Mannerheim

Pikkurikollinen on ollut saamaton kirjoitusrintamalla.
Mutta eilen se tapahtui. Sain puhelun Solarfilmsiltä. Kuulemma YLE oli nöyryyttänyt heidät tekemällä leffan Mannerheimistä.
Solarfilmsin tyyppi oli kiukkuinen. Niin, helppohan se niiden, kun YLEn ei tartte kolehtihaavin kanssa kiertää. Senkun käy kansalaisten taskuilla. Ja nyt oli tehty sitten ihan oikea leffa jollain taskurahoilla. Sen vois melkein jo lukea henkilökohtaiseksi kettuiluksi, totesi tuo aurinkolasipäinen solarin heppu.
No kun kiukku oli hiukan laantunut, se kysy multa että pystysinkö soittaan Ylelle ja järkkään jonkinlaista yhteistyötä?
No kilautin sitten. Sieltä sanottiin että katos kun pöydällä sattu sopivasti oleen kaks kärpästä rinnatusten. Tehdään moderni monikulttuurinen leffa pikkurahalla. Varmasti kato kohistaan ja laatu on täysin arvalla valittua. Taide on sellaista tänään, enään kun kissoja tappamalla ei saada kohahdusta aikaan, niin kokeillaan vuorostaan tällasta. Se on markkinointia. Turhaan ne siellä solarilla kitisee.


Minusta homma vaikutti huvittavalta. Koomiselta kaikinpuolin. Mutta minäpä olenkin hiukan hassu, sillä minusta elämä on suurelta osin strategista komediaa. Suattappa sitä suuttuupi, sanois savolainen.
No ehdotin sitten että mitäs poijaat jos paiskattas kättä sovinnoksi ja tehtäis leffa joka on kaikkien mieleen?
Ylen vaatimus oli että leffan pitäisi olla monikansallinen ja tooosi halpa. Hölmöt voitaisiin sitten rahastaa sanomalla että ”siin taustallahan on sellanen dokkari”.
Solarille taas oli tärkeää itse tarina. Se kyllä voitaisiin tietyin reunaehdoin soveltaa hiukan taiteelliseksi, mutta sen tulisi ehdottomasti oli sankaritarina.
Ja minähän rakastan sankaritarinoita. Kerrankin lapsena leikin oikeilla Robinhoodeilla.


Noh laitoin siltä istumalta sähköpostia Nepaliin. Siellä tehdään halpoja vaatteita, miksei siis leffojakin? Odottelin, mutta jossakin välissä tajusin että eihän Nepalissa ole nettiä. Ehkei niillä välttämättä ole sähköpostiakaan? Ryhdyin kirjoittamaan kirjettä Nepaliin. Sellaista paperikirjettä mitä ennenvanhaankin kirjoteltiin.
Yhtäkkiä muistin että paperikirjeen perillemeno ottaa aikansa ja olin luvannut viedä projektin yhdessä illassa eteenpäin.
Mistä ihmeestä vedän leffan yhdessä illassa ja toooosi halvalla? Kysäisin lapsilta, mutta vaativat tikkaria näyttelemisestä.
Siis voitteko kuvitella? Tikkaria! Liian kallista totesin ja pääkoppani sisäiseen suureen fläppitauluun vedettiin suuri ruksi. On oltava vieläkin halvempi vaihtoehto!


Kiikutin tuo Nepaliin osoitetun kirjeen paperinkeräykseen, ja hips! Siinä se oli! Jos paperia kierrätetään niin miksei muutakin?


Laitoin suuren narrin hattuni päähän ja ryhdyin toimeen. Siis ylevä sankaritarina Mannerheimista? Halvalla, monikansallinen... ahaa...vedetään takataskusta...
Tässä se nyt on. Elokuvasta tehty dokumentti on nähtävillä Ylen Elävässä Arkistossa.
Pahoittelen kuvan heikkoa laatua, mutta kuvamateriaali on ainakin kahteen kertaan kierrätettyä. Mutta ehkä tarina aukeaa suttuisesta kuvasta huolimatta. Ollos hyvä, sankaritarina sieltä Ylen ja Solarfilmsin puolivälistä.

Lasten mielikuvitusmaailma.

Minun täytyy myöntää että arvostan usein lapsia enemmän kuin aikuisia, ja väitänpä että typeryys on liian usein suoraan verrannollinen ihmisen ikään.
Toki elämänkokemus, mikä kasvaa iänmyötä, vähentää kasvavaa typeryyden vaikutusta, ja niinpä vanha voi olla hyvinkin viisas.

Mutta mikä tekee lapsuudesta hauskaa, on mielikuvituksen käyttö ja spontaani ilo. Ja lasten mielikuvitusta kehittää sadut ja leikit. Jos saisin suositella satuja myös aikuisille, niin ehkä ensimmäinen suosistukseni olisi Björn Wahlroosille tarina Keisarin uusista vaateista.
Mutta koska en arvosta Wahlroosia ja tiedän että hän arvostaisi minua vielä vähemmän, mikäli tuntisi, niin jätän suositukseni väliin.

Astrid Lingrenin Peppi Pitkätossu ja Allu Tuppuraisen Röllipeikko ovat äärimmäisen hienoja tarinoita hahmoista jossa tapahtuu kommelluksia, mutta sydän on puhdasta kultaa.

Ja sattuipa käsiini kamera, kaunista suomalaista talvimaisemaa ja hauska laulu. Laulun tarina kai kertoo lasten mielikuvitusmaailmasta sekä haaveilusta ja laulun tarinassa on tietysti opettavainen loppu.
Mutta en ollut liian uskollinen laulun tarinalle, vaan lisäsin siihen hiukan omiani niin että se ilahduttaisi valtaosaa katselijoista, mutta aiheuttaisi joillekin myös oikosulkuja.
Olkaa hyvä, tarina suomalaisesta supersankarista ;)



ps. Kaikilla oli lämmintä ja hauskaa, eikä kuumaa kaakaota unohdettu. Paitsi itse jouduin riisumaan märät vaatteet laiturilla, sillä sauna oli lukittuna. Ja harmi että tietokoneen näytönojain vetelee viimeisiään, eikä antanut mahdollisuutta parin uusintaotoksen käyttöön. Mutta ehkäpä hiukan myöhemmin...

Auton mä myyn, ja rahaa saan!

Rahapulassa sitä lopulta kyllästyy ja sortuu autokauppiaaksi. En tiedä kumpi valehtelee paremmin, minä vai oikea autokauppias, mutta jääkön se lukijan tuomittavaksi.
Tässä kaikki tarpeellinen tieto:

Auto jolla on ranskalainen sielu, mutta johon tällainen maalaismies ei ole saanut aina täyttä kontaktia.
Tuo kummallinen ranskalainen auto on ottanut hiukan pidemmän siestan ja istuskellut vuoden päivät tuossa pihalla. Kulkee kyllä eteen ja taakse, jos vain pyytää, eikä se katsastusmieskään viimeistä tuomiota antanut silloin viimekerralla. Toivotti vain hyvää matkaa ja iloisia ajokelejä ilmoitellen että vuoden päästä taas sitten tavataan.
Auto oli kovin perso bensiinille ja koska meillä on aina hyvää matkaseuraa, kilometrejä kertyy. Ujona ihmisenä en välttämättä kehtaisi myöntää, mutta vaihdoimme siksi dieseliin.
No tällaisen helmen myynnillä saa iloisen mielen(tuskin) ja ison nipun rahaa(ihan varmasti).
Ja tulipa tuossa vuosi sitten mieleen että; Niin, onhan se nettiauto!
Mutta autolla oli pikku flunssa, eikä kipeää autoa viitsisi myydä, kuin synkkinä öinä. Se nimittäin tahtoi tiputtaa jäähdytysnestettä pikkuhiljaa. Ilmeisesti sitä osaa kutsutaan vesipumpuksi, mikä on pultattu kiinni tuonne konepellin alle? Siitä se niiskutti, tiivisteen välistä, ei paljoa, mutta niin että aina toisinaan oli nestettä lisättävä.
Ja kaikki tietää että tauti on aina helpompi hoitaa lääkkeillä kuin, korjaamalla itse vika.
Niinpä painelin autojen apteekkiin, ostin pullollisen jotakin syylärinpaikkausainetta, joka kuulemma tehoaisi flunssaan. Ei tehonnut, joten toinen vain sisään.
Mutta tässä kohtaa haluaisin palata siihen ranskalaiseen sieluun, jota en ymmärrä. Ilmeisesti joko mieltään osoittaakseen, tai laiskuuttaan lopetti koko veden pyörittämisen.
Ja itse ajattelin että olkoon, viettäköön sitten siestaa. Ei ole itsekseen lopettanut, vaikka vuoden olen odottanut. Ne on sisukkaita noissa hommissa.
Mutta toista vuotta en enään jaksaisi katsella.
Se siis kyllä lähtee kulkemaan avainta vääntämällä, mutta kovin pitkälle en uskaltaisi lähteä, jotta narunpäässä kai joutuu taluttamaan täältä pois. Voi nimittäin olla että jo ensimmäisten kilometrien jälkeen alkaa hermostuksissaan lämmetä ja ryhtyy totaaliseen lakkoon, eli sydän pettää, kun vesi ei kierrä.

En tiedä tartteeko kukaan tällaista vanhusta, mutta jos joku vaikka säälistä hankkisi, niin en moittisi.
Itse en kamalasti koe viehtymystä noihin autolääkärileikkeihin, mutta ymmärrän hyvin jos joku sellaisesta tykkää.
Lisäkuvat taikka kysymykset eivät maksa mitään. Autonkin saa ihan ilman eestä mutta allekirjoituksesta paperiin veloittaisin jonkun verran. Ja on senverran harvoin tapahtuva juttu että ajattelin jonkun siitä hyvillä mielin neljä- ja puolisataa maksavan?
Mutta hullujakin liikkuu, joten en valita jos enemmänkin haluaa maksaa.

ps. sopii 15 vuotiaalle teinille synttärilahjaksi, sinne mahtuu kaikki sen kuusi kaveria istumaan ja kuuntelemaan strereoita. Tietää ainakin missä ne liikkuu.
Eikä tuo toisaalta nyt koirankoppinakaan mikään hullumpi ole? Ihan miten tykkää.




Ja tässä vielä linkki tuonne nettiautoon!

Kielletyt leikit!

Maailma on muuttunut perin hassuksi paikaksi. Siellä aikuiset ihmiset, tai ainakin minusta he näyttävät aikuisilta, puhuvat kummia?
Nykyään on kai jo paheksuttavaa kajauttaa Maamme-lauluja, saati viettää vapaa-aikaa kaloja narraten.

Mutta tässä kummallisessa maailmassa kasvaa uusi uljas sukupolvi. Heistä kasvatetaan suvaitsevia porsaita, joiden henkinen puoli on valjastettu taistelemaan menestyksestä, samalla kun he tuottavat vanhemmilleen kunniakkaan statuksen ja yhteiskunnalle maksimaalisen hyödyn. Ei enään epäonnistumisia, ei vihaa. Kaikki pyritään vetämään samasta taikurinhatusta. Tunnepuoli voidaan hoitaa lääkärin vastaanotolla rasiallisella kauniita pillereitä!
Ken kelkasta tippuu, se heitettäköön kadulle!
Ihmiskunnasta tehdään keittoa, joka mahtuu samaan kattilaan, ymmärtämättä että juurikin ne erilaiset keitot ja puurot tekevät aamupalasta vaihtelevan.

Ehkäpä asiasta voisi pohtia syvällisemmin, mutta kenpä viitsisi rasittaa ajatuksia nokkelilla sivistyssanakirjasta noukituilla sanoilla, niinkuin hyvä tapa vaatisi.
Pikkurikollinen kasvoi naaivissa ympyröissä ja sai osakseen sinisilmäisyyden, josta on ollut pelkkää vahinkoa ainakin yritysmaailmassa. Mutta vaikka välistä on turpaan tullut, niin aina jostakin on pala laastaria löytynyt.

Mutta miten karistaa tuo naiivi realismi? Miten sulautua keittoon sen suurimmaksi nauriinpalaksi? Olla suurin ja kaunein?
Yle, tuo valtion lihava porsas, näytti tiededokumentin Leikin Loppu(näkyy syyskuun 2011 loppuun, kannattaa katsoa). Ja se on oikein hyvä dokumentti. Se kertoo kuinka lapsilta on viety leikki ja lapsuus, aikatauluttamalla se erilaisille harrastuksille. Vanhemmat pelkäävät että lapsille sattuu leikeissä kolhuja ja että jos heidän valmennustaan aikuisten maailmaan ei aloiteta jo varhain, eivät he menesty koskaan.
Piinallista!
Eikö lapset saa enään täräyttää pyörällä päin seinää ja istuutua äidin tai isän syliin?

Mutta ehkei Nalle tahi tuo yliopiston dosentti saaneet lapsena täräyttää pyörällä päin seinää ja käpertyä tuon jälkeen äidin tai isän syliin? Se olisi tehnyt hyvää. Se äidin syli! Ja epäonnistuminen ja laastari.
Ehkä joku sukupolvi jätti sadut lukematta ja siksi unohtui tarina Keisarin uusista vaatteista? Tai ehkäpä kieli vain kehittyi ja tarinasta tuli Keisarin uudet vaateet?
Nyt sitten erilaisilla vaateilla rakennetaan maailmaa?
Hävytöntä!

Tosiaan. Tällaista pikkurikollista ei paljoa kiinnosta kiristellä kravattia hienossa seurassa. Se viihtyy edelleen ennemmin vaikka keikkuen kuusenlatvassa saalistaen oravia, kuin jonkun alakuloisen dosentin seurassa, jossa edes laulu ei saa raikua, saati kertoa pilkallisia tarinoita itsestään ja muista.
Päinvastoin, minä kutsun rouva dosentin ja herra rahan tänne junttien maahan. Ollaan kerran lapsia, kiivetään puuhun, tiputaan, itketään, lauletaan, kunnes lopulta nauretaan.
Minä hankin palasen laastaria. Ollaan tosi vihaisia!

Ps. Tässä kesän aikana lompasta on löytynyt vain koiperhosia, emmekä ole ottaneet suuntimaa kovinkaan pitkälle. Mutta tännepä on eksynyt paljon iloisia seikkailijoita, jotka ovat puhuneet outoja kieliä. Tuo sohvasurffaus on kiva tapa tutustua uusiin ihmisiin.
Eräs hauska porukka kuvasi täältä pätkän videota. Koetin itsekin pyydettäessä avata vaiteliasta suutani. Kyllä englannin opettaja hyppisi seinille, mutta ehkä se tekisi sillekin vain hyvää?
Nyt en onnistunut videon suoraa linkitystä, mutta löytyy täältä(vaatii Facebook-tilin)

Illan tullen lapset sammuivat matolle.

Muistan viime syksyltä erään hauskan tapahtuman. Se palautui mieleeni, kun koululaisia kutsui taas kesälaidun.
Lapset muistavat paljon. Kuulemma kesän koittaessa oli luvattu banaanipirtelöä, vesimelonia ja jätskiä.
Eskarilaisemme lopetteli eilen hauskan vuoden, joka oli aloittanut matkan elämään ja oppiin.
Niinpä tuo herkkä miehenalku aloitti kesän iloisin, mutta myös hiukan kaihoisin mielin. Yksi eskarikaveri muuttaisi toiselle paikkakunnalle ja yhteinen vietetty vuosi tallentui kaihoisaan mieleen.
Samoin Johanna-opettaja, joka oli vuoden ohjannut vilkasta ryhmää, tuntui tuosta nuoresta pojasta kovin läheiseltä. Huomasin todella, kuinka arvokkaina lapset kokevat läheiset sosiaaliset suhteet. Ja miltä ne polun haarautuessa tuntuvat. Mutta elämä kuljettaa. Eskari ja siellä solmitut läheiset suhteet tallentuvat jonnekin. Ehkä ne muistot auttavat joskus, jos polulla on kiviä. Ehkä ne ovat niitä elämän pieniä, mutta joskus tarpeellisia kolhuja.

Mutta jos elämä on joskus luopumista, on se myöskin iloa.
Ja niinpä kesä alkoi banaanipirtelöllä. Mutta se ei ollut ainoa lupaus. Se lupaus muistui lapsilla mieleen. Sai nukkua ihan missä huvitti ja niinpä taloon syntyi illan tullen, mutta auringon vielä paistaessa jokunen maja. Tuoleista ja lakanoista. Matto vain patjana.

Joku voisi luulla, että matto patjana tuo rauhattoman unen. Mutta minä luulen, että se ei olekaan niin, vaan vapaus antaa parhaimman unen.
Olen seurannut viiden lapsen kasvua ja pannut merkille erään seikan. Kaikki pyrkivät jossakin välissä itsenäisiin ratkaisuihin.
Ja eräs sellainen tapahtui viime syksynä. Kuopus ei halunnut mennä omaan sänkyyn. Hän halusi nukkua yksin salissa, ilman patjaa, vain oma tyyny pään alla.
Ja tiedättekö kuinka kävi?
Kolmevuotiaan anomus hyväksyttiin ja ilosta hihkuva kuopus kantoi tyynynsä tuohon suureen saliin. Ja nukkui jo muutamassa minuutissa suupielet korvissa.

Meillä on säännöt, mutta ei kovin ahtaat. Ja noista säännöistä voidaan tarpeen mukaan joustaa. Ja säännöt, mitkä äiti ja isä määrittelevät, eivät ole aina siksi ehdottomia. Lattiallakin saa siis nukkua, kunhan siihen on kysytty lupa.
Ja tuo lupa heltiää tilanteesta riippuen. Ja lupa lattialla, omassa majassa nukkumiseen oli kuulemma myönnetty, kunhan kesäloma alkaisi.
Miksipä ei. Ja niinpä lapset nukahtivat lattialle, kuka minnekin. Ja huomattavasti nopeammin ja helpommin kuin normaalisti.

Tänään ilmestyi Meidän Perhe-lehti ja artikkeli jostakin Huvikummusta. Tuntui jotenkin tutulta. Kuvatkin oli kuin meiltä. Loogisesti ja rationaalisesti ajateltuna sen ehkä jopa täytyi olla täältä. Ehkä sielläkin lapset saavat joskus nukkua lattialla? Luulen kyllä;)




Esikoinen, kolmatta luokkaa käyvä tyttönen kantoi viimeviikolla koulusta kotiin lappusen, hymy korvillaan. Koulussa olisi kuulemma joku talentti esitys. Saisi tehdä mitä haluaisi.
Aikoi tuo tyttö ensin laulaa, mutta päätyi lopulta vaijerilla kävelyyn. Vaan ei kuulemma koululla ollut vaijeria.
Lupasin kuvata videon vaijerilla kävelystä, jos koululta löytyisi laitteet, jolla tuo vaijeri sitten heijastettaisiin tyttöineen koulun seinälle, niin eiköhän sekin onnistuisi.
Kuvasin nopeasti muutaman otoksen temppuiluista ja lupasin tehdä niistä pariminuuttisen videon.
Ja muistin sen tietysti vasta yömyöhällä. Niinpä toissayönä, noin kello kolme, oli nopeasti yhteen liitettyä päivän temppuilua.
Musiikki löytyi Huvikummusta. Kello on taas kohta jo kaksi yöllä. Lapset nukkuvat sikeästi, kuka milläkin matolla ja varmasti nähden kauniita unia, jotka ehkä kertovat kesästä.
Huomenna syödään vesimelonia. Ehkäpä pöydän alla.
Hauskaa kesän alkua joka ikiselle! :D

Arvoisat ituhipit ja paskapoliisit!

Pidän nyt kunniakkaan puheen!
Tunkekaapa nyt porkkana suuhunne ja syventykää hetkeksi kuuntelemaan. Muutoin seuraava taisto käydään tasaisella maalla.
Pikkurikollinen voi heittää pyydettäessä kuperkeikkaa, mutta jos ryhdytään kiristykseen ja lykätään ase ohimolle, sillä on ilkeä tapa nousta varpailleen.
Siispä pistä se porkkana nyt kiltisti suuhun ja kuuntele!

Minulle on tehty tarjous. Maksa nyt 5000 tai maksa huomenna tuplaten.
Pikkurikollinen on ahdasmielinen juntti, joka kyllä maksaa velkaansa. Maksaa ilolla tai itkee ja maksaa, mutta maksaa kyllä.
Mutta jos hölmöyksiä vedetään hatusta, kuin kaniineita pipoista, voitte olla aivan varmoja, että joku nousee varpailleen.
Ja nyt on käynyt niin. Vaikka kovasti toivon että ei.
Eikä siinä, että tuo pyssy asetettaisiin pelkästään minun ohimolleni. Tasa-arvon nimissä se asetetaan jokaisen ohimolle. Jos ei vielä jo asetettu, niin usko pois, se ehkä tapahtuu jo huomenna.
Niinpä sinullekin, joka et ole paskapoliisi tai tyhjänpäiväinen ituhippi, tai et edes pidä porkkanoista, annan ystävän neuvon:
Tunge se porkkana nyt vain kiltisti suuhusi, jolloin turpasi pysyy tukossa ja voit kuunnella hetken hiljaa.
Niille ihmisille, joilla on laskutikkuja taskut täynnä, laittakoon ne hetkeksi syrjään. Sillä laskutikku on hankala taisteluväline tasaisella maalla, sapelia vastaan!

Nyt kun sinulla on se porkkana suussa, kerron salaisuuden.
Se sattuu sisältämään lähes pelkkää paskaa. Paska on hyvää ravinnetta. Luonto niin hienosti valmistaa tuosta paskasta porkkanaa. Se on hienolta nimeltään biologiaa. Ihminen ei siihen yksikseen kykene.
Ja te laskutikkuja takataskuissa pitävät tahot. Te kyllä hienosti huiputatte ihmisiä, vetämällä aina sen laskutikun sieltä hihastanne.
Nyt tuo todiste ei enään kelpaa, vaan minä asetan taikurille tehtävän.
Minä paskannan ämpäriin, ja sinä teet siitä porkkanan, jonka myös syöt? Kelpaako?

Luonnossa kaikki toimii yksinkertaisen kiertokulun mukaan. Orgaanisesta jätteestä syntyy aina jotakin uutta. Se on arvokasta tavaraa, vaikka se sinisessä kravatissa tai Cuccin käsilaukussa haisisi kuinka.
Ne on siis arvokkaita ravinteita, jotka kuuluvat luontoon.
Jos ihminen tahtoen sotkee tuota kiertokulkua, maksaa se siitä aina. Tälläkertaa sen maksajiksi ovat joutuneet rannikon asukkaat, jotka kesäisin kelluvat levälautoillaan.
Mutta turha on kylähullua tai mökinmummoa katsoa. Siinähän kellutte levälautoillanne, niitätte kiltisti sitä kaislaa, mutta älkää vain vedelkö niitä laskutikkuja. Älkää etsikö syyllistä kylänmummoista, tai tallaisista pikkurikollisista. Syyllinen on tyhmyys, joka niin ikävän usein on piiloutunut silitetyn kravatin taakse.
Älä anna sen hämätä. Ne levälautat on siellä toki ongelma, sen minäkin tiedän ja pyrin siinäkin auttamaan. Kyse ei ole siitä. Minäkin uin samassa vedessä.

Mutta minä ymmärrän yksinkertaista matematiikkaa ja jopa hiukan biologiaa. Minä osaan tehdä johtopäätöksiä ja miettiä asioiden syy-seuraus suhteita. Mutta olenpa myös hävyttömän ilkeä sadisti, jos sen tahtoo tasaisella maalla laskutikulla mitata. Molemmat on huonoja vaihtoehtoja kömpelölle hölmölle, joka piiloutuu suloisen rusetin taakse laskutikkuineen ja taikurinelkeineen.

Voitte syöttää kaikennäköistä paskaa jollekin yksinkertaiselle hölmölle, mutta pikkurikollinen ei suuhunsa tunge tuota paskaa kuin porkkanan muodossa. Eikä siihen paskakasaan tarvitse sitä laskutikkua tökätä, jotta sen voisi syödä. Luonto kyllä hoitaa.

Luulin että koko paskalaki vedettiin jo hölmöyden viemäristä ulos, mutta ilmeisesti toisin kävi ja toivottavasti olen väärässä.
Nyt siis tuo täysin käsittämätön paskalaki on kuulemani mukaan täällä taas tänään.
Se on käynyt uuteen uljaaseen taistoon!
Ja siihen haisevaan kasaan on vain lykätty lisää niitä laskutikkuja. Siihen on lisätty kiristystikku ja tasa-arvotikku. Nättejä tikkuja, ei siinä mitään.

Mutta minä olen istunut pokeripöydässä ja tunnen pelin. Tasa-arvon nimissä siihen siis nyt istutetaan mummot ja kylähullutkin. Se on jo silkkaa kusetusta!
Siispä sinä, joka asetit sen porkkanan suuhusi ja kuuntelit kiltisti, muttet ymmärrä jätelaista mitään. Ei paskalaissa ole tippaakaan kyse mistää ympäristöasioista. Kyse on siitä että sinut vain saadaan maksamaan siitä ilosta että saat kerran päivässä helpottaa oloasi.
Mutta tiedätkö myös erään pienen seikan?
Se on tulevaisuudessa melko arvokasta tavaraa! Usko pois!
Sinut houkutellaan nyt uhkaamalla maksamaan tuosta pienestä ilosta. Mutta muistapa neuvo; Se sama tavara myydään sinulle taas kohta kovaan hintaan. Tai sitten se dumpataan suureksi läjäksi jonnekin takapihalle, josta se taatusti saadaan valumaan sinne Itämereen. Sellainen on Tyhmyys, jumalista suurin, ja jonka jäljissä astelee aina poikansa Ahneus.
Usko pois, nyt peliä pelataan puhtaalla rahastuksella. Aiemmin kun siitä syntyi pientä pulinaa, niin nyt on ruuvia vain alettu kiristämään. Niinpä jokainen tullaan nyt kiristämällä rahastamaan. Ja kun koira oppii helpon tempun, se jatkaa.
Niinpä se kiristää sinua kohta taas jollakin uudella hauskalla pilalla. Yhtä hyvin sinä voit vaatia jo nyt jotakin iloista hölmöä joka kekkuloi kravatin kanssa ostamaan paskasi.
Ja usko pois se vielä oppii vaatimaan että sinun on syötävä jotakin hengityksen raikastus pillereitä. Pilaahan sekin ilmaa. Siis ne pillerit.

Sinun, jonkun mummon tai puolihullun pikkurikollisen paska jossakin Itämeressä on kuin kärpäsen jätös ikkunalaudalle.
Ne herrat on hyvät ja löysäävät hiukan nyt sitä kravaattiaan, sylkäisevät kerran kravattiinsa ja pyyhkivät tuon kärpäsen jätön kiltisti pois! Miettivät mistä ja miksi ne levälautat ja kaislikot oikeasti tulevat ja toimivat sen eteen.
Roomalaiset osasivat jo parituhatta vuotta sitten rakentaa akvedukteja. Ihan näppärä systeemi. Mutta jos roomalaiset insinöörit osasivat jotakin, ei täällä voi hurrata insinööreille ja millelie virkamiehille, jotka piirtelevät paskaputkia ristiinrastiin. Se on kyllä ihan oiva ratkaisu taajamissa, muttei ilmeisesti sielläkään riittävä, kun se tavara ei olekaan päätynyt putkiin ja puhdistamoille, vaan noussut päähän asti.
Sitä kutsutaan kauniisti kapillaari-ilmiöksi ja johtuu pääkopan pienistä putkista. Mutta se on taas anatomiaa ja lääkärin asia.

Voit nyt ottaa porkkanan pois suusta, mutta älä lakkaa kuuntelemasta. Minä en ikinä suostu siihen että paskani pumpataan erilaisilla kiiltävillä pumpuilla kymmenien kilometrien päähän ja lopulta läjitetään sinne.
Kas kun minä tiedän, luonto osaa hoitaa tuon hienommin ja yksinkertaisemmin. Ja minä ostan tuolla viidellä tonnilla vaikka ruusupuskia, annan paskani valua sitten vaikka suoraan takapihalle, jonne nuo ruusupuskat lopulta istutan. Tai vaikka Crassula ovata:n. Saatte vapaasti poimia.
Ei luonto siihen tarvitse kiiltävää pumppua, jota täytyy huoltaa joka toinen lauantai. Se että Itämerta täytyisi nyt huoltaa, ei johdu luonnosta tai sen normaalista kiertokulusta. Se johtuu hölmöydestä, jota vain pyritään maksimoimaan.
Ei kiitos!
Minä tosiaan voin tehdä kuperkeikkoja pyynnöstä, mutta raja kulkee jossakin. Jos minut kammetaan ja kiristetään sotaan luontoa ja ihmistä vastaan, tyhmyyden puolesta, niin minulla on ässiä hihassa tähänkin taistoon.
Enkä siis suosittele jatkamaan peliä.

Suomalainen on melko rauhaa rakastava ihminen. Silloin kun muu maailma viskelee polttopulloja ja rikkoo paikkoja, suomalainen on vaiti ja puree ilolla kapeaa leipäänsä. Ja rakentaa.
Mutta jossakin kulkee raja, ja se kulkee usein jo kovin lähellä.

Jos siis todella pitää paikkansa että tuo haiseva kasa, eli koko paskalaki on vedetty entistä uljaampana pöydälle, savuavat pian laakerit jossakin.
Jos jonkun mummon tai kylähullun paskat halutaan ostaa, niin siitä voidaan kyllä neuvotella. Se että se hankitaan kiristyksellä tai houkuttelemalla joku hölmö pokeripöytään, alkaa tällaista umpimielistä ahdistamaan.
Jos se ei riitä vakuuttamaan ketään että nuo hölmöt prässihousut bluffavat ja vetelevät ässiä hihoistaan, niin tämäkin poika osaa pelin. Se tulee olemaan iloinen päivä, kun taivaalta sataa paskaa!

Terveisin pikkurikollinen
ja Oikeutta Porkkanoille ry.


ps. Vaikka putket eivät sinua koskisikaan, niin porkkanoita syö jokainen. Hyvä ainakin olisi.
Siksi sinullakin on tärkeä tehtävä, vastustaa älyttömyyksiä. Tee se tänään.
Pss.Osa ihmisistä on jostakin syystä hämmästyttävän ahtaissa tynnyreissä kasvaneita ja on todennäköistä että joku löytää tekstistä sellaisen kohdan, jossa kuvittelee viestiin sisältyvän fyysistä uhkaa. Se on tosiaan kuvittelua, ja silloin kannattaa ensiapuna löysätä hiukan pipoa ja kysyä sitten lääkäriltä lisätietoa tuosta anatomiasta ja pyrkiä selvittämään kapillaari-ilmiön salaisuus.


Tässäpä vielä kaunis kuva tuosta roomalaisesta insinööritaidosta. Ja näyttää muuten kukatkin kukkivan. Kuva on pöllitty täältä.

Vapaus ja tasa-arvo

(Tämä kirjoitus liittyy kirjoitussarjaan Unelma)

Oli kaunis ajatus kirjoittaa vapaudesta ja tasa-arvosta. Ne on jaloja hyveitä, ja niistä saa kauniita kirjailuja. Mutta eiköhän sellaisia ole jo kirjoitettu aivan riittävästi.
Olen siksi aloittanut kesän pukemalla hameen ylleni, ja aion kulkea niin aina syksyyn asti.
Mutta miksi?
Se liittyy oleellisesti tasa-arvoon ja vapauteen. Syksyn lopulla aion nimittäin neuvotella tasa-arvosta.

Mutta kuinka tuohon päädyttiin? Mietitään ensin sitä.

Ihminen on aina yksilö.
2 ihmistä on jo yhteisö.
Perhe on yleistäen pienin ja luontaisin yhteisö.
Kun puhutaan yhteisön tasa-arvosta ja demokratiasta on syytä kiinnittää aina ensin huomio siihen, kuinka se tuossa pienimmässä yhteisössä toteutuu. Eli kuinka yksilöt kohtelevat siipirikkoja ja heikompiaan. Tai naisia ja lapsia.
Ja jos jauhot on homeessa, niin turha siitä on kovin kummoista kakkua lähteä leipomaan.

Siksi lyönkin heti alkuun kalterit kiinni, niin että hiukan kolahtaa, mutta toivon että fiksu lukija vielä löytää avaimensa jostakin. Ja voipa olla että kolisuttelen niitä välillä kovaakin, mutta eipä minua haittaa jos jonkun kengässä kivi hiertää. Ottaa sen kiltisti pois ja lakkaa valittamasta.

Yksilönvapaudet ja yksilönoikeudet on hulluutta pahimmillaan. Vapautta ei ole, tasa-arvoa ei ole, on vain vastuuta ja velvollisuuksia, joita voi vaihtaa sopimuksilla vapauteen ja tasa-arvoon.
Jos hyvä tuuri käy.
On siis vain rajoja ja velvollisuuksia. Ja jos maalatut rajat eivät jotakin pidättele, niin lopulta nuo rajat pystytetään aina raudalla ja väkivallalla. Ja se ei ole kivaa, ainakaan minun mielestä.

Enkä suinkaan ole kiistämässä oikeuksia, sillä onpa roskakuskillakin on oikeus kesälomaansa, kunhan on ensin täyttänyt velvollisuutensa.

Mutta jos roskakuski tietää tuon, liberalisti ei. Hän haluaa ensin oikeudet ja vapaudet, mutta ilman vastuuta ja velvollisuuksia. Ja roskakuski maksaa sen lopulta, isolla autolla kun ajaa. Sillä isokin auto palaa.

Liberalismi on hyvin kaunis aate, mutta se huutaa usein suloisen seireenin suulla. Sen äänen tunnistaa huudosta joka vaatii oikeuksia ja vapauksia, mutta ei puhu velvollisuuksista ja rajoista lainkaan. Ja siksi se onkin niin suloinen ja vastustamaton.
Eräs sen piirre on havaita kuinka kaikilla pitäisi olla oikeus johonkin. Vähintään itsellä ja sillä viiteryhmällä johonka itse kuuluu.
En tiedä eivätkö ihmiset käy enään vessassa? Jos muutoin on laiska ajattelemaan, niin vessa voi olla sopiva paikka ajatteluun. Vain tovi päivässä, ja jokainen sen tietää.
Liberalismi on hölynpölyä.

Pikkurikollinen voi olla ahdasmielinen konservatiivi, joka hakkaa vaimonsa aina viikonpäätteksi. Mutta onnekseen hän ei ole liberalisti, jolla on siihenkin oikeus ja vapaus. Tuo ahdasmielinen konservatiivi tietää, että tuollakin vapaudella ja oikeudella on hinta.
Ja se on raskas, jota hän ei ole valmis maksamaan. Siksipä tuon ahdasmielisen konservatiivin on täytynyt tehdä valinta. Hän on vaihtanut yksilönoikeutensa vapauteen, eikä ole koskaan nostanut nyrkkiään heikompaa vastaan.

Mutta, luonnossa toimii vapaus, liberalismi ja anarkia. Kanalla on vapaus, ketulla on vapaus, mutta tuolla vapaudella on aina hinta. Eikä kumpikaan, kana tai kettu ole väärässä.

Mutta käännetään katse heikoimpiin. Täydellisessä vapaudessa, eli luonnossa heikoin maksaa aina korkeimman hinnan. Siksi siipirikko lintu on arka, ja haavoittunut susi on vaarallinen.

Ihmiselle annattiin järki, mutta perin hullusti hän tuota monesti käyttää. Rajojen tarkoitus on suojella heikompia, eikä suinkaan rajoittaa vapauksia. Päinvastoin rajat ja vastuu tuovat vapauksia.
Ja jos huomaat, siellä missä heikoimpien asema on parempi, siellä myös vapaus on laajempi.
Kysynkin liberaalilta, onko sinulla oikeus imurointiin? Onko sinulla oikeus tiskaamiseen?
Vai onko se vain jonkun velvollisuus, jos se kerran kuitenkin on tehtävä?
Entäpä tasa-arvo? Mihin se päättyy?
Niin, öljynvaihtoonpa tietenkin.

Seireenin äänen arvaa siitä että se pyrkii huutamaan koviten ja kauneimmin. Sillä se luulee, että se joka huutaa koviten ja kauneimmin voittaa.
Höpöhöpö.
Vapaus ja tasa-arvo tulevat vain rajojen, velvollisuuksien ja sopimusten kautta. Mutta jos ei ole rajoja, eikä velvollisuuksia, on vain oikeuksia, niin sopiminen on yllättävän vaikeaa.
Siksi minä olen ottanut imurin kauniisiin kätösiini, vaikka se tällaiselle umpimieliselle onkin naisten puuhaa.
Enkä minä vaadi ketään vaihtamaan öljyjä, vaikka tiedänkin että liberaali niin tekisi. Liberaalilla on toki siihenkin oikeus.
Minä ahdasmielisenä konservatiivinä tiedän että velvollisuus ja vastuu tulevat ensin, ja vasta sitten voidaan neuvotella vapauksista ja tasa-arvosta. Pyrin siis täyttämään jokaisen velvollisuuden, mutta tietäen etten siihen koskaan pysty. Mutta yritänpähän kuitenkin. Se antaa minulle oikeuden neuvotteluun. Ei huutamaan: Minä olen oikeassa!
Vasta kun olen ensin imuroinut, voin neuvotella kenen vuoro se seuraavaksi on. Ja tiedätkö, neuvottelu on yleensä helppoa.

Ei tarvitse kaivaa kirvestä tai nyrkkiä, niinkuin liberaalin ja hullujen on aina lopulta tehtävä. Umpimieliset hölmöt toki tarttuvat nyrkkiin, mutta se on hölmöyttä, eikä hölmöys kuole koskaan.
Päinvastoin, se näyttää lisääntyvän päivä päivältä.
Ja tuo varsin ikävä piirre, että konservatiivisissa ihmisissä on toki paljon umpimielisiä idiootteja, jotka katsovat vain omaa napaansa, ja hallitsevat pelolla, ei ole konservatismin vika. Syy on taas tyhmyys.
Mutta minä en halua nähdä sitä päivää, jolloin nuo umpimieliset hullut ryhtyvät liberaaleiksi. Siitä se vasta hulina alkaakin.

Onneksi Suomessa on oppivelvollisuus, eikä oppivapautta. Onneksi Suomessa on velvollisuus noudattaa lakia ja asetuksia, eikä vapautta noudattaa niitä.
Onneksi parkkipaikat ovat perin konservatiivisia. Niissä on maalatut rajat ja tarkoin merkityt invapaikat, eikä kenelläkään ole vapautta parkkeerata miten lystää. Onneksi jonot ovat aina yleensä perin konservatiivisia ja harva ottaa liberaalisia vapauksia ja ryhmittyy kassajonossa miten tahtoo.
Kaikkialla on tarkat rajat ja ne ovat perin konservatiivisia.
On perin hienoa että kaupungit ovat konservatiivisia. Sielläkin on tarkat rajat ja säännöt joiden puitteissa elää ja ajaa.
Liberaalissa kaupungissa roskakuski ei lopulta aja. Se ei yksinkertaisesti pysty ajamaan, sillä auto paloi jo pari korttelia takaperin.
Liberalismi johtaa lopulta anarkiaan. Viimeistään silloin kun ne konservatiiviset pölvästi kääntyvät liberaaleiksi. Ja se on aivan samanlaista vastuuttomuutta, kuin antaisi lapsille tulitikut heinäladossa.

Mutta niitä tarkkoja rajoja on joskus vaikea havaita, sillä ne sisäistetään usein jo lapsena. Esimerkin kautta.

Mutta nuo rajat ja sopimukset ovat hyvin kulttuurisidonnaisia, Ne opitaan pääsääntöisesti lapsuudessa. Ja lapset on loistavia oppimaan.
Lapsuuteen kuuluu tiukat rajat. Pipo vedetään pakkasella päähän. Nurkkiin ei syljetä, eikä paikkoja tahallaan rikota, ketään ei lyödä.
Kun lapsi oppii nuo rajat ja säännöt, voidaan sille antaa vastuuta, joka tuo vapauksia. Se voi vapaasti siis kulkea ulos ja sisälle. Se voi vapaasti leikkiä hiekkalaatikolla, jossa se oppii ymmärtämään miksi hiekkalaatikossa on tiukat rajat.
Kun lapsi oppii nuo rajat, sekä osaa ottaa vastuun tekemisistään, se saa vapauksia.
Ja lapset oppivat nuo hyvin helposti. Ei siihen tarvita pelkoa tai väkivaltaa.
Pelolla on helppo hallita, mutta pelolla oppii lapsikin silloin hallitsemaan.

Mutta mitä isommaksi ihminen kasvaa, sitä tyhmemmäksi se usein käy. Ja mitä tyhmempi on ihminen, sitä korkeammat rajat se tarvitsee. Ja tyhmyyden paljastaa yleensä täydellinen itsekritiikin puute. Heti menee herne nenään, kun kuulee kritiikkiä.
Täydellisen hölmön voi helposti löytää sellaisesta, joka ajattelee joko itseään tai sitä viiteryhmään, johon kuuluu. Se ei ota muita huomioon.

Niinpä mitä vanhemmalle niitä rajoja joudutaan opettamaan, sitä työläämpää se on. Ja silloin keinotkin on kovemmat. Ei se ole perin harvinaista että joku hölmö parkkeeraa invapaikalle tai kaupan ovien eteen. Se voi olla jopa erään ryhmän erityispiirre. Ei se mitään vapautta tai tasa-arvoa ole. Se on silkkaa hölmöyttä. Ei se ole harvinaista että joku alistaa naisia tai lapsia ja nauttii vallasta. Se on hölmöyttä ja hulluutta.
Turpaan vaan, huusi muuten se pikkurikollinen tähän väliin.

Mutta kuten tuossa mainitsin, kaikki säännöt, rajat, vastuut ja vapaudet ovat hyvin kulttuurisidonnaisia juttuja.
Mikä ei toimi hiekkalaatikolla, ei toimi muuallakaan. Niinpä sellaiset kulttuurit, jossa nainen on miehen omaisuutta ja lapset eläimiin verrattavia, on hankalia. Niinpä ensiarvoisen tärkeää työtä noille liberaaleille ja tasa-arvon kannattajille olisikin ensisijaisesti puuttua fyysisesti heikompien, eli yleensä naisten, lasten asemaan. Voisivat jättää homojen oikeudet hetkeksi pöytälaatikkoon, sillä ei kukaan heitä uhkaa tai ole kivittämässä. Ei heitä kukaan alista.
Harva kissojakaan vihaa, siksi että ne hiekkalaatikolle tekevät tarpeensa. Kyllä minä ymmärrän että kissan on vaikeaa olla niin tekemättä. Vastuu on minulla. Minä voin laittaa pressun hiekkalaatikon päälle, eikä se ole kissojen oikeuksien rajoittamista. En minä ole ole sodassa ketään vastaan, mutta taatusti nousen takajaloille jos kissa käy päälleni siksi että peittelen hiekkalaatikon muovilla ja muka rajoitan sen vapauksia.
Niin en ole koskaan tekemässä, mutta hölynpöly on hölynpölyä, vaikka se sanoisi montakin kirjaa lukenutkin ihminen.

Kissa ei siis koskaan opi olemaan paskomatta hiekkalaatikkoon, mutta lapsi oppii. Hiekkalaatikko on hyvin rajattu alue. Ja jokainen hiekkalaatikolla leikkinyt tietää miksi nuo rajat, eli neljä lautaa sen ympärillä on.
Liberaaleille ne on usein suuri rajoitus.
Mutta jos ihminen oppii kaiken helpoiten lapsena ja vieläpä esimerkistä, on kulttuurilla suuri merkitys.
Ja edelleenkin hulluille tuulenhuutajille lausun. Minä pidän erilaisista kulttuureista. Minä pidän kovasti myös kissoista, vaikka ne ei hiekkalaatikon rajoja kunnioitakaan.
Minun etiikkani on aina valmis jakamaan ruokansa heikomman kanssa, ja antamaan jokaiselle siipirikolle suojan. Mutta minä en ole nähnyt yhtäkään liberaalia, joka olisi valmis samaan.

Jokaisella tulisi olla oikeus ruokaan, ja turvaan, eli elämään ilman pelkoa. Se sisältää koskemattomuudeen, niin henkiseen kuin fyysisen, mitään muita oikeuksia ei ole. Sen jälkeen on vain velvollisuuksia jotka voi vaihtaa vapauteen. Jos ei opi leikkimään hiekkalaatikolla rikkomatta toisten juttuja, tai olemaan heittelemättä hiekkaa kenenkään silmille, otetaan lapiot pois. Ei se niin vaikeaa ole.
Kaikki muut oikeudet on vain hölynpölyä taikka sopimuksia.. Tuon jälkeen on vain rajoja ja velvollisuuksia jotka opittava täyttämään. Vasta sitten tulevat vapaudet.
Niinpä jokaiselle siipirikolle ja pelon keskeltä pakenevalle on annettava keittoa, ja turvattava tuolta pelolta.
Mutta tämän jälkeen on kerrottava että tästä eteenpäin on velvollisuuksia. On opittava ne hiekkalaatikon rajat, jonka jälkeen siellä kaikki voivat ilolla rakentaa lähes mitä tahtoo.
Se tuo vapauksia.
Ja tiedätkö. Kun ihminen kokee että sillä on ymmärrettävät rajat, se oppii hyväksymään ne, se kokee turvallisuutta ja hyväksyntää. Silloin ihminen voi selvitä hyvinkin raaoista kokemuksista. Mutta turha ”paapominen” voi vain pahentaa asiaa.

Mutta liberaalit ovat siinäkin erimieltä. Sinulla on oikeus siihen ja tähän ja tuohon. He eivät ymmärrä yhtään minkään vertaa psykologiasta, eikä vähääkään erilaisista kulttuureista. Kaikki kulttuurit ovat omalla tavallaan hienoja, mutta joka kulttuurissa on umpimieliset heikkoutensa. Niin suomalaisessa kuin ranskalaisessakin, mutta käännäpä katse kauemmaksi, niin puhutaan jo rasismista.
Kissa on ihan kiva, mutta ei se kamalan kivaa ole jos se keventää oloaan sinne hiekkalaatikolle. Eikä se sitä tee pahuuttaan. Se ei vain ymmärrä niitä sääntöjä ja rajoja.
On ensisijaisen tärkeää pyrkiä opettamaan ne rajat. Jos ei opi, niin tehdään korkeammat rajat.
Mutta jos oikeita asioita vain hymistellään ja piilotetaan ne, niin joku lopulta keksii ajaa sen kissan yli.
Ei ihminen pohjimmiltaan mikään lammas ole. Se on kesytetty susi, jonka luontaisen vaistot nousevat pintaan muuttuneessa tilanteessa. Tai ne toimivat juuri niin kuin se on pennusta asti opetettu.
Jos ei koskaan ole oppinut itsekritiikkiä tai vaihtamaan kasettia, niin taatusti se sama nauha pyörii aina.

Mutta hölmöt liberaalit eivät myöskään ymmärrä. Luulenpa että kissatkin saattavat toisinaan olla fiksumpia kuin liberaalit. Heidän mielestään kaikilla, ja tietysti ennenkaikkea itsellä ja sillä omalla viiteryhmällä pitäisi olla oikeus kaikkeen ja täydellinen vapaus.

Vapaus ja tasa-arvo ovat äärimmäisen tärkeitä asioita. Mutta ne tulevat aina velvollisuuksien rajojen ja hyväksynnän kautta, joita arvot ja etiikka kuljettavat.

Raamattua pidetään usein hyvin umpimielisenä opuksena, ja varmasti niin onkin.
Raamatun etiikan voi nimittäin helposti typistää kahteen lauseeseen.
Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi. Tee lähimmäisellesi se minkä tahtoisit itsellesi tehtävän.
Se on hyvin hankalaa etiikkaa, jos peili on vain oman naaman tuijotteluun.
Mutta etiikasta puhuttaessa olisi hyvä tiedostaa miksi ne rajat siinä hiekkalaatikossa ovat. Ei ne rajoita kenenkään oikeuksia. Päinvastoin, ne on tärkeitä pelisääntöjä, joiden tarkoitus on hyvä. Se että kaikilla on kivaa.
Mutta etiikka ja arvot kulkevat nyt hassuun suuntaan. Yhtäkkiä kaikilla pitäisi olla vapaus kantaa sinne laatikolle oma tivoli. En minä sitä kiellä etteikö se hauskaa voisi olla, mutta onko se järkevää onkin jo tarkan pohdinnan paikka. Silloin sen hiekkalaatikon ja niiden laitojen alkuperäinen tarkoitus katoaa. Siitä on kyse, ei sen kummemmasta.


Jaa.
Nyt tuli paasattua, ja meinasi se hamehommakin unohtua kokonaan.
Ja jos sanoin olevani ahdasmielinen ihminen, mutta en aivan umpihölmö, käskee etiikkani tekemään itse niin, kuin haluaisin muidenkin tekevän. Siksi puin hameen päälle, mutta riisun sen nyt.
Jokainen pukeutukoon kuten tahtoo. Jos joku kokee siveäksi pukeutumiseksi hameen, niin olkoon niin. Jos mies vaatii vaimoaan pukeutumaan hameeseen, tehköön ensin itse niin.
Muutoin hän on pelkkä hölmö, eikä homeisista jauhoista synny koskaan kovin kummoista kakkua.
Teillä liberaaleilla on paljon työsarkaa.
Tällainen konservatiivi leikkii hymyssäsuin hiekkalaatikollaan ja yrittää näyttää esimerkkiä.
Eikä se siirrä joka huutelijan pyynnöstä niitä laitoja tai tee tivolille tilaa.


Ps. Tuo työtoverini ja alteregoni, pikkurikollinen pui minulle nyt nyrkkiä. Se antoi minulle vapauden tulla hiekkalaatikolleen, koska lupasin kuulemma kolisutella hiukan kaltereita ja piirtää tyhmälle roskakuskille syvemmät rajat. Se sanoo että kiertelin asiaa pitkäveteisesti kuin hullu tunkiota, tökkäämättä kertaakaan.
Annan siis tuolle pikkurikolliselle viimeisen sanan:
Roskakuskit joutuvat helvettiin! Ainakin liberaalit, jos ajelevat laitoja kumoon.
Ja pistäkää kaikki taaperoikäiset diskoon, niin oppivat statustaan kohottelemaan ja sisäistämään aikuisten maailman. Poltetaan laidat ja toivotetaan tivoli tervetulleeksi! Tervetuloa uuteen ja vapaampaan maailmaan!