Pikkurikollinen on ollut saamaton kirjoitusrintamalla.
Mutta eilen se tapahtui. Sain puhelun Solarfilmsiltä. Kuulemma YLE oli nöyryyttänyt heidät tekemällä leffan Mannerheimistä.
Solarfilmsin tyyppi oli kiukkuinen. Niin, helppohan se niiden, kun YLEn ei tartte kolehtihaavin kanssa kiertää. Senkun käy kansalaisten taskuilla. Ja nyt oli tehty sitten ihan oikea leffa jollain taskurahoilla. Sen vois melkein jo lukea henkilökohtaiseksi kettuiluksi, totesi tuo aurinkolasipäinen solarin heppu.
No kun kiukku oli hiukan laantunut, se kysy multa että pystysinkö soittaan Ylelle ja järkkään jonkinlaista yhteistyötä?
No kilautin sitten. Sieltä sanottiin että katos kun pöydällä sattu sopivasti oleen kaks kärpästä rinnatusten. Tehdään moderni monikulttuurinen leffa pikkurahalla. Varmasti kato kohistaan ja laatu on täysin arvalla valittua. Taide on sellaista tänään, enään kun kissoja tappamalla ei saada kohahdusta aikaan, niin kokeillaan vuorostaan tällasta. Se on markkinointia. Turhaan ne siellä solarilla kitisee.
Minusta homma vaikutti huvittavalta. Koomiselta kaikinpuolin. Mutta minäpä olenkin hiukan hassu, sillä minusta elämä on suurelta osin strategista komediaa. Suattappa sitä suuttuupi, sanois savolainen.
No ehdotin sitten että mitäs poijaat jos paiskattas kättä sovinnoksi ja tehtäis leffa joka on kaikkien mieleen?
Ylen vaatimus oli että leffan pitäisi olla monikansallinen ja tooosi halpa. Hölmöt voitaisiin sitten rahastaa sanomalla että ”siin taustallahan on sellanen dokkari”.
Solarille taas oli tärkeää itse tarina. Se kyllä voitaisiin tietyin reunaehdoin soveltaa hiukan taiteelliseksi, mutta sen tulisi ehdottomasti oli sankaritarina.
Ja minähän rakastan sankaritarinoita. Kerrankin lapsena leikin oikeilla Robinhoodeilla.
Noh laitoin siltä istumalta sähköpostia Nepaliin. Siellä tehdään halpoja vaatteita, miksei siis leffojakin? Odottelin, mutta jossakin välissä tajusin että eihän Nepalissa ole nettiä. Ehkei niillä välttämättä ole sähköpostiakaan? Ryhdyin kirjoittamaan kirjettä Nepaliin. Sellaista paperikirjettä mitä ennenvanhaankin kirjoteltiin.
Yhtäkkiä muistin että paperikirjeen perillemeno ottaa aikansa ja olin luvannut viedä projektin yhdessä illassa eteenpäin.
Mistä ihmeestä vedän leffan yhdessä illassa ja toooosi halvalla? Kysäisin lapsilta, mutta vaativat tikkaria näyttelemisestä.
Siis voitteko kuvitella? Tikkaria! Liian kallista totesin ja pääkoppani sisäiseen suureen fläppitauluun vedettiin suuri ruksi. On oltava vieläkin halvempi vaihtoehto!
Kiikutin tuo Nepaliin osoitetun kirjeen paperinkeräykseen, ja hips! Siinä se oli! Jos paperia kierrätetään niin miksei muutakin?
Laitoin suuren narrin hattuni päähän ja ryhdyin toimeen. Siis ylevä sankaritarina Mannerheimista? Halvalla, monikansallinen... ahaa...vedetään takataskusta...
Tässä se nyt on. Elokuvasta tehty dokumentti on nähtävillä Ylen Elävässä Arkistossa.
Pahoittelen kuvan heikkoa laatua, mutta kuvamateriaali on ainakin kahteen kertaan kierrätettyä.
Mutta ehkä tarina aukeaa suttuisesta kuvasta huolimatta. Ollos hyvä, sankaritarina sieltä Ylen ja Solarfilmsin puolivälistä.
