Se sopiva tyyli millä minkäkin asian esittää, on aina toisinaan haastavaa. Pyrkimyksenä olisi kirjoittaa asioita humoristisesti, yksinkertaisesti ja hiukan kärkkäästi, mutta kirjoittaessa joukkoon ujuttautuu helposti liian hienoja sanoja, sanontoja, pohdintaa ja ajatus soljuu ihan omille poluilleen.
Fiksua ajattelua eli filosofiaa ja tietoa on maailma täynnä.
Minulla ei ole tarvetta olla mikään kansankynttilä tai esittää olevani fiksumpi kuin olen.
Minä luen pureskeltua tietoa, pureskelen sitä lisää ja sylkäisen toisinaan ulos, mutta minun tehtäväni ei ole tarjota kenellekään valmiiksi pureskeltuja totuuksia. Päinvastoin jokaisen on pureskeltava itsenäisesti se tieto minkä saa. Ja kaikkeen tietoon on hyvä oppia suhtautumaan pienellä kritiikillä.
Kansankynttilöitähän on jo riittävästi.
Nyt nuo iloiset kansankynttilät pyrkivät varastamaan minulta mielikuvani kulttuurin ja muokkaamaan identiteetistäni sellaisen, kuin sen heidän mielestään pitäisi olla.
Ja koska tasa-arvoisessa maailmassa eletään, niin tottakai minun tulisi omaksua heidän tapansa ja ajatuksensa toimia ja ajatella. Sitähän on demokratia ja sananvapaus?
Mutta kun minuudessani asustelee pieni änkyrä. Vaikka minuuteeni on pesiytynyt joskus lapsuudessa kiltteys ja sinisilmäisyys, on se luonteeseen pesiytynyt änkyrä myöskin kuiskimassa korvaan, että maailma ei ole sinisilmäisiä varten. Se tekee kysymyksiä Onko näin ja miksi?
Se minuuteni änkyrä heittelee keppejä jäälle, kokeillen kestääkö jää astumista.
Monesta ajatusten viemäristä, kuulee hienoja ohjeita mitä kulttuuri ja identiteetti on ja mitä sen tulisi olla. Mikä on oikeaa kulttuuria ja mikä väärää.
Minusta kulttuuri on aina hienoa, on se suomalaista tai afrikkalaista, jos se ei sorra muita tai korota itseään jonkun tunkion päälle.
Kulttuuri on kansakunnan identiteettiä.
Minä tykkään pohjata omaa identiteettiäni suomalaiseen kulttuurin. Mutta tiedän aivan hyvin että naapurin käsitys kulttuurista on erilainen. Minulla ei ole tarvettaa taittaa peistä kumman näkemys olisi parempi. Asia kun ei ole suoraan verrattavissa.
Suurimpia vapauksia maailmassa on ajattelun ja sananvapaus. Ja tuolla suurimmalla vapaudella uskallan sanoa että invapaikalle ajavat, prässihousuissa s-marketissa mölyävät eivät edistä omaa kulttuurista hyväksyntää. He tarkoituksella halveksivat kanssaihmisiä.
Olen sitä mieltä että joka kulttuurissa on hyvät ja huonot puolet. Se että joku haluaa näyttää ne huonot puolet, vailla minkäänlaista itsekriittisyyttä, on oma häpeä. Ei se ole rasismia. Ja eniten he käytöksellään aiheuttavat ongelmia itselleen ja omilleen.
Mutta askel siihen taiteeseen:
Jos minä satun tykkäämään vanhasta kirkkotaiteesta, niin ei se kamalan kaukana ole siitä oikeiden taiteilijoiden kirkkovenetaiteesta.
Kirkkovenetaide on vuosituhansia vanhempaa kuin se kirkkotaide mistä minä pidän. Se että joku pitää modernina tai postmodernina tuotoksenaan piirrostaan kirkkoveneestä, on ihan oikeutettua. Kyllä ihminen on tykännyt samoista jutuista melko pitkään.
Kauneuskäsitykset on aina hyvin yksilöllisiä.
Kauneuskäsityksemme on aina joltakin lainattua. Meillä on taipumusta pitää kultaisen leikkauksen suhteista, koska se on luonnossa esiintyvä suhdeluku. Meillä on taipumusta kiinnittää huomio ristiriitaisuuksiin, jotka sotivat tuota kultaisen leikkauksen suhdetta vastaan. Häiritsevät asiat sopivassa suhteessa tuovat suolan sinne keittoon.
Taide ja ajattelu on rajatonta.
Kolmas ja tärkein seikka kauneuden maailmassa, tulee psyykestämme. Se on sosiaalisen lauman menestyksen elinehto. Se on usko auktoriteetteihin.
Milgramin koe ei oikeastaan ole yllätyksellinen. Se on traagisella tavalla esitetty totuus ihmisestä.
Asian on pakko olla juuri niin, ellei sosiaalinen ryhmä ole diktatuurisesti johdettu.
Myös kauneuskäsitykset muuttuvat ja elävät. Auktoriteettien ja esikuvien jälkeen.
Se mikä oli muotia 80-luvulla, oli jotakin aivan kauheaa 90-luvulla, mutta hetki vain, ja taas se kauhea aika palaa.
Kyse on yksinkertaisesta markkinointipsykologiasta.
Aivomme toimivat siten, että jos jotakin asiaa toistetaan riittävästi, ja vieläpä jos asian esittää auktoriteetti, muokkautuu mielemme pitämään siitä. Pidimme siitä tai emme.
Kalat nappaavat koukkuun jos siinä on mato. Ihminen nielaiseen koukun siimoineen ja vapoineen, jos vain sille sanotaan että kyllä siinä on mato. Et vain huomaa!
Mutta silmämme ja mielemme pitävät tuosta luonnon matemaattisesta arvosta luonnostaan.
Usein taide- ja muotimaailman keskiössä elävät tuomitsevat sen reunamilla elävät huonoiksi ymmärtämään mikä on ”oikea kauneuskäsitys”. Siitä poikkeamista pidetään sivistymättömyytenä.
Kyse on ehkä sivistymättömyydestä, sillä tuo joukko ei ole aktiivisesti pyrkinyt sille Milgramin asettamalle paikalla.
Kritiikki on pyrkimystä katsoa asioita toiselta kantilta.
Taide on myös kritiikin väline ja taiteella voidaan myöskin visuaalisen mielihyvän lisäksi tuottaa kritiikkiä ja luoda uusia uria ja tuulia, eli ruokkia luovuutta.
Se on osa mielipide ja ilmaisuvapautta.
Nyt kun on kohistu onko moderni tai postmoderni taide hyvää, niin mielestäni jokainen kantaa ottava taho liikuttelee huulian ihan huvin vuoksi, unohtaen ylipäänsä mitä taide tai taidesuunnat on.
Jo aikaa sitten postmodernista taiteesta ollaan siirrytty eteenpäin(noh 80-luvullahan se kai vasta alkoi?). Kaikilla kulttuurin aloilla. Ehkä jotkut jälkijättöiset taiteilijat ja ajattelijat elävät jotakin modernia tai postmodernia aikaa, mutta eipähän tuo ole muiden ongelma jos joku haluaa jäädä paikalleen.
Itse pidän valtavasti taiteen kultakauden, eli kansallisromantiikan ajan taiteesta. Tiedän ihan tasan tarkkaan mikä on lainattua ja niin edelleen. Entäs sitten? Se on kaunista!
Aivan yhtälailla pidän Kiasman arkkitehtuurista, mutta ymmärrän myöskin kritiikin sitä kohtaan.
Minulla raja taiteen hyväksynnässä kulkee kuitenkin viimeistään siinä Teemu Mäen kissantappo- ja masturbaatiotouhuissa. Olkoonkin niin että se yritetään syöttää osana kriittistä ja omituista performanssia, ei se mielestäni eroa juurikaan 10-vuotiaan kyvystä piirtää koulun vessanseinään niitä kirkkoveneitä.
Mutta kuten tuossa mainitsin, jos minä tykkäänkin esimerkiksi kirkkotaiteesta, niin ei se kirkkovenetaide ole kaukana siitä. Me ihmiset kasvamme eritavalla, ja joku voi jäädä koukkuun siihen kirkkovenetaiteeseen(tai voihan kyse olla kouluajan nostalgiasta??). Markkinavoimat nykyään pyrkivät voimistamaan tuota ihmisen luontaista viettiä.. Se on se pohjimmainen alkukantaisuus, joka meitä ajaa eteenpäin!
Mutta jätetään kissat ja lapset rauhaan aikuisten maailmasta!
Nautitaan kulttuurista ja taiteesta, sekä ollaan ylpeitä suomalaisuudestamme ja kokemastamme kulttuuri-identiteetistämme!
Ja muistetaan samalla että nigerialaisilla on varmasti oikein hieno kulttuuri myös, mutta he voisivat tarjota suurelle yleisölle sitä parempaakin osaa kulttuuristaan, kuin ne surullisen kuuluisat kirjeet!
Se ei varmasti ole monenkaan mielestä oikeata nigerialaista kulttuuria, mutta ne kirjeet on näkyvin ja tunnetuin osa. Markkinoinnilla pyritään usein mielikuviin. Se ei välttämättä ole kuluttajan vika jos mielikuva on väärä!
Minulla on 1800-luvun puukko Namibiasta, Ambo-kansalta.Se on koruveitsi (omuele guosipika), joita annettiin arvonmerkiksi sotilaille, paimenille ja muille ansioituneille kansalaisille. Se on ollut aikanaan kunniamerkki kantajalleen. Samoin tyttärelläni on kummisedän Afrikasta tuoma Nooan arkki eläimineen. Ne ovat äärimmäisen hienoja paloja afrikkalaisesta kulttuurista!
Olkoon kukin onnellinen ja iloinen omasta identiteetistään ja kulttuuristaan, mutta muistakoon katsoa välistä itsekriittisesti siihen omaan identiteetin peiliin!
Kuvassa Omuele Guosipika
Kuva Nooan arkista eläimineen. Kaikkia arkkiin kuuluvia eläimiä en löytänyt, mutta joku kumma kutina on, että syyllistyin kuvatessani tahtomattani johonkin rikolliseen. En kyllä keksi mihin?
