Luovuus on aidan yli kiipeämistä, vaikka valmis porttikin yleensä löytyy. Ja jos porttia ei ole, niin onhan meillä insinöörejä jotka sen rakentavat.
Jos luovuutta ei kitketä lapsuudessa, johtaa se pian anarkiaan, jossa kukaan ei käytä porttia.
Luovuus on ihmisen suurin pahe.
Ja miksi luovuus on niin vahingollista ja tuomittavaa? Jokainen fiksu ihminen tietää, tai ainakin hänen tulisi tietää, että yhteiskunta rakentuu järjestykselle. Maailma on matemaattista kuvaa, jossa on tiukka säännöllisyys ja säännöt.
Jokainen tietää että aina jos on aita, on siinä myöskin portti tai aukko, josta kulkea.
Onneksemme lehmät eivät ole luovia, ja siksipä ne eivät hypi aitojen yli, saati lennä!
Ne syövät iloisina ruohoa!
Luovuutta on monenlaista. Se ilmenee taiteissa, vaikkapa musiikissa, arkkitehtuurissa, kirjallisuudessa, mutta myöskin niinkin yksinkertaisessa asiassa kuin hampaiden pesussa.
Lukeminen ja ajattelu ovat sellaisia asioita, jotka saattavat johtaa luovuuden käyttöön. Ja siksi onkin äärimmäisen vahingollista että maailmasta löytyy kirjoittajia, jotka uskaltavat ajatella ja kirjoittaa ajatuksiaan.
He eivät tiedä että maailma on viisaita ihmisiä täynnä ja meidän tulisi kuunnella heidän lausuntojaan.
Yksi kirjoittaja, aidan yli kiipijä, jota suuresti vihaan, on Ruukinmatruunana esiintyvä täti joka kirjoittaa, mitä nyt milloinkin kirjoittaa.
Hyvin vahingollista on, että hän usein myöskin tietää ja yhdistää tietoa, luoden niistä ajatuksia ja päätelmiä. Hän ei kykene havaitsemaan sitä porttia, josta kaikkien tulisi kulkea. Sitä porttia, joka aidassa jo on. Sitä että meillä on jo viisaita ihmisiä, jotka kyllä kertovat kuinka asiat oikeasti ovat!
Toisekseen hän on nainen, ja minun luonnon etuoikeuttamana miehenä on äärimmäisen vaikea kuvitella että naiselle annettaisiin oikeus luovuuteen ja ajatteluun.
Mutta jatkakaamme matkaa luovuuden alkulähteille! Missä tuo vahingollinen ominaisuus on sai alkunsa?
Meidän on syytettävä siitä historiaa, sillä se on ominaisuus, jonka on täytynyt syntyä tuhansia ja taas tuhansia vuosia sitten. Jossakin hämyisessä luolassa. Onneksemme olemme vihdoin saapuneet nykyaikaan ja tuo menneisyyden ja alkukantaisuuden riippakivi on syytä purkaa ja kitkeä.
Ehkä se menneisyyden Jorma, tuo metsäisten salojen alkukantainen olio, tarvitsi luovuutta?
Tuossa jo aiemmin pohdin, kuinka ihminen ei ole kovinkaan vikkelä, eikä juuri kovinkaan vahva, paitsi tietysti minä. Koska tuo Jorma oli hidas ja heikko, tarttui tuohon mieheen sairaus nimeltä luovuus, eikä päästänyt irti.
Meillä kaikilla on pääkoppa. Siellä tekee työtään sellainen matemaattinen laskukone. Se säilöö tietoa ja kokemuksia, ja jos me joskus jotakin tietoa tarvitsisimme, prosessoi tuo laskin tietoa ja sylkäisee se sen rationaalisen tiedon ulos. Kenellä nopeammin, toisella vieläkin vikkelämmin. Yleensähän tietoa ei mihinkään tarvita, sillä viisaat miehet tietävät kaiken.
Maailma siis koostuu tiedosta ja loogisuudesta. Metsässä on joko puita tai sitten se ei ole metsä.
Mutta tuo Jorma, joka eli ennen kirjoitustaitoa, ei tiennyt loogisuudesta yhtään mitään. Hän oli puolustuskyvytön tuota luovuuden sairautta vastaan.
Koska häneltä puuttui tietoa, ei hän osannut kirjoittaa, ei lukea, ei rakentaa auraa, saati traktoria tahi pilvenpiirtäjää.
Niinpä hän rakenteli puunuijia. Koska hän samoili metsissä, oli hänellä pääkopassaan jonkinlainen kartta, jossa polkuja.
Luovuutta ei oikeasti tarvita yhtään missään, mutta kävi niin että samoillessaan jossakin metsässä, kadotti Jorma nuijansa.
Looginen ja fiksu ihminen tietää että nuijia saa vuolemalla puusta, ja polkua seuraamalla saa rautakaupasta Fiskarsin kirveitä. Koska Jorma oli metsässä, kadotti nuijansa, mutta pääkopan kartta ei neuvonut polkua rautakauppaan, oli Jorma aseeton mies. Puolustuskyvyttömän miehen kimppuun hyökkäsi paha sairaus, luovuus, ja niinpä Jorma rakenteli kivikirveen, joka on ensinnäkin huono, mutta myöskin vahingollinen kapistus. Mutta hän poikkesi polulta!
Siitä lähtien, ellei jo sitäkin ennen, ihmisen mieleen syöpyi sairaus, joka luovuutena tunnetaan.
Luovuus on taipumusta tehdä asioita eritavalla. Kysyä ”miksi?” ja kokeilla.
Se on täysin umpimielinen virus, joka pyrkii valtaamaan meille luontaisesti kuuluvien aistien paikan, ja korvaamaan reaalielämän kaikenlaisilla höpöhöpöjutuilla.
Ihmisellä on siis aistit. On näköaistia, kuuloaistia, hajuaistia. Ja nuo aistit asettavat meille elämän rajat. Olemme aistiemme vankeja.
En millään viitsisi alkaa pohtimaan mitään empiiristä tutkimustietoa, mutta empiirisesti todettu asia on suunnilleen sitä, että olemme saaneet männynkävyn käteen ja todenneet sen näkö ja hajuaistillamme ja hihkaisseet: Hei, on se männynkäpy!
Jos olisimme jalattomia, kuten delfiinit, emme pystyisi tutkimaan empiirisesti männyn käpyjä, eikä se silloin olisi männynkäpy.
Koska delfiineillä ei ole jalkoja, ei ne ole luovia.
Luovuudesta on saattanut joskus muinoin olla jossakin tilanteessa jopa hyötyä, mutta nykyään kun tiedetään jo kaikki, on luovuus lähinnä ongelma.
Sen tietävät kaikki vapaa-ajattelijat. Vapaa-ajattelijat on ryhmä rationaalisesti fiksuja ihmisiä, jotka pyrkivät irtautumaan meitä vaivaavasta menneisyyden viruksesta. Kuten nimi ”Vapaa-ajattelijat” kertoo, rakentuu se sanoista ”vapaa” ja ”ajattelu”. Lyhyesti ymmärrettynä he ovat vapaita ajattelusta. Vapaita luovuudesta.
Jos kirjoittaisin asiablogia, pyrkisin jakamaan neuvoja kuinka tuo luovuus saadaan tapettua!
Mutta se pieni rikollinen luonne ruokkii mieltäni, saattaen minut ja teidät turmion tielle. Jos se luovuus johtaakin anarkiaan, aitojen ylihyppelyyn ja kaikkeen sellaiseen mikä on vahingollista, olen siihen teitä yllyttämässä!
Ehkä luulet että et ole luova? Minä väitän toista. Minä luulen että tuota sairautta ei niin vain tuhotakaan, vaan se on sinulla! Se on kätköissä, muttet rohkene sitä käyttää!
Minä uskon että sinä olet luova! Oletko koskaan kysynyt kysymyksen miksi? ”Miksi”, on sana joka paljastaa luovuuden. Luovuus pystytään ajamaan piiloon nauramalla kysymykselle. Luovuus piiloutuu pelon keskellä.
Luovuus, hulluus ja tyhmyys kulkevat usein käsikädessä. Joskus luovuuden ja hulluuden välille on vaikea vetää rajaa.
Lapset ovat usein hyvin luovia. Ainakin pojista suurin osa on joskus kulkenut ikkunan kautta ulos.
Kaikki järkevät ja fiksut ihmiset tietävät että aina löytyy ovi josta kulkea. Luovuuden sairaus käskee joskus kulkemaan ikkunasta. Helpoin tapa tappaa tuo luovuus, on ruoskia se pelon taakse piiloon. Eipähän poika enään kulje ikkunasta!
Toisaalta näin pieneen rikosteluun ihmisiä yllyttävänä en koe ikkunasta hyppelyä kovinkaan vakavana. Ellei siitä aiheudu todellista vaaraa kenellekään.
Nimittäin yleensä pojat pian huomaavat että ovesta on huomattavasti helpompi kulkea kuin ikkunasta ja he siirtyvät tekemään jotakin muuta ilkeyttä. Luovuus paljastuu tyhmyydeksi, mikäli näin ei tapahdu.
Mutta sinä olet luova mikäli edes joskus mietit ”Miksi?”, ja saat siihen sellaisen ratkaisun, mitä et ole ennen huomannut.
Mutta luovuus liittyy aina tekemiseen ja ajatteluun. Jos lopetat tekemisen ja ajattelun, tai mahdollisesti pelkäät että joku pitää sinua typeryksenä, luovuutesi kuolee.
Silloin vain myötäilet muiden ajatuksia!
Jatka siis ajattelua, kyseenalaista ja älä koskaan välitä vaikka olisit joskus väärässä! Kaikki ovat joskus väärässä, eikä vääriä ajatuksia ole!
Minäkin olen monesti väärässä, mutta tärkeintä ei ole olla aina oikeassa, vaan tärkeintä on ajatella!
Ryhdy siis sinäkin pieneksi rikolliseksi ja ryhdy ajattelemaan!
Mutta muista!!!
Sillä hetkellä kun tiedät varmasti olevasi oikeassa, olet hyvin todennäköisesti väärässä!
Tässäpä kuva jonka 4-vuotias tyttäreni piirsi. Kuvassa pitäisi olla isä, keskellä piirtäjä itse ja äiti, mutta koska kuvaa on piirretty luovuuden sairauden vaivaamana, ei se muistuta lainkaan heitä. Lähinnä viivoja sinne sun tänne.
Hyvä Ruut:)
VastaaPoista