Unelma

Olin joskus pikkupoika ja minulla oli unelma!
Kaikki ovat joskus pieniä ja kaikilla on unelmia. Niin ainakin pitäisi.

Tuo pikkupoika oli lukenut Rasmus Nallea.
Tuossa tarinassa Rasmus Nalle ystävineen rakensi laivaa. Laivanrakennus oli helppoa. Äiti paistoi hänen ystävilleen pannukakkuja sillä välin kun ystävykset sahasivat, naulasivat ja lopulta asettivat puisen tynnyrin savupiipuksi.
Kun laiva oli valmis he lähtivät seikkailuun.

Minä unelmoin. Unelmoin rakentavani samanlaisen laivan ja lähteväni joskus itsekin seikkailuun.
En muista omaa ikääni, mutta sen vieläkin muistan, että tuo laiva oli helppo rakentaa.
Ensin etsittiin kölipuu. Tuon päälle naulattiin kärrynpyöristä tehdyt kaaret. Seuraavaksi runko vuorattiin muutamalla laudalla. Kansi, hytti ja lopulta puutynnyreistä tehdyt savupiiput.
Ja silloin olisi oma laiva valmis seikkailuun. Luulin että elämä on tekemistä, elämä on seikkailua, elämä on vapautta.

Eilen, kun aloittelin tätä kirjoitusta, jostakin kuului hento ja iloinen ääni-
- Äiti, Katso! Tein sulle auringon!
Sitten ääneen livahti pientä epätoivoa: - Äiti, ne tippuu!
Kuului äidin ääni: - Onpa se hieno!
Kannustusta seurasi kysymys: - Millä ne on kiinnitetty?
Syljellä, vastasi tuo hento ääni.

Tässä kohtaa kaikuu usein monen nauru. Tässä kohtaa asettuu tarinaan aina hölmöys!
Eihän mitään voi kiinnittää syljellä?

Tyttäreni, viisi kesää nähnyt hymyilijä oli siis leikannut äidille auringon. Säteet oli kiinnitetty syljellä. Mutta mitä vastasikaan äiti?
- Se on tosi hieno! Kiinnitetään säteet yhdessä liimalla, silloin ne pysyy! Jatkui äidin ääni.

Kaikilla pitäisi olla unelma. Unelmat eivät aina toteudu, jos koskaan. Joskus nuo unelmat on liimattu syljellä. Mutta ilman unelmia, ei ole huomista.
Syljen kastelemat auringonsäteet kiinnitettiin uudelleen liimalla. Yksi kaunis aurinko oli tehty, eikä kukaan voisi puhaltaa sen säteitä pois.

Mutta astutaan mielikuvissa hetkeksi toiselle mantereelle.
Usa on monessa suhteessa ristiriitaisuuksien maa. Mutta mikä yhdistää kaikkia amerikkalaisia, ja mikä yhdistää Amerikan Yhdysvaltoihin pyrkiviä ihmisiä?
Unelma!

Yhdysvallat sai alkunsa vapaudesta, toivosta parempaan huomiseen ja lujasta työstä. Ja tuo vapaus ja unelma elää siellä edelleen. Jokainen amerikkalainen on omalla tavallaan nationalisti. He nostavat tilanteessa kuin tilanteessa maansa lipun ylpeänä kohti korkeuksia. Sillä on vahva symbolinen arvo. Se on merkki vapaudesta, unelmasta.
Ehkä tuo amerikkalainen unelma on usein kiinnitetty syljellä, eikä nuo säteet tule koskaan pysymään. Mutta silti jokainen uskoo siihen. Se on tärkeintä, uskoa unelmaan ja kiinnittää ne aluksi vaikka syljellä. Ehkä joskus löytyy liimaa, joskus ei, mutta ilman unelmaa ei tarvita edes liimaa.

Palatkaamme takaisin tänne vanhalle mantereelle. Onko meillä Unelma?
Euroopan Unioni syntyi unelmasta. Se oli unelma paremmasta Euroopasta. Suomi itsenäistyi yhteisistä unelmista, sodanjälkeinen maa rakennettiin kovalla työllä ja unelmista. Yhteistyöllä.
Mutta mitä tapahtui sitten?

Moni unelma on toki liimattu syljellä.
Mutta harva etsii edes liimaa. Kaikki ovat keskittyneet tasoittamaan tietä, niin ettei kukaan erehtyisi kiinnittämään Unelmiaan syljellä. Kaikkialle rakennetaan säännöstöjä, hullua byrokratiaa, virastoa ja konttoria, joiden tarkoitus on tasoittaa polkuja, ettei vain kukaan liimaisi säteitä syljellä. Mutta nuo tyhjänpohtijat ovat ryhtyneet pohtimaan kaikkea millä muulla tapaa voidaan säteet kiinnittää heidän mielestään väärin. Niinpä aikaa haaskataan täysin hukkaan. (Ehkäpä joskus vielä kriminalisoidaan sakset ja sylki?, kuittaa Narri tähän väliin)
Ja se vaivaa Suomea. Se vaivaa Eurooppaa.
Kyynisyys ja itsekkyys vie kaikkea eteenpäin. Kaiken takana täytyy olla ehdoton varmuus, ettei säteet vain tipu. Siksi Eurooppa ja Suomi on pysähtynyt. Täällä ei ole Unelmaa. Täällä pyritään tuhoamaan unelmat. Eihän ne kuitenkaan onnistu. Kaikki odottavat että joku muu tekee, mutta kuka rakentaa?
Onko niin että hölmöys on vanginnut aikuiset ihmiset? Onko syntynyt tarve löytää lapsi joka toteaa ettei Kuninkaalla ole vaatteita?

Mutta minulla on edelleen Unelma. Se sama pikkupoika, joka aikanaan unelmoi rakentavansa joskus laivan, ja joskus astuvansa seikkailuun, on rakentanut unelmaa.
Elämä on seikkailu. Ehkäpä jo purjehdin Mary-laivalla Rasmus Nallen tapaan?

Monta kertaa olen kiinnittänyt säteet syljellä. Liian monta kertaa olen kysynyt neuvoa ja saanut vastaukseksi naurua. Ei säteet voi pysyä syljellä!
Liian monta kertaa olen saanut kuulla ettei tuon laivan rakennus olekaan niin helppoa. Liian monta kertaa kölipuuta etsiessäni olen kuullut ettei se noin onnistu! Tarvitaan jotakin muuta.
Liian monta kertaa asettaessani puisia tynnyreitä savupiipuiksi on kaikunut nauru.
Liian monta kertaa kukaan ei ole vastannut kysymykseen, mikä toimii paremmin savupiippuna kuin puutynnyri? Liian moni huutaa että ratkaisu on väärä ja huono. Liian moni sanoo tietävänsä, mutta liian monella tuo ”tieto” kätkeytyy nauruun.
Eivät he oikeasti tiedä. Ei heille ole merkitystä sillä, mikä on se oikea ratkaisu. Heille on vain tärkeintä huutaa ja mölytä! Vailla yhtään minkäänlaista tietoa, kunhan saavat huutaa tunkion päällä, sen korkeimmalla kohdalla.
Roskasakki on pukeutunut asiantuntijoiksi ja keikareiksi, joita ihmiset uskovat. Vai uskovatko?

Mutta minulla on edelleen unelma. Monilla on unelmia. Kaikilla on Unelmia! Mutta liian monella ei ole rohkeutta liimata noita unelmia. Moni pelkää kiinnittävänsä ne syljellä. Moni pelkää sanoa, ja kysyä. Ja vain siksi, ettei kukaan nauraisi.
Minä en!
Minä olen valmis iskemään ajokoiran tavoin jokaisen kylkeen, joka nauraa puiselle savupiipulle, mutta ei tarjoa tilalle yhtään mitään.

Olkoon tämä koko kirjoitus naiivia idealismia, olkoon niissä hiukan sylkeä, mutta; Ilman huomista ei ole tätäkään päivää! Ilman tätä päivää ei ole huomista, mutta ilman eilistä ei ole tätä päivää, eikä myöskään huomista!
Kaikki kytkeytyy yhteen, ja liimana on Unelma!

Mutta mikä onkaan tuo oma unelmani?
Palaan siihen myöhemmin kirjoittamalla sarjan kirjoituksia. Niitä on ainakin Perhe, Lapsuus, Vapaus ja tasa-arvo Aikuisuus, Rajat, Rakkaus, Arvot, Yrittäjyys ja tekeminen.
Kiireisenä noiden kirjoitusten aikataulu voi joustaa. Niin moni muu reaalielämän asia asettuu niiden edelle.
Samoin välillä voin ajautua muihinkin aiheisiin Pikkurikollisen ja Narrin asussa. Ja ehkäpä he auttavat minua lausumaan teräviä sanoja.

Samalla haastan jokaisen pohtimaan omaa unelmaansa. Onko se toteutunut ja mitä olisi tehtävä jotta se toteutuisi?
En pyydä ketään kirjoittamaan unelmistaan. Haastan jokaisen pohtimaan omassa mielessään, mutta ilahdun toki myös jokaisesta kirjoitetusta sanasta!

Tänään, tätä pikaisesti kirjoittaessani avasin uutisvirran maailmalta. Kirjoittaessani ajattelin pysyä kaukana itse asioista. Pohjustaen vain tätä seuraavaa kirjoitussarjaa.
Mutta jos lupasin käydä ajokoiran tavoin jokaisen, naurajan ja tyhjänpuhujan kylkeen, tahdon samalla nostaa lipun korkealle ja kannustaa sellaisia, joilla on Unelma!
Ja juuri samaa oli pohtinut Uuden Suomen blogisti Inna Patrakova kirjoituksellaan Lapset, vammaiset ja maahanmuuttajat.
En tunne henkilöä, enkä ole aiemmin törmännyt hänen teksteihinsä tai ajatuksiinsa, mutta tuon tekstin lukiessani löysin sen takaa ajatuksia, tulisia sanoja, mutta ennenkaikkea Hienon Naisen joka haluaa rakentaa talon! Haluaa rakentaa unelmaa!
Hattuni nousi ja sanon isosti KIITOS!
Maailma ja Suomi tarvitsevat juuri sinunlaisiasi!


Ja tässä vielä kuva tuosta äidille tehdystä auringosta. Nyt säteet on liimattu liimalla ja ne pysyvät, vaikka tuuli välillä puhaltaisi!
Sen voi edelleen repiä ja tuhota, mutta minulla on syyni taistella tuota vastaan!
Minulla on syyni teroittaa myös kynääni, ja lausua tulisia ja kipinöiviä kirjoituksia!
Olen isä, ja niin moni koettaa repiä aurinkoja!
Ja sieltä radikalismi kumpuaa. Se kumpuaa tuhotuista ja päälle nauretuista unelmista. Sellaisista jotka on ehkä kiinnitetty syljellä, mutta kukaan ei ole tarjonnut liimaa, on vain antanut tuulen käydä ja nauranut. Silloin se usein muuttuu peloksi, vihaksi, katkeruudeksi ja kyynisyydeksi.
Ja minä olen huolestunut radikalismista . Ja sellainen nostaa päätään kaikkialla. Ja puisista tynnyreistä tehdyt savupiiput savuavat jo!
Siksi tarvitaan unelmia, olkoonpa ne kuinka lapsellisia tahansa!