Monen kansalaisen silmissä politiikka on tyhjänpäiväistä sanailua, jossa luvataan suuria, mutta teot on pieniä.
Eikä tuo mielikuva ole aivan tuuleen kylvetty. Demokratia on sellaista.
Se on aina mielipiteiden hiomista yhteen, kompromisseja, sekä dialogia. Keskustelua joka johtaa konsensukseen, eli yhteenhiottuun ratkaisuun. Ei aina, eikä niin ole tarvekkaan.
Demokratia ei ole sitä, että se joka huutaa koviten, johtaa orkesteria. Se ei myöskään ole sitä, että ”asiantuntijat” kabineteissaan päättävät mikä on oikea tapa kulloinkin toimia. Asiantuntijoiden neuvot ministeriöissä ja kabineteissa on tarpeellisia, mutta ne eivät ole aina totuuksia.
Koskaan asiat eivät ole mustavalkoisia.
Itse, tällaisena pohtijana olen liian usein huomannut kuinka ”asiantuntijoiden” ajatukset pohjaavat hyvin kevyisiin argumentteihin, jos niitä ensinkään koskaan on edes ollut?
Monelle ”asiantuntijalle” on riittänyt se että on lukaissut pari pölyistä kirjaa, saanut paperiin leiman yliopistolta ja ryhtynyt ”asiantuntijaksi tietämään” kuinka asiat on.
Aina ensimmäinen seikka, mikä paljastaa ihmisen suuren hölmöyden, on se, että hän väittää ”tietävänsä” jotakin. Jokaisen joka on avannut elämässään enemmän kuin kaksi pölyistä kirjaa, ja edes kerran elämässään istunut paikalleen ja ajatellut, on täytynyt huomata että tiedon takana avautuu rajaton maailma.
Kysymykset ja vastaukset eivät koskaan ole mustavalkoisia. Mikä on ketulle parasta, ei välttämättä ole kanalle parasta. Silti molemmat voivat olla oikeassa.
Demokratiassa valtiopäiville valittujen edustajien on kuunneltava kansaa, heidän on kuunneltava asiantuntijoita. Luotava konsensus, niin omien mielipiteiden, sekä asiantuntijoiden, että kansan mielipiteistä.
Tuo mielipide, ajatus, ratkaisu ja sen suunta on neuvoteltava niin että enemmistö valtiopäiville, eli eduskuntaan valituista ihmisistä voi sen hyväksyä.
Tiukka änkyrä on lopulta aina häviäjä. Vain sellainen joka kykenee yhteistyöhön, kompromisseihin, mutta säilyttää myöskin omia tuntojaan, voi selvitä voittajana.
Itse en ole koskaan ollut poliittisesti aktiivinen, mutta tunnen jotakuinkin poliittisen päätöksenteon toimintakaavan.
Vaikka itse en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut politiikasta, niin politiikka on Narrille unelmien purjehduskenttä.
Narri voi olla puhtaasti populistinen, perustelematta sen kummemmin mielipiteitään. Narrin työ ei ole julistaa totuuksia, vaan ajaa ihmisiä ajattelemaan.
Keskustapuolue on unohtanut kokonaan mikä on opposition tehtävä.
Oppositio on vastavoima hallitukselle, ja sillä on lupa välistä käydä rakkikoiran tavoin hallituksen jalkaan.
Mutta mitä tekee Keskusta?
Siellä on ryhdytty seilaamaan heppoisilla säilyketölkeillä, jotka pystyy upottamaan hernepyssyllä!
Ja Keskusta avasi poliittisen hernesodan.
Keskustan pikkukakara Antti Kaikonen julisti alkaneeksi takinkääntöviikot. Mutta samalla Kaikkonen paljasti oman kokemattomuutensa ja hölmöytensä ja avasi samalla juhlallisesti Narrin Munille potkimisviikot!
Jos Keskusta ajoi karille hölmöyttään, joskus aikoinaan niin hienona olleen laivansa, on puoluejohto aloittanut omatoimisesti sen lopullisen tuhoamisen. He hakkaavat innolla laivan kylkeen reikiä, niin että se taatusti uppoaa.
Minä en murehdi. Se mistä Keskusta sai aikanaan alkunsa, on jo myyty.
On toki totta, että kaiken vanhan on uusiuduttava, suuntaa on osattava joskus muuttaa, mutta mitä on tehnyt Keskusta?
Kaikki vanha on unohdettu ja päälle rakennettu sirkuslaivaa, jossa vanhoja rakenteita on halveksittu. Minusta silloin onkin syytä uputtaa laiva. Niinpä mielelläni otan kirveen olalle ja ryhdyn pilkkomaan, ennen niin uljasta paattia. Minä en halveksi yhtäkään poliittista liikettä, mutta halveksin opportunismia, individualismia ja kaikkea sitä roskaa mitä niin monesti nykyään syötetään.
Kaikella on hinta, mutta millään ei mitään arvoa, tapaa eräs Rouva toistella. Minä olen huolestunut samasta ilmiöstä.
Keskustan purjeet laskettiin viimeistään jo edellisen hallituskauden aikana. Ehkä jo 90-luvun lamassa ja sen vaikeilla aalloilla. Ehkä aidoista syistä, sillä myrskyllä on syytä hiukan reivata purjeita, mutta revittiinkö ne lopulta kappaleiksi?
Nyt kun tuo jäljellä oleva vanha ruosteinen säilyketölkki ohjattiin kaikkia taiteensääntöjä mukaillen tukevasti kiville, aloitti puheenjohtaja iloisen kiukuttelun.
Politiikan huipulla olleen naisen takaa paljastui kiukutteleva pikkutyttö, jonka vaaleanpunainen hiekkakakkumuotti oli hävinnyt, ja hän paiskasi lapion maahan ja ilmoitti: Enään en leiki!. (Narri ei tässä ota kantaa itse asiaan, vaan Kiviniemen toimintatapaan)
Näin miehen näkökulmasta tuo lähenteli täydellistä munattomuutta. Hyljeksittävää opprtunismia ja populismia. Se missä tuo tytönhupakko kailotti ennen vaaleja poliittista vastuuta ja suoraselkäisyyttä, oli hän sen ensimmäisenä myymässä. Kiukuttelulla ei politiikassa edetä, vaikka se kuinka olisi joskus kulissien takana toiminut(minä en tiedä, mutta näin voin olettaa??).
Tuota kiukuttelua on näkynyt monen poliitikon puheissa. Sitä on näkynyt ”journalistien” kynissä ja nyt Keskustan oman pikkupojan, Antti Kaikkosen puheissa.
Kuten aiemmin sanoin, on opposition tehtävä käydä välillä retoriikan ja populismin keinoin ehdollistamaan hallituksen päätökset. Käydä tuliseen hyökkäykseen kansan mielipiteet kainalossaan.
Mutta onko Kiviniemen tai Kaikkosen sanat taitavaa politiikkaa tai tulista hyökkäystä? Onko sanoja aseteltu kritisoimaan, ja mitä ne on aseteltu kritisoimaan?
Minusta noiden sanojen takana ei löydy minkäänlaista ajatusta. Pelkkää tuuleen huutamista, jossa arvostellaan enemmän demokratian toimintatapaa, kuin itse politiikkaa. Minä koen puheissa puhdasta opportunismia ja poliittista ymmärtämättömyyttä. Hölmöyttä jossa ei ymmärretä demokratian toimintatapojen perusasioita.
Ja jos tuollaisissa käsissä on ollut jotakin poliittista vastuuta, se ruostunut säilyketölkki onkin syytä upottaa ja pian!
Alkutahdit poliittisen puolueen ja liikkeen tuhoon on soitettu puolueen sisältä. Olkaapa siis tarkkoina Keskusta aktiivit!
Mutta entäpä lehdistö?
Savon Sanomien toimituspäällikkö, journalismin ”ammattilainen” pyrkii toteuttamaan poliittista tehtäväänsä. Hän on vallan vahtikoira, jonka kuuluukin käydä hallituksen nilkkaan, jos oppositio ei sitä taiten tee.
Mutta mikä on tyyli?
Hohhoijaa, lausuu taas Narri. Kuinka pääkirjoitukseen voidaan heittää köykäistä populismia, vailla minkäänlaista kritiikkiä yhtään mistään? (No oli siellä pari asiallista lausetta rasismista)
Niin, hänhän yrittää kritisoida perussuomalaisia, mutta onnistuuko? Höpöhöpö, sanoo jokainen Aku Ankkaa lukenut ihminen.
Alussa hän lähtee kertomaan huomioita, mitä polittiikka on ja mitä se merkitsee. Sen toistelu ei varmasti ole turhaa, mutta hiukan napakampaa otetta siihen soisi. Siis journalismin ammattilaiselta. Narri painii aina omassa sarjassaan.
Tuon jälkeen ”journalismin ammattilainen” siirtyy poliittiseen tehtäväänsä, eli vallan vahtikoiraksi.
Mutta millätapaa?
"Perussuomalaisten kannatus on vain 19 prosenttia. Vaaleissa 81 prosenttia äänestäjistä ei luottanut perussuomalaisiin ja puolueen ehdokkaisiin.
Suomi ei ole muuttunut maaksi, jossa perussuomalaisilla olisi kansalta saatu lupa tehdä mitä tahansa, vaikka sellaistakin jo kuultu. Perussuomalaiset vaikuttavat eduskunnassa sillä voimalla, jonka 39 kansanedustajaa antaa.
Vaalivoitto ei esimerkiksi tarkoita sitä, että puolue voisi panna maakuntalehdet kuriin, niin kuin on uhottu."
Siis hetkinen? Minä ostin kaupasta Adidaksen verkkarit. Tarkoittaako se sitä etten luottanut Niken verkkareihin? Nyt olisi journalistin ostettava itselleen uusi tuulitakki ja luettava aluksi vaikka sitä Aku Ankkaa.
Luottamus on aivan väärä sana kuvaamaan tuota. Sen voi sallia joltakin hölmöltä, mutta entäpä ”journalismin ammattilaiselta”?
Entäpä kuinka teksti jatkuu?
Höpöhöpö luuloilla ja hölmöllä uholla. Jos tätä on journalismin taso, siihen arkkuun on syytäkin lyödä pari naulaa, jos ja kun sitä kerran on joku uhonnut.
Ja minä tiedän ainakin yhden kuka on uhonnut, sillä kävin pitkästä aikaa tätä pohjustaakseni lukaisemassa Halla-ahon blogia.
Ja toden totta sieltä se löytyi. Mutta tuolta politiikan keltanokalta löytyi myös selkeästi enemmän journalistin kykyjä ja jopa tuntemusta politiikasta kuin Savon Sanomien toimituspäälliköltä.
Itse en ole ”halla-aholainen”, enkä koe maahanmuuttoa niin isona ongelmana kuin se monelle on. Mutta näen siinä kyllä paljon ongelmia, joista on avoimesti puhuttava. Mutta näen siinä myös mahdollisuuksia.
Ja kyllä, vähimpänä ongelmana en näe uskontojen ja erilaisten kultturien yhteentörmäystä, mutta tiedän myöskin, että silloin kun puhutaan uskonnoista ja kulttuureista, seilataan ihmisen tunteiden syvillä vesillä. Siellä kaikki kauppa käydään päänahoilla.(olet joko samalla tai väärällä puolella)
Ja Narriparalla niitä on vain yksi.
Rakentavaan vuoropuheluun harva uskaltautuu.
Narri on vapaa muiden ajatuksista ja poliittisesti kytkeytymätön, mutta näkee kuinka Halla-aholle, jota niin kovin vastustetaan, mutta ei edes kuunnella, levitetään punaista mattoa vastapuolen taholta.
Eikä siinä, minä en pelkää halla-ahoja. Minusta heillä on vahvoja mielipiteitä, usein todella hyvin perusteltuja, mutta itselläni erilaisia.
En pelkää erilaisia mielipiteitä, mutta minulla on aina pieni varovaisuus taustalla. Kas kun niin moni on lukenut vain Aku Ankkaa, ajattelematta koskaan muuta kuin itseään.
Heille ei ole tärkeää ajatella. Heille on tärkeää julistaa yhtä ainoaa totuutta. Sellaiseksi on paljastunut ainakin yksi persu, mutta sellaiseksi on paljastunut monen muunkin puolueen jäsenet.
Hölmöys ei ole koskaan katoavaa!
Vaan uskokaa nyt Narrin sanaa. Jos tällainen sirkus jatkuu vielä neljä tai peräti kahdeksan vuotta, niin kansa on valmis huutamaan kuninkaaksi kenet tahansa, kunhan se on edes jotakin mieltä.
Eikä persujen rivit näytä rakoilevan, vaikka sinne joku propellipääkin on mukaan otettu. Soini tuntee poliittisen pelin, mutta niin näyttää tuntevan Halla-ahokin.
Ja he pelaavat sitä tällähetkellä etevämmin kuin moni muu.
Ihmiseen jolla on mielipiteitä on helpompi luottaa, kuin sellaiseen, jolla on yksi mielipide, vailla minkäänlaista perustelua.
Sellaisen toimintaa voi ennakoida. Niinpä minun on helpompi ennakoida Soinin ja Halla-ahon tekemisiä(eli niitä poliittisia kompromisseja ja niiden seurauksia), kuin politiikan ja journalismin pikkupoikia ja -tyttöjä.
Ja niin toimii ihmismieli. Ei kaikki ole kiinnostuneita politiikasta. He tekevät poliittiset ratkaisunsa(eli äänestävät) ja antavat luottamuksensa, melko vähin perustein.
Mutta suuni kuivaa poliittisesta höpötyksestä. Seuraavaan teksti on saanut jo alkunsa, ja se on ”Unelma”. Se on matka unelmien maailmaan, ilman politiikkaa. Niitä tulee jokaisella olla.
Siispä ensikertaan!
Ja hauskaa vappua, aivan joka ikiselle! Hymyillään kun nauretaan;)
Täällä juotiin munkkeja ja paistettiin simaa!
edit:
Ja pidettiin tietysti työväen juhlaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti