Maailma on muuttunut perin hassuksi paikaksi. Siellä aikuiset ihmiset, tai ainakin minusta he näyttävät aikuisilta, puhuvat kummia?
Nykyään on kai jo paheksuttavaa kajauttaa Maamme-lauluja, saati viettää vapaa-aikaa kaloja narraten.
Mutta tässä kummallisessa maailmassa kasvaa uusi uljas sukupolvi. Heistä kasvatetaan suvaitsevia porsaita, joiden henkinen puoli on valjastettu taistelemaan menestyksestä, samalla kun he tuottavat vanhemmilleen kunniakkaan statuksen ja yhteiskunnalle maksimaalisen hyödyn. Ei enään epäonnistumisia, ei vihaa. Kaikki pyritään vetämään samasta taikurinhatusta. Tunnepuoli voidaan hoitaa lääkärin vastaanotolla rasiallisella kauniita pillereitä!
Ken kelkasta tippuu, se heitettäköön kadulle!
Ihmiskunnasta tehdään keittoa, joka mahtuu samaan kattilaan, ymmärtämättä että juurikin ne erilaiset keitot ja puurot tekevät aamupalasta vaihtelevan.
Ehkäpä asiasta voisi pohtia syvällisemmin, mutta kenpä viitsisi rasittaa ajatuksia nokkelilla sivistyssanakirjasta noukituilla sanoilla, niinkuin hyvä tapa vaatisi.
Pikkurikollinen kasvoi naaivissa ympyröissä ja sai osakseen sinisilmäisyyden, josta on ollut pelkkää vahinkoa ainakin yritysmaailmassa. Mutta vaikka välistä on turpaan tullut, niin aina jostakin on pala laastaria löytynyt.
Mutta miten karistaa tuo naiivi realismi? Miten sulautua keittoon sen suurimmaksi nauriinpalaksi? Olla suurin ja kaunein?
Yle, tuo valtion lihava porsas, näytti tiededokumentin Leikin Loppu(näkyy syyskuun 2011 loppuun, kannattaa katsoa). Ja se on oikein hyvä dokumentti. Se kertoo kuinka lapsilta on viety leikki ja lapsuus, aikatauluttamalla se erilaisille harrastuksille. Vanhemmat pelkäävät että lapsille sattuu leikeissä kolhuja ja että jos heidän valmennustaan aikuisten maailmaan ei aloiteta jo varhain, eivät he menesty koskaan.
Piinallista!
Eikö lapset saa enään täräyttää pyörällä päin seinää ja istuutua äidin tai isän syliin?
Mutta ehkei Nalle tahi tuo yliopiston dosentti saaneet lapsena täräyttää pyörällä päin seinää ja käpertyä tuon jälkeen äidin tai isän syliin? Se olisi tehnyt hyvää. Se äidin syli! Ja epäonnistuminen ja laastari.
Ehkä joku sukupolvi jätti sadut lukematta ja siksi unohtui tarina Keisarin uusista vaatteista? Tai ehkäpä kieli vain kehittyi ja tarinasta tuli Keisarin uudet vaateet?
Nyt sitten erilaisilla vaateilla rakennetaan maailmaa?
Hävytöntä!
Tosiaan. Tällaista pikkurikollista ei paljoa kiinnosta kiristellä kravattia hienossa seurassa. Se viihtyy edelleen ennemmin vaikka keikkuen kuusenlatvassa saalistaen oravia, kuin jonkun alakuloisen dosentin seurassa, jossa edes laulu ei saa raikua, saati kertoa pilkallisia tarinoita itsestään ja muista.
Päinvastoin, minä kutsun rouva dosentin ja herra rahan tänne junttien maahan. Ollaan kerran lapsia, kiivetään puuhun, tiputaan, itketään, lauletaan, kunnes lopulta nauretaan.
Minä hankin palasen laastaria. Ollaan tosi vihaisia!
Ps. Tässä kesän aikana lompasta on löytynyt vain koiperhosia, emmekä ole ottaneet suuntimaa kovinkaan pitkälle. Mutta tännepä on eksynyt paljon iloisia seikkailijoita, jotka ovat puhuneet outoja kieliä. Tuo sohvasurffaus on kiva tapa tutustua uusiin ihmisiin.
Eräs hauska porukka kuvasi täältä pätkän videota. Koetin itsekin pyydettäessä avata vaiteliasta suutani. Kyllä englannin opettaja hyppisi seinille, mutta ehkä se tekisi sillekin vain hyvää?
Nyt en onnistunut videon suoraa linkitystä, mutta löytyy täältä(vaatii Facebook-tilin)
