, ulosottomiehet ja verottaja piipahtelevat kylässä seuraamassa ettei jääpalakoneesi sammu.
Jaa että mihin jääpalakonetta tarvitaan?
Kyse ei ole oikeasta jääpalakoneesta, vaan rahakoneesta. Se vain toimii samalla tapaa kuin jääpalakone. Sinne laitetaan vettä, ja se muuttaa veden rahaksi.
Ongelmia voi joskus olla minne sen kaiken rahan laittaa.
Vapaa-aikaa ja rahaa siis yrittäjillä on.

Mutta mihin se virka-aika käytetään? Eli se aika jolloin ollaan suunnilleen hereillä. Se on hyvin yksinkertaista. Vasemmassa kädessä on puhelin, oikea käsi kirjoittaa ja korvassa on kynä. Samalla kun suu tuottaa puhetta, suorittaa pää hyvin monimutkaista liikerataa. Samalla korvassa oleva kynä täyttää liikeradan tuottamia kuvioita erilaisiin kaavakkeisiin, sekä lippusiin ja lappusiin. Valkoisiin ja valkoisiin.
Toisinaan siihen rutiiniin kaipaa vaihtelua, ja niinpä jos into riittää niin oikeaan jalkaan voi laittaa sahan ja vasempaa vasaran. Silloin voi tehdä jotakin.

Jos edelleenkään ei osaa päättää mihin vapaa-aikansa kuluttaa, niin kannattaa hankkia perhe. Perheen tilaaminen onnistuu nykyään netissä, mutta voin vakuutta että perheen hankkiminen alkukantaisin menetelmin on ihan kivaakin puuhaa.
Sen jälkeen ei ole vapaa-ajan huolia. Vapaa-ajan voi käyttää vaikka makaronilaatikon tekoon, mutta pääosa siitä kuluu vaippojen vaihtoon ja pesukoneen pyörittelyyn sekä siivoukseen.

Niin, tuossa yhtenä iltana siivottiin lastenhuonetta. Se on ahdas, koska siellä ei ole kuin 55 neliötä tilaa. Se voi kuulostaa hassulta, mutta kaikkialle ei ole setä Stalinin käsi yltänyt. Se oli yksi syy maallemuuttoon.
Niin, tuolla 55 neliön lastenhuoneessa oli tosiaan tila vähissä. Useampi sänky vie paljon tilaa.
Ja siitäkös syntyi hullu ajatus.
Kerrossänky!

Sellaisia kerrossänkyjä saa Ikeasta. Ongelma on että niitä joutuu ostamaan joka ikinen vuosi, sillä lapsista kasvaa ihan aitoja hulttioita. Ne ei istu kiltisti sohvalla, vaan ne kiipeilevät siellä sun täällä. Kiipeilyä ei ostetut kerrossängyt kestä. Ne on sisustuselementtejä pahvisine tikapuineen.

Ajateltiin että jospa tehtäisiin kerrossänky. Niin, siis oikeasti tehtäisiin sellainen.
Toisaalta koska sellaista aikaa ei välttämättä löydy, tokaisin lapsille töykeästi: Tehkää itse!
Kirjoitin tuonne yritysblogin puolelle eräästä homeisesta kirkosta, ja tuo ajatus seurasi kerrossänkyyn. Siis ihan oikeasti joku on kuulemma rakentanut sen? Silloin ei nimittäin ollut Maskuja, Askoja saati Ikeoita. Ja niinpä kirkko piti rakentaa paikanpäällä.

Joskus aikanaan piirrustukset tehtiin Työmies tupakka-askin takakanteen. Koska Työmies tupakkaa ei ilmeisesti enään saa, jouduimme käyttämään paperia.
Lapset siis piirtelivät prinsessa ja ritarilinnoja muistuttavia sänkyjä, minä tylynä ihmisenä tyrmäsin kaikki. Kasvatuksessa on aina pyrittävä olemaan mahdollisimman tyly. Se on ehdoton sääntönumero yksi.

Noh, kävi kuten arvasin. Oli ne lapset kovasti tekevinään. Ja joka vaiheessa ainakin innolla mukana, mutta minulle jäi vastuu, eikä vapaa-ajan ongelmia ollut.
Ja jos aikanaan kirkot nousivat paikanpäällä, niinpä me päätettiin tehdä sänky paikan päällä. Siis lastenhuoneessa, ei verstaalla.
Otettiin siis kirves, puukko ja saha lastenhuoneeseen ja jo vain; eikun hommiin!
Kaupasta saa valkoista maalia, mikä on kova trendi, mutta aina outo mieleni on halunnut sekoittaa itse maalit mitä omaan taloon tulee. Ja niinpä ne sitten sotkettiin pigmenteistä ja pellavaöljyvernissasta itse.

Jos joku ihmettelee mitä tuo punainen sotku tuolla ylhäällä on, niin vastaan: Laskeva aurinko on monesti punertava. Sen edestä nousee hopeinen kuu. Kuun silta oli lähellä unohtua.
Vielä ei sänky toki ole valmis.
Kunnon talonpoikais korkoossängyssä on verhot. Alas tulee laatikot, jonne saa piilotettua rojua. Nuorempi tyttäristäni on kova piirtämään. Erilaisia upeita kukkia syntyy kuin liukuhihnalta.
Ja ne on todella upeita. Siispä sänky saa vielä hiukan kukkamaalauksia pintaansa.

Terveiset siis kaikille. Niin se vapaa-aika toisinaan kuluu.
Ja terveiset myös kaikille yrittäjille ja niille yrittäjien kavereille. Suomalainen yrittäjä on kuin rikkaruoho. Se pyritään kitkemään ja tuhoamaan mahdollisimman varhain. Mutta aina se nousee entistä sisukkaammin.

Itse rohkaisen kaikkia! Ryhtykää anarkisteiksi! Muuttakaa maalle, tai ryhtykää edes vaatimaan! Vaatikaa itseltänne muutakin kuin ruuhkia Kehä ykkösellä. Vaatikaa muutakin kuin Stalinin piirtämiä taloja. Vaatikaa muutakin kuin golfkenttiä ja riippukeinuja. Vaatikaa elämää! Hankkikaa vaikka perhe ja ryhtykää tekemään sellaista mikä on kivaa!
Sellaista mitä haaveilette tekevänne eläkkeellä!

Astukaa Koskelan Jussin saappaisiin ja lausukaa: Alussa olivat suo, kuokka ja Jussi!


Työnjohto tarkastaa alkuvaiheen työmenetelmiä...



Rungon sovitusta paikalleen ja samalla tarkastetaan suoruus.



Pinnojen vuoleskelua...


Pinnojen sovittelua paikalleen...


Kokeilua paikalleen. Kuvassa näkyy myös verhojen testausta. Joka kerrokseen tulee kiinnivedettävät verhot ja sisälle valot. Näin saavat piirrellä ja lukea, eikä valaistus häiritse muita.


Sänky ilman maalia...



Maalien sekoittelua...



Maalausta...



Ensimmäinen yö sängyssä. Vielä sängyssä riittää paljon tekemistä ja täytyy kunhan se joskus valmistuu, laittaa vielä loppukuvakin.