Lapset muistavat paljon. Kuulemma kesän koittaessa oli luvattu banaanipirtelöä, vesimelonia ja jätskiä.
Eskarilaisemme lopetteli eilen hauskan vuoden, joka oli aloittanut matkan elämään ja oppiin.
Niinpä tuo herkkä miehenalku aloitti kesän iloisin, mutta myös hiukan kaihoisin mielin. Yksi eskarikaveri muuttaisi toiselle paikkakunnalle ja yhteinen vietetty vuosi tallentui kaihoisaan mieleen.
Samoin Johanna-opettaja, joka oli vuoden ohjannut vilkasta ryhmää, tuntui tuosta nuoresta pojasta kovin läheiseltä. Huomasin todella, kuinka arvokkaina lapset kokevat läheiset sosiaaliset suhteet. Ja miltä ne polun haarautuessa tuntuvat. Mutta elämä kuljettaa. Eskari ja siellä solmitut läheiset suhteet tallentuvat jonnekin. Ehkä ne muistot auttavat joskus, jos polulla on kiviä. Ehkä ne ovat niitä elämän pieniä, mutta joskus tarpeellisia kolhuja.
Mutta jos elämä on joskus luopumista, on se myöskin iloa.
Ja niinpä kesä alkoi banaanipirtelöllä. Mutta se ei ollut ainoa lupaus. Se lupaus muistui lapsilla mieleen. Sai nukkua ihan missä huvitti ja niinpä taloon syntyi illan tullen, mutta auringon vielä paistaessa jokunen maja. Tuoleista ja lakanoista. Matto vain patjana.
Joku voisi luulla, että matto patjana tuo rauhattoman unen. Mutta minä luulen, että se ei olekaan niin, vaan vapaus antaa parhaimman unen.
Olen seurannut viiden lapsen kasvua ja pannut merkille erään seikan. Kaikki pyrkivät jossakin välissä itsenäisiin ratkaisuihin.
Ja eräs sellainen tapahtui viime syksynä. Kuopus ei halunnut mennä omaan sänkyyn. Hän halusi nukkua yksin salissa, ilman patjaa, vain oma tyyny pään alla.
Ja tiedättekö kuinka kävi?
Kolmevuotiaan anomus hyväksyttiin ja ilosta hihkuva kuopus kantoi tyynynsä tuohon suureen saliin. Ja nukkui jo muutamassa minuutissa suupielet korvissa.
Meillä on säännöt, mutta ei kovin ahtaat. Ja noista säännöistä voidaan tarpeen mukaan joustaa. Ja säännöt, mitkä äiti ja isä määrittelevät, eivät ole aina siksi ehdottomia. Lattiallakin saa siis nukkua, kunhan siihen on kysytty lupa.
Ja tuo lupa heltiää tilanteesta riippuen. Ja lupa lattialla, omassa majassa nukkumiseen oli kuulemma myönnetty, kunhan kesäloma alkaisi.
Miksipä ei. Ja niinpä lapset nukahtivat lattialle, kuka minnekin. Ja huomattavasti nopeammin ja helpommin kuin normaalisti.
Tänään ilmestyi Meidän Perhe-lehti ja artikkeli jostakin Huvikummusta. Tuntui jotenkin tutulta. Kuvatkin oli kuin meiltä. Loogisesti ja rationaalisesti ajateltuna sen ehkä jopa täytyi olla täältä. Ehkä sielläkin lapset saavat joskus nukkua lattialla? Luulen kyllä;)
Esikoinen, kolmatta luokkaa käyvä tyttönen kantoi viimeviikolla koulusta kotiin lappusen, hymy korvillaan. Koulussa olisi kuulemma joku talentti esitys. Saisi tehdä mitä haluaisi.
Aikoi tuo tyttö ensin laulaa, mutta päätyi lopulta vaijerilla kävelyyn. Vaan ei kuulemma koululla ollut vaijeria.
Lupasin kuvata videon vaijerilla kävelystä, jos koululta löytyisi laitteet, jolla tuo vaijeri sitten heijastettaisiin tyttöineen koulun seinälle, niin eiköhän sekin onnistuisi.
Kuvasin nopeasti muutaman otoksen temppuiluista ja lupasin tehdä niistä pariminuuttisen videon.
Ja muistin sen tietysti vasta yömyöhällä. Niinpä toissayönä, noin kello kolme, oli nopeasti yhteen liitettyä päivän temppuilua.
Musiikki löytyi Huvikummusta. Kello on taas kohta jo kaksi yöllä. Lapset nukkuvat sikeästi, kuka milläkin matolla ja varmasti nähden kauniita unia, jotka ehkä kertovat kesästä.
Huomenna syödään vesimelonia. Ehkäpä pöydän alla.
Hauskaa kesän alkua joka ikiselle! :D
