Otin näppäimistön karkeisiin käsiini ja raapustin vastauksen I.
Tiesin kuinka byrokratia toimii ja arvasin että sieltähän tulee uusi kysely ja entistä monimutkaisemmalla kielellä.
Ja näin kävi, mutta jokin yllätti. Uusi kysymys tuli sähköpostilla ja hyvin selkeänä.
Se meni jotakuinkin näin:
Kiitokset vastineestasi ja ymmärrän kyllä huumoria...
Vastaajana oli ylipoliisisetä, joka selkeästi omasi elämänkokemusta ja oli ymmärtänyt asiakaspalvelun tärkeyden. Niinpä hän jatkoi:
...omaatte selkeästi normaalia suomalaista paremman kirjallisen annin...
Ihminen on hassusti rakennettu. Kun heittää kepillä, se puolustautuu usein hyökkäämällä. Kun valelee hiukan hunajaa, leppyy kiukkuisinkin karhu.
Ja niinpä tuo ylipoliisisetä tarjosi samalla minulle ruusuja, kysyen uutta vastinetta. Lyhyttä ja ytimekästä, joka sisältäisi vastaukset seuraaviin kysymyksiin:
- ammatti / toimenkuva työssä
- työmatkoihin tarvittava oman ajoneuvon käyttö
- työssä tarvittava ajoneuvon / ajoneuvojen käyttö
- muuta ns. pakollista ja välttämätöntä ajoa
mihin ajokielto johtaa, ajokiellon merkitys käytännön järjestelyissä, korvaavan työn mahdollisuus
Osasinkin siis odottaa uutta vastinepyyntöä. Ja kuten shakissakin, omaa siirtoa tehdessäni mietin kuinka vastustaja siihen reagoi, ja minkälaisia mahdollisuuksia se minulle seuraavalla vuorolla avaa?
Koska tiedän että pääosa poliiseista on varsin fiksuja, osasin odottaa myöskin tuon kaltaista siirtoa.
Poliisin agressiivinen siirto olisi ehkä avannut enemmän mahdollisuuksia tehdä hauskoja siirtoja, mutta peliä pelattiin herrasmieshengessä.
Ja koska peli eteni hyvässä hengessä, en aikonut kaivaa kuoppaani kohtaan, jossa vastapuoli varmasti jonkun väärinymmärtäjän tulkinnan mukaan haukkui suomalaiset huonoiksi kirjoittajiksi.
Toisaalta peli ei myöskään edennyt. Minulle oli alunperin ehdotettu sopuratkaisua, 6 viikon kotiarestia. Agressiivisella pelillä olisin voinut saada 8 viikkoa, ja herrasmiespelissä 4 viikkoa.
Mutta tylsä peli on tylsää ja ajatuksenani oli tehdä yllättäviä siirtoja.
Asun syrjässä, keskellä kaikkea kivaa. Täällä, matkojen päässä, ei julkinen liikenne kulje ja auto on melko välttämätön.
Ilman autoa saattaa kuolla nälkään, ja jos kauppaan lähtee aamulla kävellen, keretäkseen illaksi taas kotiin, sudet taatusti syövät sinut matkalla.
Elämä täällä on julmaa ja ankaraa, joskin aurinko paistaa aina, ja niinpä auto ja internet on portti ulkomaailmaan. Meillä ei ole lehmiä, mutta lapsia kyllä, ja niinpä maitoa joutuu hakemaan joka päivä ainakin kolmisen kertaa kaupasta.
Kävellen, jos sudet eivät matkalla minua söisikään, tuottaisi maidonhakureissut yllättäviä ongelmia.
Mutta luovuus on ihmiselle tuikitarpeellinen ominaisuus.
Niinpä ajattelin kuitata vastauksessani kotiarestista aiheutuvat ongelmat mitättömiksi. Minäpä hankin lehmän ja kunnon kirkkoreen, jota vetämään kelpo ruunan. Kerronpa vielä hankkivani 3D tulostimen, jolla leivän ja työssäni (ikkunanpieliä) tarvitsemani laudat ja maalit saan näppärästi printattua kotisohvalle.
Vastaukseni loppuun ajattelin sijoittaa pienen ansakuopan.
Imurikauppiaat käyttävät tuota ansakuoppaa usein hyvällä menestyksellä.
Ensin asiakas saadaan nyökyttelemään hyvien juttujen parissa. Lopulta isketään haastava isku, jota on vaikea vastustaa.
Se perustuu ihmisen psyyken hassuun toimintaan. Meistä kukaan ei halua olla tyhmä.
Niinpä imurikauppias ei aluksi ole myymässä meille mitään. Se vain esittelee, kertoo hyviä juttuja, joille me nyökyttelemme. Jutut eivät liippaa asiakasta kovinkaan läheltä ja tarkoituksena on aluksi vain saada asiakas nyökyttelemään sillä kohtaa, kun kerrotaan se kohta, jossa joku totaalinen tollo jätti imurinsa ostamatta.
Kun hiljaa nyökkäämme tuohon, tulee viimeinen isku, eli kysymys: Eikö ollutkin käsittämättömän tyhmä tyyppi? Onneksi me emme ole niin tyhmiä ja sinä ainakin olet todella ajatteleva tyyppi!
Silloin me olemme pudonneet monttuun, sillä me olemme hiljaa myöntäneet että vain tyhmä ei osta imuria, ja meidän päällemme on valeltu hunajaa kertoen että mepä olemmekin fiksuja!
Montako imuria pistetään pakettiin?
Tuo taktiikka ei mielestäni ole reilua, mutta ajatukseni oli silti kokeilla sitä poliisiin. Suomessa toimii vallan kolmijako, jossa eduskunta toimii lainsäätäjänä, poliisi valvoo ja oikeus jakaa tuomioita. Tässä ratkaisussa poliisi toimi myös tuomion jakajana. Tuomion jakaja joutuu pohtimaan mitä lainsäätäjä on lakia laatiessaan tarkoittanut.
Ajatukseni oli sanoa suoraan että lainsäätäjä on halunnut rangaista tällaisista teoista, ja vedota lopuksi päättävän poliisin oikeudenmukaisuuteen. En siis olisi yrittänytkään puolustautua, vaan vedota päättävän poliisin viisauteen. Siihen että hän varmasti tietää mikä on oikeudenmukainen ratkaisu. Mikä on oikeus ja kohtuus.
Poliisikin on vain ihminen joka tekee virheitä. Niinpä se että myönnän tehneeni inhimillisiä virheitä ja vetoan siihen että minut tuomitaan juuri sillä ankaruudella, minkä lainlaatija on inhimillisistä virheistä säätänyt, olisi saattanut tuomion jakajan uuteen tilanteeseen.
Kaikki vaihtoehdot sotisivat oikeudenmukaisuutta vastaan.
Toisaalta ajatus soti omaa moraaliani vastaan. Mielestäni hyvän imurin voi ostaa prismasta ja kaiken kaupan tulisi perustua vain tarpeeseen. Pelin pitäisi olla reilua, ilman mitään huomaamattomia verkkoja mihin sotkeutua.
Mutta huumori ei maksa mitään. Toisaalta olen itse perin kyllästynyt siihen että tärkeintä ei ole se että teet jotakin, vaan tärkeintä on että selviydyt niistä solmuista, joita tiellesi lasketaan.
Usein puhutaan että kansa ei ymmärrä politiikkaa ja politiikka ei ymmärrä kansaa. Onko valtio ihmistä varten vaiko ihminen valtiota varten?
Tuo kysymys on karannut hyvin monelta päättävältä taholta.
Mutta niitä solmuja mitä tiellemme lasketaan on joskus vaikea avata. Laki ja asetukset on hyviä ja tarpeellisia, mutta joskus soisi päättäjille ymmärrystä miksi lakeja ja asetuksia laaditaan.
Ja porkkana on yleensä parempi kuin keppi.
Vaan ajattelinpa turvautua huumoriin. Ajattelin syyllistyä vieläkin suurempaa rötökseen. Lahjontaan.
Suoranaista lahjontaa ei Suomessa onneksi esiinny, mutta kaikenlaisten lehmänkauppojen tekeminen on melko yleistä, varsinkin politiikan teossa.
Jospas tarjoaisin 4 viikon kotiarestista koko poliisilaitokselle tuplajuustohampurilaiset Seinäjoen Abc:llä? Kuudesta viikosta tavalliset juustohampurilaiset ja kahdeksasta muumitikkarit? Mikäli kortti säilyisi omassa taskussani tarjoaisin hymyn ja iloisen mielen.
Tuossa ratkaisussa olisin aina voittajana.
Olisi hienoa kertoa kuinka onnistuin lahjomaan poliisin tarjoamalla koko poliisilaitokselle juustohampurilaiset.
Mutta pohdiskelin asiaa liikaa ja kävin taistoa omaa moraaliani vastaan. Aika riensi ja omissa ajatuksissani tuon vastineen viimeinen jättöpäivä oli tiistaina 15.helmikuuta.
Olin kirjailemassa vastinettani, kun avasin internetin ihmeellisen sähköpostilaatikon. Siellä odotti jo asian ratkaisu.
Poliisi oli päättänyt että he eivät kaipaa korttiani, vaan saan säilyttää sen omassa taskussani.
Asia ratkaistiin siis tuolla alkuperäisellä vastineellani. Liekö asiaan vaikuttanut seikka, että vaimoni ei ole erityisen pahapäinen, eikä kotiaresti olisi silloin rangaistus ollenkaan?
Joka tapauksessa kiitokset Seinäjoen poliisille!
Hymyillään kun tavataan! Ja ajellaan varovasti.
Kuva on Suomenlinnasta. Siellä on avovankila, jonne minäkin olisin varmaan joutunut yrittäessäni lahjoa poliisia. Maailma olisi ehkä näyttänyt iloisen vaaleanpunaiselta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti